Villejä leikkejä ja suhteiden rakentamista – uusimmat kuulumiset Tarzanilta

Tarzan on lauantaina ollut meillä kotihoidossa kolme viikkoa. Aika on ensimmäisen viikon jälkeen lentänyt kuin siivillä ja arki kahden koiran kanssa on alkanut tasaantua. Kolmeen viikkoon on mahtunut niin stressiä ja huolta kuin iloa ja nauruakin, mutta kokonaisuudessaan kaikki on kyllä mennyt todella hyvin. Tarzan on päivä päivältä iloisempi, reippaampi ja eläväisempi tyyppi, joka hyörii ja pyörii innosta aina, kun on uloslähdön aika, tai kun ruokakuppi nostetaan pöydälle täytettäväksi. Ensimmäisen viikon nirsous on muisto vain ja nyt tyyppi imaisee naamaansa kuivaruoatkin ilman sen suurempia hifistelyjä.

Tarzan on kotona todella mutkaton typpi, joka mielellään viettää aikaa rauhassa sohvalla makoillen. Se osaa olla yksin ongelmitta ja se on edelleen täysin sisäsiisti. Tarzan alkaa hyöriä ja pyöriä onnesta, kun se tajuaa pääsevänsä ulos ja ulkona ne kävelee oikein mallikkaasti hihnassa. Vauhtia ja energiaa on sen verran paljon, että tahti on välillä varsinkin alkulenkistä melko kova ja kaikkien ihanien hajujen perään olisi pakko päästä hinnalla, millä hyvänsä. Useimmiten vetäminen tosin hellittää loppulenkkiä kohden. Vieraat koirat lenkillä saavat Tarzanin kierrokset hieman nousemaan ja se saattaa välillä murrailla niille niskakarvat pystyssä. Uskon kuitenkin, että tämän tasoinen epävarmuus varmasti laimenee ajan kuluessa ja itsevarmuuden lisääntyessä, sekä positiivisen siedättämisen myötä. Kaiken muun Tarzan ottaa lenkillä vastaan ilolla ja mielenkiinnolla, ilman se suurempaa hötkyilyä (toisin kuin Lucky...). 

Luckyn ja Tarzanin suhde on varsinkin kuluneen viikon aika kehittynyt paljon. Nyt voimme jo pitää koiraporttia auki kotona ollessamme ja koirat odottavat esimerkiksi aamupalan tarjoilua keittiössä sulassa sovussa. Lucky olisi tällä hetkellä kaksikosta selvästi tiiviimmin tekemässä tuttavuutta ja testaileekin tasaisin väliajoin saada Tarzania leikkimään. Se on onnistunut vähän vaihtelevasti, pari kertaa Tarzan on jopa uskaltautunut vähän juoksentelemaan yhdessä, välillä taas se tuntuu herrasta olevan liian jännää ja se selkeäeleisesti ilmoittaa Luckylle, että se ei vielä halua leikkiä sen enempää.

Koirat hakevat selvästi, miten toisen kanssa ollaan ja kommunikoivat keskenään uskomattoman upeasti. Sitä on ollut aivan mahtavaa saada seurata! Tarzan murisee, kun se haluaa lisää tilaa ja Lucky ymmärtää. Lucky taas saattaa tuijotella, kun sen mielestä Tarzan käyttäytyy jollain tapaa huonosti (esim. on liian lähellä hänen ylhäisyytensä puruluuta...) ja Tarzan yleensä tajuaa poistua tilanteesta itse. Tarzan on vahtinut jonkin verran leluja Luckylta ja Lucky taas vahtii ruokaa, mikä ei tullut yllätyksenä, mutta kovin dramaattisilta tilanteilta ollaan näissäkin yhteyksissä vältytty ennakoinnin ja juuri koirien selkeän kommunikoinnin vuoksi.

Tässä pieni videonäyte koirien ensimmäisestä leikkiyrityksestä:

Kaiken kaikkiaan on ollut todella antoisaa ja ihanaa saada nähdä Tarzanin muuttuvan häkissä kyyhöttävästä pallerosta, joka ei uskaltanut ottaa sisätiloissa askeltakaan, hölmöileväksi ja innokkaaksi nuorukaiseksi. Se on ollut niin mielettömän helppo rescuekoira verrattuna Luckyyn ja välillä sitä ihan epäuskoisena tulee mietittyä, mitä kaikkea oman koiransa kanssa vuosien varrella on käyty läpi. Se tosin samalla muistuttaa siitä, miten pitkälle Luckyn kanssa olemme päässeet ja miten olemmekaan yhdessä tsempanneet.

Tänään saamme ensimmäisen testivieraan meille käymään, jotta pääsemme vähän näkemään, miten Tarzan ottaa uudet ihmiset vastaan sisätiloissa. Testivieraana toimii myös Kulkureissa toimiva ystäväni, joka on Luckylle ennestään tuttu ja muutenkin tottunut toimimaan koirien kanssa, jotta vierailusta tulisi kaikille osapuolille mahdollisimman stressitön. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää! 

https://kulkurit.fi/lucky-tarzan/

Neljäs päivä kotihoidossa: tämän tiedämme Tarzanista

Tarzan on nyt neljättä päivää kotihoidossa ja hänestä on kuoriutumassa aivan kertakaikkisen mieletön tyyppi! Miten paljon Tarzan onkaan jo muuttunut siitä ensimmäisen päivän mytystä, joka ei  sisätiloissa uskaltanut tulla kevythäkistä askeltakaan ulos. Juuri, kun olin tänään aamulla lähtenyt töihin, avomies soitti innoissaan ja kertoi, että Tarzan oli kiivennyt ensimmäistä kertaa sohvalle tutkimaan, josko sitä kautta voisi kavuta eteiseen ja pääsisi lenkkeilemään, haha.

Tarzan uskaltaa jo sisätiloissa liikkua olohuoneessa melko rennosti, mutta vielä käytävän käveleminen keittiöön on ollut liian jännää. Tähän vaikuttaa varmasti se, että Lucky ei ihan vielä ole lämmennyt Tarzanin steppaaville askelille ja hiukan epäileväisenä on kyttäillyt tämän puuhia makuuhuoneesta koiraportin takaa. Uskon kuitenkin, että jääprinsessakin pikku hiljaa alkaa heltyä, ainakin pieniä merkkejä sen suuntaan on jo näkynyt. Tänään aamulla esimerkiksi Lucky oli jopa ihan rauhassa portin takana, vaikka Tarzan pyöri teisen matolla silitettävänä.

Ulkona yhteislenkeillä menee myös jo oikein kivasti, eli toivoa varmasti on! :-)

Mutta takaisin ihanaan Tarzaniin! Nämä asiat olemme oppineet tästä sympaattisesta jätkästä tähän mennessä:

Tarzan rakastaa lenkkeilyä. Siis oikeasti rakastaa. Se voisi seikkailla pusikoissa ja kaduilla loputtomiin. Se myös rakastaa haistelua ja tosimiehen tavoi, merkkailua. Tänään aamulla oli hauska huomata, miten ensin Tarzanin kanssa kuljettu peruslenkki kesti reilun puoli tuntia ja sama lenkki Luckyn kanssa sen jälkeen noin vartin haha. On niin mielenkiintoista huomata, miten erilaisia koirat voivat olla!

Koska Tarzan rakastaa ulkoilua ja on selvästi fiksu koira, Tarzan on jo oppinut, että hihnan esiin ottaminen tarkoittaa ulkoilua ja menee ihan sekaisin onnesta kun eteisen ovi avataan. Tänään aamulla töihin lähtiessä tuli pieni pettymys, kun Tarzan tunki kanssani eteiseen, mutta ei sitten päässytkään mukaan.

Tarzan on kuitenkin tähän mennessä hienosti osannut olla yksin työpäivän ajan ja on nämä ekat päivät vain nukkunut rauhassa avonaisessa kevythäkissään, josta heti alkuun tuli tyypin turvapaikka ja peti.

Tarzan on ollut ja on edelleen täysin sisäsiisti. Se pidätti matkatessaan Romaniasta Suomeen ties kuinka kauan ja teki hädät vasta nurmikolla taloyhtiömme pihalla.

Tarzan tykkää herkuista, varsinkin nakista ja kanasta, mutta kuivaruoan ja semmoset omituiset maitohappobakteeripulverit voisi Tarzanin mielestä jättää tarjoilematta.

Tarzan on tosi hiljainen tyyppi. Se on kerran haukahtanut, kun Lucky haukkui jollekin äänelle, mutta silloinkin oli selvää, ettei Tarzanilla ollut aavistustakaan, mille tilanteessa haukuttiin. Ihmeissään se katsoi Luckya ja sitten ikkunaa, selvästi tajuamatta mitään :-D

Tarzan on ihmisrakas ja ei voisi saada tarpeekseen ihmisen huomiosta ja silityksistä. Sitä kiinnostaa myös muut koirat ja se olisi jo valmis tekemään tuttavuutta Luckyn kanssa. Ehkä senkin aika pian koittaa...

Tarzan on hassu, hauska ja sen häntä heiluu aina, kun ihminen puhuu tai edes vilkaisee sen suuntaan. Se ottaa myös jo meidät vastaan häntä heiluen, kun tulemme kotiin töistä. 

Tarzan on ehkä lempein koira, jonka olen koskaan tavannut.

www.kulkurit.fi/lucky-tarzan

Ensimmäinen kotihoitolainen: Lucky-Tarzan etsii kotia!

Meille on saapunut kotihoitolainen! 

Lucky-Tarzan on hänen nimensä ja hän on kotoisin Romaniasta. Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kautta hän on etsinyt omaa kotia jo yli kaksi vuotta, odottaen eläinsuojelija Luiza Mandrun takapihan aitauksessa, koirankopissa asustaen. Viime lauantaina hän vihdoin sai elämänsä mahdollisuuden ja lensi Suomeen kotihoitoon, opettelemaan kotikoiran tärkeitä taitoja. Meidän luoksemme.

Tarzanin tarina on aika erikoinen. Eräänä helmikuisena iltana Luiza havahtui siihen, kun koirat hänen pihallaan metelöivät. Syy selvisi pian. Pihalta löytyi nuorehko uroskoira, joka oli ilmeisesti paennut jotain ja päätynyt jollain konstilla parimetrisen aidan yli Luizan pihalle. Laiha koira hytisi maassa hengästyneenä ja peloissaan.  Erikoisen saapumisensa takia se sai nimen Lucky-Tarzan.

Nyt Tarzan kuorsaa olohuoneemme kevythäkissa kovempaa, kuin yksikään tuntemani koira. Meillä on nyt takana kaksi yhteistä vuorokautta ja jo nyt voimme kyllä kummatkin avomieheni Axelin kanssa todeta, että olemme saaneet kotiimme todellisen kultakimpaleen.

Tarzan on rauhallinen. Tarzan on herkkä. Tarzan on mietteliäs. Tarzan on ulkona uskomattoman reipas. Tarzania jännittää vieraat koirat. Tarzan on sisäsiisti. Tarzan tykkää nakista ja kanasta. Tarzan osaa kävellä hienosti hihnassa. Tarzan ei hauku. Tarzan heiluttaa häntää kun vain kuulee ihmisen iloisen äänen.

Kasasin eilen nopsaa iMovien puhelinapplikaatiolla pienen videon Tarzanin ekasta päivästä kotihoidossa. Ajattelin, että siitä on sitten kiva parin viikon päästä vilkaista, että mikäs se alkutilanne nyt sitten olikaan. Video löytyy tästä alta:

Nyt me jatketaan kotielämään tutustumista, nukkumista ja koirien tutustuttamista toisiinsa. Päivä kerrallaan ja olen ihan varma, että paitsi että Tarzanista kuoriutuu erinomainen kotikoira myös Lucky tulee saamaan hyvän uuden koirakaverin.

Lisää kuulumisia myöhemmin! Tässä vielä lopuksi kuva meidän tämänaamuiselta lenkiltä kun Tarzan pääsi ruohikkoon kävelemään. Voi sitä ilon määrää!

Lisää tietoa ja Lucky-Tarzanin yhteyshenkilön yhteystiedot löydät täältä: www.kulkurit.fi/lucky-tarzan.

Rallymöllien kolmossija!

Pari viikkoa sitten olimme Luckyn kanssa kisaamassa meidän kolmansissa rally-tokon epävirallisissa (möllikisoiksikin kutsutuissa) kisoissa. Mehän olemme harrastaneet rally-tokoa jo neljä vuotta, mutta kisakokemuksia kartuttamaan aloimme vasta noin vuosi sitten. Olen itse ollut sen verran epävarma, miten Lucky kisatilanteissa ja -ypäristöissä pärjäisi, etten aiemmin ole tieten tahtoen halunnut viedä Luckya sille liian vaikeaan ympäristöön.

Nykyään Lucky kuitenkin pärjää kisatilanteissa hienosti ja kun viikkotreeneissä olen huomannut sen toimivan hienosti myös muiden koirien ja vieraiden ihmisten läsnäollessan, päätin että oli aika kokeilla siipiämme epävirallisissa kisoissa.

Olimme ekoissa kisoissamme noin vuosi sitten. Ne olivat ulkokisat ja viereisillä kentillä oli sekä lasten jalkapallo-ottelu että motocross-kisat. Luckya jännitti hurjasti, keskittyminen oli vaikeaa ja saimme hylätyn tuloksen. Saimme kuitenkin paljon positiivista palautetta ja tsemppejä tuomareilta, joiden mielestä yhteistyömme oli hienoa ja sain myös paljon kiitosta pelokkaan koiran positiivisesta tsemppaamisesta. Ne olivat aran koiran omistajalle tärkeitä sanoja.

Toisissa kisoissamme olimme nyt alkukeväästä, tällä kertaa sisäkisoissa. Lucky pärjäsi hienosti ja minua jännitti niin, että vatsassa väänsi. Lucky suoriutui hienosti, mutta koska vahingossa astuin radan ulkopuolelle, tuloksemme hylättiin. Sain kuitenkin hurjasti lisää varmuutta kisaamiseen.

Kolmansiin möllikisoihimme osallistuimme pari viikkoa sitten. Paikkana oli sama koirakoulu, kuin edellisellä kerralla, mutta oma fiilis oli ihan erilainen. Tunsin tietäväni, mitä olin tekemässä ja koin, että pystyin tsemppaamaan Luckya ihan eri tavalla, kuin ennen. Oli myös rauhoittavaa olla kunnolla perillä kisajärjestelyistä ja kisan kulusta.

Osallistuimme siis ALO-luokkaan, mikä on rally-tokon neljästä luokasta alin. Rata oli mielestäni aika vaikea ja mietin, osaakohan Lucky edes kaikki liikkeet kunnolla. Radan näette tässä alla:

Mutta vielä mitä. Paitsi että Lucky pärjäsi upean hienosti kaikkien vieraiden koirien ja ihmisten seassa, se veti radan huikean hienosti. Keskittyi ja oli innoissaan läpi kisan. Rally-tokossa saa uusia maksimissaan kaksi pieleen mennyttä tehtävää radan aikana (jolloin -10 virhepisteen sijaan saavvain -3 pistettä per tehtävä) ja käytin tällä kertaa ne molemmat. Koska jo siitä tuli -6 pistettä en voinut edes kuvitella, että sijoittuisimme kolmen parhaan joukkoon.

Kun oli palkintojen jaon aika ja tuomari ensimmäisenä kuulutti, että kisan kolmas sija ja tuomarin palkinto tällä kertaa menivät samalle koirakolle ehdin sekunnin sadasosan ajatella, että "vau, mikä suoritus jollain". Sitten siihen perään tulikin oma ja Luckyn nimi ja kirjaimellisesti huudahdin ilosta ja hämmästyksestä :-D

Saimme 93/100 pistettä, mikä siis tarkoitti sitä, että kahden uusitun tehtävän lisäksi mokasimme  koko radalla vain yhden pisteen verran! Kaikista upein oli kuitenkin mielestäni tuomarin palkinto, joka siis aina kisassa jaetaan koirakolle, joka erityisesti herätti huomiota yhteistyöllään ja tekemisen ilolla. Luckyn tulospaperissa lukikin "hieno yhteistyö ja ihana koira!"

Kotiin viemisiksi saimme kasan siistejä palkintoja, pokaalin ja ruusukkeet. Sijoitus tuntuu edelleen ihan mahtavalta ja sain siitä kovasti motivaatiota treenaamiseen ja rohkeutta jatkaa kisaamista. Tilasin Luckylle jopa oikean rally-tokon kilpailukirjan, jos sitä jossain kohtaa oikeasti uskaltautuisi ihan virallisiinkin kisoihin...

Koiran DNA-testaaminen – ja meidän super mielenkiintoiset tulokset!

No nyt ollaan jännän äärellä. Meille on nimittäin vihdoin paljastunut, millainen geeniperimä Luckylla on! Olen jo pitkään halunnut selvittää, mitä rotuja Luckyn peirmästä löytyykään ja nyt viime jouluna äitini lopulta yllätti minut ostamalla koiran DNA-testin minulle joululahjaksi. Ihan super jännittävää!

Monet eri yritykset ulkomailla tarjoavat koirien DNA-testauksia, mutta minulle oli tärkeää, että kyseessä oikeasti oli laadukas testi ja hyviä arvoja ajava yritys. Siksi päädyin Embarkiin, kun äitini kysyi, mitä kautta haluaisin testin otattaa. Embarkin tutkimusyhteistyökumppanina toimii Cornell University College of Veterinary Medicine, eli kaikkia tuloksia käytetään myös koiriin liittyvään tutkimukseen, esimerkiksi rotu- ja käytöstutkimukseen. Amerikkalainen Embark on myös todella perehtynyt rescuekoiriin ja ottavat maailman kodittomat koirat erityisesti huomioon testejä analysoidessaan.

Olin ajatellut tehdä oman blogipostauksen itse testistä ja sen ottamisesta, mutta kun olin ottanut koko prosessista tarkat valokuvat kamerallani, tajusin, että olin unohtanut laittaa muistikortin kameraan :-D Eli ikävä kyllä kuvia itse näytteen otosta ei tällä kertaa ole. Embark tosiaan lähetti testin kotiin ja testin mukana tuli todella tarkat ohjeet näytteen ottamiseen. Mukana tuli koodi, jolla koiran tiedot tallennettiin järjestelmään, pumpulipuikko, näytteelle suojaputki ja kaikki välineet, jotta näyte saatiin postitettua takaisin Jenkkeihin.

Testi oli super helppo ottaa. Kun koira oli ollut syömättä 30 minuuttia, hieraistiin pumpulipuikolla reippaasti koiran poskia, jonka jälkeen puikko suljettiin suojaputkeen, laitettiin takaisin laatikkoon ja pistettiin postilaatikkoon. Embark lähetti väliaikatietoja tasaisesti koko prosessin ajan ja lopulliset tulokset olivat valmiit noin kolmen viikon päästä näytteen postittamisesta. 

Kuvakaappaus: Embark

Mutta nyt päästään oikeasti mielenkiintoiseen osioon, nimittäin tuloksiin! DNA-testin mukaan Lucky on 100 prosenttisesti "rotua" European Village Dog. Ai mikä? kysytte te varmaan. Niin minäkin tuloksia ensimmäisen kerran lukiessani. Eurooppalainen kyläkoira. Katukoira, rodultaan.

Lukiessani "rodusta" enemmän, ymmärsin, mistä on kyse. "Village dogs like this descend from separate lines of dogs than the lines that have been bred into standardized breeds". Niin sanottujen kyläkoirien geeniperimä on siis täysin erilainen, kuin rotukoirien. Kyläkoirien geeniperimä on täysin omanlaisensa, se koostuu loputtoman monesta katukoirien sukupolvesta. Kaikista niistä kodittomista koirista, joita Romaniankin kaduillakin jatkuvasti näkee. Mutta nyt todella ymmärrän, miksi niistä niin monet näyttävät niin samanlaisilta. 

Kuvakaappaus: Embark

Käytännössä tulos siis tarkoittaa, että Luckyn geenit periytyvät monesta katukoirien sukupolvesta.  Tämä on seikka, joka ei ehkä muissa DNA-testeistä olisi tullut esiin samalla tavalla, koska nimenomaan Embark on erityisen perehtynyt juuri maailman kodittomien koirien tilanteeseen ja genetiikkaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen tulos toisella testillä olisi tullut. 

Vaikka Lucky onkin sataprosenttinen European Village Dog, sekaan on aina välillä varmasti saattanut eksyä jokunen rotukoirakin. Sen puolesta puhuu se, että Luckyn geeniperimästä kutienkin löytyi pieniä jäänteitä kuudesta eri rodusta. Pieni jäänne tarkoittaa minimaalisia yhtenäisyyksiä, eli todennäköisesti usean sukupolven takaista pariutumista. 

Kyseiset rodut tuskin vaikuttavat Luckyn luonteeseen tai ulkonäköön mitenkään, ovathan ne kuten sanottu vain todella pieniä jäänteitä. Mutta oli kuitenkin todella jännittävää hiukan tutustua rotuihin ja niiden piirteisiin, ihan vain mielenkiinnosta. Kuusi rotua, joiden pienen pieniä yhtenäisyyksiä Luckyn DNA:sta löytyi, ovat espanjan vesikoira, bretoni, bokseri, saksanpaimenkoira, dobermanni ja russel-sukuiset terrierit.

Kuvat: Pixabay

Toinen DNA-testissä esiin tuleva asia, joka tuntui itsestäni erityisen kiinnostavalta, oli eruooppalaisen kyläkoiran kuvaus. Embark kuvailee koiria näin:

Kuvakaappaus: Embark

Noin 14-kiloisia, ruskeita ja alku-ujouden jälkeen ystävällisiä koiria. Ihan, kuten Lucky! Googlaillessani tulosten saamisen jälkeen lisää tietoa eurooppalaisista kyläkoirista, eksyin amerikkalaisen koirasivusto Rover.com:in artikkeliin koskien juuri village dog:eja. Artikkeli käsittelee koirien historiaa ja nykytilannetta ja myös siinä koiria kuvaillaan keskikokoisina ja ruskeina, niiden kuonot ovat pitkiä ja korvat usein pystyssä. No, kolme neljästä meni ainakin Luckyn kohdalla oikein :-D 

Vaikka DNA-testi ei sinänsä antanutkaan ihan sitä geneettistä rotutietoa, mitä toivoin saavani ymmärtääkseni Luckya paremmin, sain kuitenkin tavallaan jotakin vastaavaa. Jo tieto, että Luckyn geeniperimä on peräisin katukoirapopulaatioista, antaa ymmärrystä Luckyn ujoudesta ja epävarmuudesta. On luonnollista, että se on epävarma esimerkiksi vieraiden ihmisten suhteen, eikä se välttämättä edes paremmalla sosialistamisella pentuna olisi muuttunut mihinkään.

Ja onhan se aika siistiä voida sanoa, että minullapa on puhdasrotuinen European Village Dog!

DNA-testin tulokset saatuani ei ainakaan ollut epäilystäkään, ettei testi olisi ollut luotettava. Heti ensimmäisenä kun koireili kuva stereotyyppisestä European Village Dog:ista, joka oli, kuin Luckyn kaksoissisko (kuvassa vasemmalla) :-D

Julkkis-Lucky! Ja vihdoin rescue-toimintaa käsittelevä artikkeli, joka oikeasti palaa aiheen juurille ja tuo esiin jokaisen harmaan eri vivahteen

Monet varmasti muistavat viimekesäisen blogipostaukseni "Miksi suomalainen koira on arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen?", jossa otin kantaa median jatkuvaan rescue-vastaiseen myllytykseen. Silloin Yle oli vastikään julkaissut artikkelin, jossa ulkomaiset ja suomalaiset koirat aseteltiin vastakkain ja rescue-toiminta lytättiin sillä nojalla, että Suomessakin autettavia koiria riittää. Blogipostaukseni sai todella paljon huomiota ja olenkin edelleen täysin sanaton siitä tsemppimäärästä, jonka sain kommenttien ja viestien muodossa.

Olen edelleen sitä mieltä, että rescueista (kuten monesta muustakin aiheesta) kirjoitetaan mediassa aivan liian mustavalkoisesti ja yksipuolisesti. Missä ovat harmaan eri sävyt, tutkiva journalismi ja ongelmien juurille palaaminen? Miksi aina haastatellaan samoja henkilöitä, joilla jo valmiiksi on julkisesti todella värittynyt suhtautuminen aiheeseen? Ja miksi näiden henkilöiden sitaatteja levitellään ympäriinsä otsikoissa kerta toisensa jälkeen, ilman selkeää asiayhteyttä?

Nämä ajatukset edelleen jatkuvasti mielessä kiinnostuin todella, kun minuun otti yhteyttä toimittaja Svenska Yleltä. Rafael Donner on vanha tuttuni opiskelujen kautta ja oli Facebookin kautta tutustunut blogiini ja lukenut ajatuksiani aiheesta. Nyt hän halusi tehdä Luckysta henkilökuvan. Tai siis koirakuvan. 

Kuva: svenska.yle.fi

Viime viikon lopulla Luckysta tuli ihan virallisesti mediajulkkis, kun Svenska Yle julkaisi Rafaelin tekemän koirakuvan. Ruotsinkielisessä artikkelissa "Den spanska hittehunden Lucky lever ett lyckligt och stillsamt liv i Finland – men enligt många borde hon aldrig ha kommit hit" seurataan Luckyn elämää tarhalle hylätystä pennusta tähän päivään, koirauimalan altaalle asti. Artikkelissa myös käsitellään rescue-toimintaa palaamalla aiheen juurille asti ja todella selvittämällä, mitkä todelliset riskit ja mahdollisuudet ovat. Ilman turhaa pelon ja ennakkoluulojen lietsontaa.

Artikkeli on todella, todella hyvä. Kyllä, olen tietysti hiukan puolueellinen, mutta kerrankin joku oikeasti jaksaa tutkia asioita, selvittää eri lausuntojen ja viranomaisten statistiikan viidakkoa ja etsiä käsiinsä jokainen kyseenalaisesta tietoa faktana levittävä taho ja tarkistaa tiedon lähde perin pohjin.

Kuva: svenska.yle.fi

Koska tähän mennessä julkaistu mediamateriaali koskien rescue-toimintaa on ollut mitä on, myönnän, että minua jännitti todella paljon, ennen artikkelin julkaisua. Vaikka pitkien keskustelujen ja haastattelujen jälkeen luotinkin Rafaeliin ja hänen visioonsa, pieni epävarmuus lopputuloksesta jyskytti kuitenkin koko ajan takaraivossa. "Mitä jos artikkeli antaakin Luckysta ihan väärän kuva?" "Mitä jos artikkelissa, jossa itse olen mukana, lyttääkin rescue-toiminnan taas ihan totaalisesti?". 

Mutta onneksi pelko oli tietysti tällä kertaa turhaa. Rafael teki kuten sanottu ihan hiukeaa työtä ja uskon, että tunteja taustojen ja faktojen selvittelyyn on käytetty vähintään kymmeniä, jollei satoja. Olen todella kiitollinen siitä, että joku tarttui aiheeseen juuria myöten ja toi esiin kaikki aiheen eri sävyt, ilman mustavalkoista vastakkainasettelua. Tällaista journalistmi on parhaimmillaan.

Kuva: svenska.yle.fi

Artikkeli on kuten sanottu kirjoitettu ruotsiksi, mutta Kulkurien nettisivuilta löytyy epävirallinen, suomenkielinen käännös. Suosittelen aivan kaikille tekstin lukemista. Se on todella pitkä, mutta jokaisen siihen upotetun minuutin arvoinen. Artikkelin luettuaan hän, joka ei tiedä rescue-toiminnasta paljoakaan, oikeasti saa realistisen kuvan sen riskeistä ja mahdollisuuksista ja taas hän, jonka asenne sitä kohtaan on mustavalkoinen tai ennakkoluuloinen, saa takuulla monta uutta harmaan vivahdetta mielipiteitään sävyttämään.

Uimakoulussa osa 3: hei me uidaan (ainakin melkein)!

On ollut ihan huippuhauska huomata, kuinka innoissaan tuttavapiirini on ollut meidän uintiprojektista. Olen saanut tutuilta ja kavereilta todella paljon kyselyitä siitä, miten meidän uintihommat etenee ja onko Lucky jo uskaltautunut veteen asti. Ja mikä ilo onkaan ollut nyt voida vastata , että on! Kyllä, Lucky uskaltaa vihdoin itse tulla veteen!

Olemme nyt käyneet koirauimalassa neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla uimaohjaajan kanssa Lucky ei uskaltanut ensin tulla lähellekään allasta, koska jännitti pulppuavaa vettä niin paljon. Ensimmäisen 30 minuutin aikana päästiin kuitenkin niin pitkälle, että Lucky uskalsi hetkeksi laittaa yhden tassun ensimmäiselle, veteen vievälle rappuselle. 

Toisella uintikerralla jatkettiin ympäristöön totuttelua, koska Luckya edelleen jännitti melko paljon. Jatkoimme altaan lähellä olon treenausta ja söimme nameja rappusilla askeltaen. Tunnin lopussa Lucky jo uskalsi seistä kaikki neljä jalkaa altaaseen vievällä rappusella.

Kolmannella uintikerralla Lucky uskalsi jo heti alkutunnista tulla portaalle seisomaan. Oli selvää, että sitä ei enää jännittänyt ympäristö yhtä paljoa ja että se alkoi hoksata homman nimen. Altaan pulppuavat pumput aiheuttivat edelleen paljon ihmetystä, mutta nyt Lucky jo uskalsi käydä tutkimassa niitä lähempää. Kolmannen uimalakerran lopussa Lucky alkoi jo olla portaalla ihan rentona ja iloisena ja uskalsi myös kalastella herkkuja vedestä. Koska Luckyn mielentila selkästi oli niin positiivinen ja rento, mutta se ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään kiinnostuneelta ottamaan askelta veteen, päätin ottaa sen syliin ja yhdessä mennä kokeilemaan vettä. Laskin siis Luckyn veteen matalimpaan kohtaan ja annoin sille valinnan joko heti nousta altaasta ylös tai jäädä sinne syömään herkkuja.

Lucky valitsi herkut ja hetken ihmettelyn jälkeen se tepasteli vedessä ihan rauhassa ja söi antamiani herkkuja. Sitten se kiipesi itse reippaasti ylös. Koiran vieminen väkisin jonnekin, minne se ei halua mennä on aina vähän kaksipiippuinen juttu. On tärkeää, ettei koiraa pakoteta jonnekin, missä sitä pelottaa, tai tekemään jotain, mikä sitä pelottaa. Tämän vuoksi siedätin Luckya altaaseen ja ympäristöön monta kertaa, kunnes sen mielentila selkeästi oli rauhallinen ja rento. Kun sitten vein sen veteen, tiesin, ettei sitä enää pelottanut. Mikäli olisin ensimmäisellä uintikerralla samalla tapaa vienyt sen veteen, se olisi todennäköisesti pelästynyt ja koko uimalasta olisi jäänyt sille ikävä kuva.

Kun viime viikolla saavuttiin neljännelle uintikerralla, huomasin heti, että jokin oli muuttunut. Lucky juoksi yhtä innoissaan, kuin tavallisestikin altaalle ja uimalatilaan tullessaan tuli heti odottamaan, että ottaisin herkkupussin esille. Kun menin itse altaaseen kahlaamaan, se tuli heti portaalle seisomaan ja kun houkuttelin sitä itseni luokse veteen, se hetken empimisen jälkeen otti rohkean ensimmäisen askeleen veteen!

Siinä se koko puolituntinen menikin: Lucky ylös vedestä pudistelemaan, Lucky itse reippaasti veteen kahlaamaan. Vedessä sitten tepasteltiin herkkujen perässä, ongittiin niitä veden pinnalta ja hypeltiin ylös ja alas. Kokeilin myös ensimmäisen kerran pukea Luckyn pelastusliiveihin ja se ei odotetusti menoa erityisemmin haitannut: Lucky on todella avoin tyyppi erilaisiin vaate- ja varustesysteemeihin.

 

Ihan uimaan asti ei siis vieläkään ole päästy, mutta tarpeeksi lähelle. Uskon, että seuraavalla kerralla Lucky varmasti jo uskaltaa tehdä pari uintiliikettä pelastusliivin turvin! Sen jälkeen vuorossa on uusi kerta uimaopettajan kanssa, jossa oikeasti opetellaan oikea uintitekniikka ja tsekataan, että Lucky ui itselleen turvallisella tavalla.

Mahtava fiilis! Odotan niin paljon, että pääsemme kunnolla harrastamaan koirauintia ja saan nähdä, millainen vesipeto tästä hömelöstä vielä kuoriutuu!

DIY: Superhelpot koiran treeniherkut

Meillä on useimmiten Luckyn treeneissä käytössä ihan vain kuivanappulat, johtuen osittain superahneesta koirasta, osittain taas superlaiskasta omistajasta. Lucky palkkautuu lähes mistä tahansa syötävästä, joten kalliiden herkkujen ostaminen on tuntunut turhalta. Kun jollekin superherkulle taas oikeasti on ollut tarvetta (esim häiriötreeneissä, vastaehdollistaessa, kynsiä leikatessa) olen käyttänyt juustoa, kinkkua tai muuta epäterveellistä, ihmisille tarkoitettua lihavalmistetta.

Pari viikkoa sitten minua kuitenkin pisti joku itselle tuntematon inspiraatiohyttynen ja päätin kokeilla tehdä treeniherkkuja itse. Kriteereinä oli, että herkuilla olisi suhteellisen matala rasvaprosentti, niitä olisi helppo tehdä ja hinta ei pistäisi huimaamaan. Vaatimuksia siis oli aika lailla :-D Pienen googlailun tuloksena löysin kuitenkin pari helppoa reseptiä ja päätin luonnollisesti kokeilla niistä helpointa ja halvinta, eli tätä: 

Superhelpot koiran jauhelihaherkut

Tarvitset

400 grammaa jauhelihaa 

3 kananmunaa

uunin

pellin

leivinpaperia

sakset

sekoitusvälineen

rasian tai pakastuspusseja
karvaisen apukokin, joka esipesee välineet :-D

1. Aloita vääntämällä uuni 225 asteeseen. 

2. Avaa jauheliharasia ja vetäise lihan alta löytyvä muovisuojus pois (opin itse kantapään kautta, että tämä helpottaa homma paljon :-D).

3. Riko kaikki kolme kananmunaa jauhelihan joukkoon.

4. Seuraavaksi sekoitetaan. Paljon. Mitä tasaisemmin jauheliha ja kananmunat on sekoitettu keskenään, sen parempia herkuista tulee. Itse sekoitin selkeästi ekalla tekokerralla liian huonosti ja (kutsen alemmista kuvista näkyy) uunista tultuaan herkkulevy oli todella epätasainen ja osassa oli melkein pelkkää kananmunaa. Tämä vaikeuttaa levyn leikkaamista. Kun tein näitä samoja herkkuja toisen kerran, onnistuin selkeästi sekoittamaan paremmin ja lopputulos oli kivanctasainen.

5. Kun seos on tasaista, eikä limaisia kananmunaosioita enää tule vastaan lihan seassa, on aika levittää seos pellille leivinpaperin päälle. Saadakseni mahdollisimman ohuen ja tasaisen lopputuloksen otin itse tähän apuun ison paistolastan, joka toimi tosi hyvin tasoitteluun.

6. Paista seosta 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 20-30 minuttia.

7. Ota herkkulätty ulos uunista, anna jäähtyä hetken ja aloita paloittelu. Tämä hoituu ehdottomasti helpoiten saksilla. Kokeilin ensin itse leikata veitsellä, mutta se oli hidasta ja sottaista hommaa, saksilla työ kävi tosi paljon helpommin. Eli kannattaa leikata lätystä pitkiä siivuja ja paloitella ne itselle sopivan pieniksi osioiksi.

8. Kun koko lätty on leikattu, kaada namit takaisin pellille. Levittele tasaisesti.

9. Laita ne uudestaan uuniin, nyt 100 asteeseen. Kuivata nameja uunissa 20-30 minuttia, ei ole niin tarkkaa. Kuivatus tekee niistä vähän kiinteämpiä ja vähemmän murenevia, eli niitä on mukavampi käsitellä ja kuljettaa taskuissa tai treenipusseissa.

10. Tadaa! Superhelpot treeiherkut ovat valmiita! Helppoa, nopeaa, halpaa – ja koemaistajallekin maistui erittäin hyvin. 

Yhdestä tällaisesta satsista tulee iso muovikipollinen nameja ja meillä ne ovat kuluneet noin viikossa. Yhden satsin hinta on nauta-sika jauhelihalla hurjan parin euron luokkaa, eli kyseessä on todellakin todellinen budjettiherkku! 

Lucky ainakin tykkää näistä nameista superpaljon ja vaikka olen niin vahvasti ajatellut, että Lucky palkkautuu lähes mistä vain ja että erillisten namien hommaaminen on ihan turhaa, täytyy kyllä sanoa, että näiden kanssa meno on ollu aika erilaista, kuin kuivanappuloiden.

Rally-tokotreeneissä Luckyn huomio on pysynyt minussa todella hyvin, koirauimalassa eteneminen on ollut nopeaa ja ulkona Lucky on ottanut vielä paremmin kontaktia, kuin ennen, ja tekee sitä nyt myös oma-aloitteisesti. Tykkään itse myös siitä, että namit ovat sopivan pieniä ja kuitenkin melko pehmeitä, eli niiden syöminen onnistuu koiralta nopeasti kovassakin vauhdissa.

Näistä tuli ehdottomasti meidän luottonameja!

Uimakoulussa osa 2: yhtä askelta lähempänä

Noniin! Nyt olisi aika vihdoin aika avata vähän meidän toista uimakoulukertaa. Viime keskiviikkona palattiin siis Sportti Hurtan uima-altaalle totuttelemaan pulppuavan veden äärellä hengailemiseen. Tällä kertaa ihan vain itseksemme, ilman uima-ohjaajaa.

Ensimmäisellä kerralla pääsimme niin pitkälle, että Lucky jo uskalsi laittaa toisen etutassun altaaseen vievälle portaalle, mutta kestoa portaalla seisomiseen ei vielä silloin saatu. Toisen kerran tavoitteena olikin portaalle kaikilla neljällä jalalla seisomaan pääseminen ja siinä hetken rauhassa pysyminen.

Lucky muisti homman nimen nopeasti. Vaikka altaalle tullessamme veden pulputus taas selkeästi jännitti, kesti meillä huomattavasti vähemmän aikaa päästä edellisellä kerralla saavutettuun tilanteeseen. Otin tällä kertaa myös naksuttimen käyttöön, eli naksuttelin ensin aina, kun Lucky laittoi tassun portaalle ja sen jälkeen palkkasin.

Naksutinkoulutus on Luckylle tuttua hommaa ja pystyinkin lähteä vaikeuttamaan askellusta melko nopeasti. Hetken päästä naksuun ja palkkaan vaadittiin kaki tassua portaalla, sen sujuessa kolme. Lopulta naksautukseen piti uskaltautua seisomaan portaalla kaikkien neljän tassun varassa.

Ja kyllä, neljän tassun tavoitteeseen päästiin! Lucky jopa lopussa uskalsi seistä rappusella ihan hyvän aikaa, eikä oikeastaan enää vaikuttanut jännittävän niin paljon pulputustakaan. En usko ollenkaan mahdottomaksi, että me seuraavalla kerralla jo saattaisimme päästä veteen kahlaamaan asti!

Uintivuoro on siis 30 minuutin pituinen ja se onkin aika maksimi, jonka Lucky jaksaa altaalla treenata. Jännittävä ympäristö verottaa osan koiran jaksamisesta ja pelkojen voittaminen on luonnollisesti rankkaa hommaa. Ei sii ihme, että Luckyn keskittymiskyky lopputunnista alkoi olla jo aika heikkoa ja se alkoi selkeästi olla todella väsynyt. Ensi kerralla yritän tasoittaa treenejä vähän pitämällä useammin taukoja, jolloin vain kävellään allasta ympäri ja haistellaan.

Meillä on seuraava uintivuoro jo huomenna ja tunnin tavoitteeksi olen laitannut veteen astumisen. En ole ihan varma, onko se todella vielä realistinen tavoite, mutta koska Lucky kuitenkin jo vaikutti olevan rappusella sen verran rennosti, uskon, että se ehkä jopa saattaisi pystyä siihen. Joka tapauksessa olisi mahtavaa, että se ainakin uskaltaisi seistä portaalla rennosti ja ei enää jännittäisi veden ääniä ja liikettä.

Alla olevasta kuvasta näette tämän uintikerran lopputuloksen! 

Viisi vuotta kotona.

1. maaliskuuta 2014. Fuengirola, Espanja. Olin juuri kantanut paniikissa olevan 12-kiloisen koiran koko Fuengirolan läpi ystäväni asunnolle, jonka pienessä vierashuoneessa meidän oli tarkoitus viettää ensimmäinen yhteinen yömme. Viimeinen yömme Espanjassa, ennen aikaista aamulentoa Suomeen. Minä palaten kotimaahani vuoden Espanjassa oleskelun jälkeen, Lucky jättäen taakseen koiratarhan ja aloittaen uuden elämänsä suomalaisena kotikoirana.

Olin pohjustanut Luckyn lentoboksin vilteillä ja jättänyt sen avoimena makuuhuoneemme nurkkaan, ajatellen, että Lucky ehkä haluaisi päästä omaan rauhaan nukkumaan. Eihän se tuntenut minua vielä ollenkaan. Empimättä se kuitenkin kipusi sänkyyn, painautui tiukasti viereeni, laski päänsä käsivarrelleni ja sulki luottavaisesti silmänsä. Nappasin Luckysta ensimmäisen kuvan (kollaasin vasemmassa yläkulmassa) ja nukuimme sen jälkeen vierekkäin koko yön, kunnes aamulla oli aika lähteä kohti lentokenttää ja Suomea. 

Seuraavana päivänä aloitimme yhteisen elämämme kunnolla, omassa pienessä asunnossamme Helsingissä. 2. maaliskuuta on siis se päivä, jolloin Luckysta oikeasti tuli suomalainen kotikoira.

Tuo kaikki tuntuu niin uskomattoman kaukaiselta. Miten paljon kaikki voikaan muuttuua viidessä vuodessa. Kuinka paljon minä olenkaan muuttunut viidessä vuodessa. Tekisin nykyään niin paljon toisin rescuekoiraa kotiuttaessani, mutta suurimman osan olen oivaltanut juuri kiitos Luckyn. Parhaan, kärsivällisimmän, iloisimman, aina möhlimiseni anteeksi antavan opettajani. Elämäni koiran.

2. maaliskuuta on siis todella meidän yhteinen #luckyday. 

Uimakoulussa osa 1: iiks, vettä!

Me aloitettiin tänään Luckyn kanssa uimakoulu! Kyllä, uimakoulu. Tai no, Lucky aloitti, itseltäni tuo uiminen jo sujuu melko luontevasti. Olen jo pidemmän aikaa halunnut testata Luckyn kanssa koirauintia ja kun jonkin aikaa sitten kaveri suositteli lähellämme sijaitsevaa Sportti Hurttaa, päätin siirtyä tuumasta toimeen.

Aiemmin hidasteena on myös ollut, että olen epäillyt Luckyn stressaantuvan uimahalliympäristöstä liikaa, mutta nykyään tämä neiti alkaa jo olla sellainen seurapiirileidi, etteivät pienet ympäristömuutokset enää niin haittaa. Lucky on kuluneina vuosina reipastunut hurjasti kaikilla elämän osa-alueilla ja välillä menen itse ihan hämilleni tajutessani, miten reipas kuusivuotias minulla onkaan. 

Reippaus näkyi selkäesti myös tänään. Saapuessamme paikalle, Lucky astui rohkeasti sisään hallin ovista, tervehti rauhallisesti vastaanottotiskillä istuvan henkilökunnan, tutki ympäristöä ja osasi odottaa, kun itse maksoin ja riisuin ulkovaatteet päältäni.

Sitten siirryimme suihkuun. Suihkuttelu sujui todella paljon paremmin, kuin kotona, eikä Lucky edes  uimahallissa näyttänyt yhtään kärsivältä haha. Suihkun jälkeen odottelimme ennen omaa vuoroamme pienissä sivulooseissa edellisten uimareiden siirtymistä altaalta. Sekin sujui Luckylta, kuin vanhalta tekijältä, eikä sitä vasten ennakkoluulojani häirinnyt yhtään, että tiloissa liikkui muita ihmisiä ja koiria. 

Ensimmäisellä uintivuorolla mukana on aina uimaohjaaja, joka opastaa alkuun ja neuvoo, miten koiran kanssa edetään. Kerroin etukäteen, että Lucky alkuun jännittää vieraita ihmisiä, mutta sekin osoittautui melko turhaksi: parissa minuutissa Lucky ja ohjaaja olivat jo ihan kaveria, Lucky otti namia tämän kädestä ja treenaili käsikosketusta.

Ohjaajamme oli kaikin tavoin aivan mahtava ja arvostin todella paljon, että hän eteni kaikessa sataprosenttisesti koiran ehdoilla, positiivisin keinoin. Vaikka Lucky oli tilassa ja vieraassa ihmisseurassa suht rennosti, jännitti sitä selkeästi uima-altaan pulppuava vesi. Se ei aluksi uskaltanut tulla lähellekään altaan reunaa ja katseli epäilevästi pintaan nousevia kuplia :-D Aloitimme siis ihan nollasta vaan totuttamaan Luckya altaan lähellä olemiseen ja sen ensimmäiselle rappuselle astumiseen. Veteen ei ensimmäisellä kerralla siis päästy vielä ollenkaan.

Tärkeintä itselleni oli nimenomaan positiivisen kokemuksen luominen Luckylle. Epävarman koiran kanssa kaikki positiiviset uudet paikat, ihmiset ja kokemukset ovat kuin rahaa pankkiin laittaisi ja sen vuoksi hidas eteneminen ei haittaa itseäni yhtään. Saimme ohjaajaltamme mahtavia neuvoja, miten treenata veden lähestymistä ja puolessa tunnissa pääsimme jo todella pitkälle: tunnin lopussa Lucky jo reippaasti uskalsi seistä etujalat veteen vievillä rappusilla! Iso askel koiralle, joka ei alkutreeneistä vielä uskaltanut tulla puolen metrin päähän vedestä. 

Ja mikä tärkeintä, Luckylla vaikutti jännityksestä huolimatta olevan hauskaa. Se söi innoissaan nameja, tassutteli altaan ympäri ja rentoutui silmissä huomatessaan, ettei sitä pakoteta mihinkään tai viedä veteen väkisin. Treenejä jatketaan nyt niin, että käymme Luckyn kanssa pari kertaa omatoimivuoroilla harjoittelemassa altaan lähellä olemista ja rappusien kulkemista, kunnes Lucky uskaltaa itse mennä veteen. Sitten käymme vielä kerran uimaohjaajan kanssa läpi itse uintiin liittyvät ohjeet ja opasteet, jotta koira saa uimisesta irti kaiken mahdollisen hyödyn.

Olen itse todella innoissani tästä uudesta harrastuksesta ja varasinkin jo uintivuoron meille ensi viikon keskiviikolle. Kerron sitten, kuinka pitkälle toisella uintikerralla päästiin!

Reipas tyyppi tänään "uinnin" jälken.