Viikko Romanian koiratarhoilla – Roxana Deissiman koiria moikkaamassa

Katsaus taannoiseen Romanianreissuun jatkuu! Ensimmäisen päivän virailusta Carpen tarhalla voit lukea täällä ja toisen päivän ensimmäisestä seikkailusta eläinsuojelija Luiza Mandrun luona täällä. 

Luiza Mandrun luota matka jatkui puolen päivän jälkeen autolla kohti etelää. Päämääränä oli  yksityinen tarha Bukarestin ulkopuolella, josta Kulkurien yhteistyökumppani Roxana Deissima vuokraa häkkejä koirilleen. Kukaan yhdistyksestä ei ollut koskaan käynyt kyseisellä tarhalla, eli esimerkiksi sen sijainnista ei tiedetty Roxanan ajo-ohjeiden lisäksi mitään. Bucharestista noin 45 minuuttia etelään, kuului ohjeistus. Eikun osoite navigaattoriin ja menoksi. Helppoa! Tai sitten ei...

Kyseinen automatka luokitellaan kyllä varmuudella vuoden pahimmaksi eksymiseksi. Juututtuamme ensin jäätävään ruuhkaan tuntikausiksi, navigaattorimme (joka ei kyllä muutenkaan Romaniassa todistanut luotettavuuttaan...) ohjasi meidän tuntemattomaan kylään lähellä Bulgarian rajaa. Vasta, kun seisoimme keskellä tietä ihmettelemässä, missä me oikein olimme ja tuntematon paikallinen mies tarjoutui neuvomaan, tajusimme olevamme täysin väärässä kaupungissa – 80 kilometriä väärässä suunnassa. Olen suunnattoman kiitollinen aina positiivisesta ja ihanasta matkaseurastani, joiden kanssa stressaavan tilanteen pystyi harmituksesta huolimatta ottamaan huumorilla – varsinkin, kun samaisella reissulla meidät pysäytti myös poliisi. Millin päässä ylinopeussakoista, mutta onnekseni sain naureskelevalta poliisilta kuitenkin lopulta matkaan vain huomautuksen. Ehdottomasti yksi elämäni kuumottavimmista automatkoista ikinä...

Ihana Kory tulee etsimään kotia Kulkurien adoptio-ohjelmaan. 

Matkaseuralaisena Rosanna ja ilopilleri Jaggeri, joka löytyy Kulkurien adoptio-ohjelmasta.

Toinen matkaseuralaiseni Essi, jonka seuraa arvostivat myös uutena adoptio-ohjelmaan tulevat Harry ja Dori.

Mutta uskokaa tai älkää, me pääsimme perille. Kolme tuntia myöhässä, mutta kuitenkin onneksi vielä valoisaan aikaan, jolloin kuvaamisesta ei tullut liian haastavaa. Kyseinen tarha oli Luizan paratiisimaisen pihan ja kauniin Carpen tarhan jälkeen aikamoinen palautus maan pinnalle. Koiria asui tarhan sisätilojen häkeissä kymmenittäin, jollei sadoittain. Kun kapeilla käytävillä käveli, koirat sekosivat stressistä ja haukkuminen oli loputonta. Marraskuun matkalta tuttu valtava pala kurkussa palasi ja sain hetkittäin vetää syvää henkeä, jotta työn teko onnistuisi ilman kyyneleitä. 

Me vietimme onneksi suurimman osan ajasta tarhan ulkoaitauksessa, jonne tarhan työntekijät toivat koiria muutama kerrallaan. Koirat saivat pyöriä vapaina pihalla, haistella ja merkkailla nurmikkoa. Itse hiivin taas koirien perässä kamera kourassa, kun taas matkakaverini hoitivat kirjoitustyöt ja koirien kanssa seurustelun. 

Roxana Deissima tekee paljon työtä antaakseen Romanian koirille paremman elämän.

Aivan käsittämättömän ihana tarhalla koko elämänsä viettänyt sisarusnelikko, jonka me nimesimme Adventure-teamiksi, tulevat kaikki aloittamaan kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Roxanan koirat olivat kaikki kerrassaan upeita persoonia. Erityisen tassunjäljen sydämeen jättivät Adventure-teamin nelikko, josta näettekin kuvia yllä. Tahalla Harryksi, Koryksi, Doriksi ja Soriksi nimetyt koirat ovat nykyään noin kolmevuotiaita ja ovat viettäneet ihan koko elämänsä tarhaympäristössä. Sisarusten geenien onkin oltava jotain täydellisen luokkaa, niin uskomattoman sosiaalisia, kauniita, reippaita, hyvätapaisia ja fiksuja (katsokaa nyt tuota kuvaa yllä, täysi treeni menossa!) ne ovat. Ei koskaan uskoisi, että nämä tyypit muka olisivat huonosti sosialistettuja ja alivirikkeistettyjä, ja asuisivat stressaavassa koiratarhassa minimaalisin ihmiskontaktein. Joko haluatte adoptoida ne kaikki? Hyvä! :-D

Päivitettyämme suurimman osan koirista ja otettuamme ohjelmaan kymmenisen uutta tyyppiä, suunnistimme tarhan sisäpihalle, jossa kaksi adoptio-ohjelman koirista asustelivat isomman porukan kaverina.

Tarhan sisäpihalla tapasimme monta aivan upeaa koirapersoonaa. 

Komea Zazou etsii kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Tarhan häkit pullistelivat uskomattoman suloisia pentuja. Kunpa olisimme voineet ottaa ne kaikki ohjelmaan.

Vaikka mutkia oli päivän aikana matkassa useampia, oli lopputulema kuitenkin paras mahdollinen: näimme kaksi eri tarhaa ja kymmenittäin upeita koiria, tapasimme ihania ihmisiä, jotka ovat omistaneet elämänsä koirien auttamiselle ja pienenä ekstrana pääsimme vielä kiertoajelulle Romanian maaseudulle. Aina pitää ajatella positiivisesti, eikö? :-D

Luvassa on vielä yksi matkapostaus Onevetin Cosoban tarhalta. Se tulee takuuvarmasti olemaan todella kuvapainoitteinen, koska vietimme tarhalla kokonaiset kaksi päivää ja kameran laukaisinta paineltiin sellaiseen tahtiin, että heikompaa hirvittäisi. Mutta päätetään reissun toinen päivä seuraavien kuvien tunnelmaan:

Sydän särkyy. 

Mutta onneksi pusutyttö-Caboulla on Kulkurien adoptio-ohjelmassa hyvät mahdollisuudet päästä omaan kotiin. 

Lisää tietoa kuvien koirista löydät Rescueyhdistys Kulkurien nettisivuilta. 

Miksi suomalainen koira on arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen?

Taas mennään. Tuntuu, että rescuekoirat lyttääviä artikkeleita nousee tällä hetkellä eetteriin, kuin sieniä sateellaa. Varsinkin Yle tuntuu lähes hullaantuneen aiheesta, niin tiuhaan tuontieläimiä ja niiden haittapuolia tällä hetkellä käsitellään kyseisen valtakunnallisen median kanavissa. Tuoreimpana tulokkaana tämän aamun artikkeli siitä, miten suomalaiset kodittomat eivät löydä koteja rescuekoirien tuonnin takia. En linkkaa artikkelia tänne, koska en halua tukea mediatalojen statistiikkaa jakamalla selvästi toimittajien omien ennakkoluulojen värittämiä juttuja eteenpäin. Artikkeli löytynee Ylen nettisivuilta, jos siihen lähemmin haluaa tutustua.

Olen itse toimittaja ja töissä samaisessa mediatalossa. Kuitenkin, tai ehkä juuri siksi, rescuekoirien mediamyllytys tuntuu erityisen rumalta. Tiedän, miten asioista kuuluisi kirjoittaa, eikä medioiden nykyinen kirjoitustyyli todellakaan kohtaa oman journalistisen etiikan kanssa. Useimmissa artikkeleissa, kuten myös tämänpäiväisessä, kun aihetta ei todellakaan käsitellä objektiivisesti, vaan ennakkoluuloja ennakkoluulojen perään levitellään ympäriinsä muka faktana. 

Koditon koira ansaitsee kodin, oli sen alkuperämaa mikä tahansa. 

Kun itse vuonna 2014 otin rescuekoiran, en tiennyt mitään ennakkoluuloista tai siitä vihasta, joka joissain ihmisissä myöhemmin heräisi mainitessani sanan rescuekoira. En tajunnut tekeväni valintaa, joka määrittelisi minut myöhemmin "ajattelemattomaksi" tai "Suomen koirien elämän vaarantavaksi" koiranomistajaksi. Otin rescuekoiran, koska se tuntui eettisesti oikealta. Kodin antaminen kodittomalle tuntui oikealta, koska koiran rodulla ei ollut minulle merkitystä. Espanjassa asuessani selailin Aurinkorannikolla toimivien eläinsuojelujärjestöjen sivuja ja etsin niistä ne kaikista luotettavimmilta vaikuttavat tahot. Millään muulla ei ollut minulle väliä, koska onhan koira aivan yhtä koditon ja avun tarpeessa, oli se sitten minkä maalainen tahansa. 

"Mutta onhan yhteiskunnassamme jotain pahasti pielessä, jos välittämisemme rajoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, eikä maailman muilla kolkilla ole mitään väliä"

Suomen ja ulkomaiden kodittomien koirien jatkuva vastakkainasettelu mediassa on yksi itseäni kaikista eniten häiritsevä asia. Miksi suomalainen koira olisi arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen? Miksi suomalaisen koiran adoptoiminen on automaattisesti parempi teko, kuin ulkomaalaisen? Ymmärrän, että tautiasiat pelottavat monia ja siis oikeasti, hyvä niin. Vastuullisuus on, riippumatta koiran alkuperämaasta, kaikessa se a ja o. Mutta onhan yhteiskunnassamme jotain pahasti pielessä, jos välittämisemme rajoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, eikä maailman muilla kolkilla ole mitään väliä.

Suurin ongelma lähes kaiken suomalaisen median raportoinnissa on, että se edelleen kuvaa rescueihmiset stereotyyppisinä katukoiria säälistä mukanaan Suomeen rahtaavina pelastajina. Yle vahvistaakin sopivasti tämän väittämän todeksi aloittamalla tämänpäiväisen artikkelinsa lauseilla: "Koiraihmisen voi olla vaikeaa vastustaa rapsutettavan näköistä katukoirarukkaa, joka on pelastettu koirataloon esimerkiksi Espanjan tai Kreikan kuumilta kaduilta. Harkinta olisi kuitenkin paikallaan". Selvästi jutun kirjoittaneella toimittajalla ei ole hajuakaan siitä, mitä vastuullinen rescuetoiminta tarkoittaa. 

"Väitän, että vastuullinen rescuetoiminta ei ole suurempi riski suomalaisten koirien terveydelle, kuin lomareissulta Espanjasta omistajien mukana palaava Mustikaan"

Väitän, että vastuullinen rescuetoiminta ei ole suurempi riski suomalaisten koirien terveydelle, kuin lomareissulta Espanjasta omistajien mukana palaava Mustikaan. Tai kasvattajalta Saksasta ostettu terrierinpentu. Väitän, että riski saattaa olla jopa pienempi, koska vastuulliset rescueyhdistykset todellakin haluavat vaalia rescuekoirien mainetta. Vastuullisessa rescueyhdistyksessä asiat tehdään varman päälle, koska mitään turhia riskejä ei haluta ottaa. Tätä monet eivät vaikuta ymmärtävän lainkaan, vaan vastuullisimmatkin rescueyhdistykset heivataan empimättä samaan kasaan pentutehtailun ja laittoman maahantuonnin kanssa. 

Esimerkiksi Rescueyhdistys Kulkurit on yhdessä monen muun suomalaisen rescueyhdistyksen kanssa sopinut vastuullisen rescuetoiminnan standardeista, Responsible Rescue-yhteistyön merkeissä. Voit lukea siitä lisää Kulkurien sivuilta.

Auttamista ei voi koskaan olla liikaa. Jokainen, joka valitsee kodittoman eläimen tuotetun pennun sijaan, on omalla tavallaan mukana auttamassa maailmanlaajuisen ongelman ratkaisemisessa. Eläimen alkuperämaalla ei ole mitään väliä, kunhan käytännön asiat hoidetaan vastuullisesti ja adoptio aina perustuu säälin sijasta harkittuun, järjellä tehtyyn valintaan. 

Viikko Romanian koiratarhoilla – Luiza Mandrun luona

Romanianreissun toisena päivänä (ensimmäisen päivän vierailusta Carpen koiratarhalla voit lukea täältä) aikataulumme oli vähän hurjemmasta päästä, suuntasimme nimittäin heti aamusta ensin Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Luiza Mandrun luokse ja sieltä matka vielä jatkui myöhemmin aivan toisaalle – meidän tapauksessamme myös parin jännittävän ekstramutkan kautta.

Mutta niistä mutkista lisää myöhemmin! Nyt ajattelin keskittyä aamupäivän tapahtumiin, eli ihanan Luizan ja hänen miehensä luona asustavaan koiraporukkaan!

Iloinen kaveri Little Buddy etsii kotia Luiza Mandrun luona.

Ihana Aseman pennut-pentueen Deirdre on vastikään varattu ikiomaan kotiin Suomeen.

Kunis Karrissa etsii sitä omaa kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Luiza asuu miehensä kanssa vanhassa omakotitalossa pienessä kylässä Bucharestin pohjoispuolella. Vaikka piha ensinäkemältä yllättää isolla koollaan, lävähtää todellisuus koiratarhasta takapihalla  kaupunkimiljöössä nopeasti kasvoille. Naapureita joka puolella + kolmisenkymmentä haukkuvaa koiraa = epäilemättä hankala yhdistelmä.

Mandrujen piha on uskomattoman kaunis ja siisti: kasveja ja kukkia on kaikkialla ja koirat saavat elää varjostavien puiden oksien suojassa. Miten piha edes on mahdollista pitää niin nättinä kymmenien koirien siellä asustaessa, on mysteeri. Kysyessäni asiasta Luizalta saan vaatimattomimman mahdollisen vastauksen: "no eihän täällä ole edes kukkaistutuksia". 

Ihastuttava Rakis pääsi uutena etsimään kotia Kulkurien adoptio-ohjelmaan. 

Myös Karissan veli Davin etsii sitä omaa perhettään.

Luizasta huokuu heti ensitapaamisella lämpö ja hyväsydämisyys. 

Kuten Carpen tarhalla, myös Luizan luona on monta adoptio-ohjelman koiraa, jotka tapaamme päivityksiä varten. On pentuja ja aikuisia, arkoja ja rohkeita, isoja, pieniä, kauan tarhalla odottaneita ja vastalöytyneitä. Niitä kaikkia yhdistää tosiasia, että ne kuuluvat Romanian onnekkaimpiin kodittomiin. Ne päätyivät Luizan rakastavaan hoivaan, kun useimmat muut joutuvat rankkureiden mukana tappotarhalle tai jäävät auton alle maantien ruuhkissa. 

Hommaa riitti, ja koska päivän aikataulu oli tiukemman puoleinen, valokuvaaminen, videoiminen ja kirjoittaminen oli hoidettava tehokkaasti. Kiireen keskellä ehdimme kuitenkin iloksemme istua vähän pidempää epävarmempien koirien luona ja siten antaa niille mahdollisuus kerätä rohkeutensa tullakseen haistelemaan meitä lähempää. Erityisen vahvasti itseäni liikutti Karissa (kuva ylempänä), nuori narttu, joka käytökseltään muistutti kovasti nuoruusaikojen Luckya. Energinen, iloinen ja innoissaan – mutta niin kovin epävarma. Se haukkui meitä muutaman metrin päästä, vaikka siitä selvästi näki, että mieli olisi tehnyt tulla luokse. Se sisäinen epävarmuuden ja läheisyyden kaipuun välinen kamppailu, joka joskus niin vahvasti oli pinnalla myös Luckylla. 

Toinen matkakavereistani, Rosanna, sekä upea Lorete ja Aseman pennut-pentueen Danut. 

Sydämen sulattava Lady Tara on odottanut oman kodin löytymistä Mandrujen luona vuosia. 

Kaunis Agatha. 

Mandrujen kotitarha on lohdullinen. Koiria on hallittava määrä ja niillä on moneen tarhaan verrattuna luksusoltavat. Niitä rakastetaan ja ne saavat Luizalta päivittäin huomiota.

Mutta talon takapihalla aitojen suojassa elämisessä on myös haittapuolensa. Varsinkin pennut jäävät usein ilman sosialistamista ja aikuisillekin koirille ihmiskontaktit jäävät vähälle. Aran koiran on täysin ulkomaailmasta eristetyissä olosuhteissa todella vaikea edistyä. Koirat tarvitsisivat positiivisia kokemuksia vieraiden ihmisen kanssa ja hihnalenkkejä maailmaa tutkimaan.

Mutta on tietysti itsestään selvää, että se, mikä utopiassa on täydellistä, ei aina todellisuudessa ole mahdollista.

Voi ihana Deirdre. 

Täydellinen Lorete etsii kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Lorete on Aseman pennut-pentueen emo.

Lisää tietoa kuvien koirista löydät Rescueyhdistys Kulkurien nettisivuilta. 

Viikko Romanian koiratarhoilla – Carpen uusi tarha

Reilu vuosi sitten somea selaillessani törmäsin Kulkureihin ensimmäisen kerran. Kulkurit, eli virallisemmin Rescueyhdistys Kulkurit ry, on sittemin tullut todella tärkeäksi osaksi omaa elämääni, antaen minulle mahdollisuuden tehdä jotakin oikeasti tärkeää. 

Kyseessä on siis Romanian kodittomien koirien hyväksi kovasti työtä tekevä Suomalainen eläinsuojeluyhdistys, joka tärkeän paikan päällä tehtävän sterilointi- ja valistustyön ohella myös adoptoi maan kodittomia koiria tänne Suomeen. Ihastuin heti yhdistyksen avoimuuteen ja jalat tiukasti maan pinnalla-asenteeseen: työtä tehdään koko sydämestä, mutta järki edellä. 

Nyt olen itse toiminut Kulkureissa somevastaavana yli vuoden. Vaikka vapaaehtoistyö usein on raskasta ja joskus sille on lähes mahdotonta löytää aikaa opiskelujan, palkkatyön ja muun elämän ohessa, se on kuitenkin niin sanoinkuvaamattoman antoisaa. Minulle on kuluneen vuoden aikana avautunut täysin uusi maailma eläinsuojelun ja maailman koirien parissa, enkä enää antaisi sitä pois mistään hinnasta. 

Cleo etsii Carpen tarhalta käsin kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Cookie-koira pelastui Carpen tarhalle noin kuukausi sitten. Se tulee pian etsimään uutta kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Komea Ben valikoitui reissussa uutena Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Tähän uuteen maailmaan kuuluu myös Romania. Pääsin matkustamaan maahan ensimmäisen kerran viime marraskuussa ja matka oli kaikin tavoin ikimuistoinen. Maan tilanteen näkeminen omin silmin oli raastavaa ja sydämen musertavaa, mutta myös mielettömän upeaa. Palattuani kotiin tiesin, että takaisin olisi vielä joskus päästävä.

Se päivä tuli toukokuun lopussa. Lähdin vajaan viikon mittaiselle matkalle kahden muun yhdistyksen vapaaehtoisen kanssa ja reissun tarkoituksena oli vierailla yhteistyötarhoilla tapaamassa paikallisia eläinsuojelijoita, sekä adoptio-ohjelman koiria. Lämpötilat hipoivat koko viikon kolmeakymppiä ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Tavattavia koiria oli satoja ja tarhoille ajettavia kilometrejä samoin. Työtä oli siis tehtävänä aamusta iltaan. 

Ajattelin kirjoittaa erillisen postauksen kuvineen jokaisesta tarhasta, jolla vierailimme matkan aikana. Ensimmäisenä on vuorossa ekan päivän etappi, nimittäin uusi Carpen koiratarha. 

Carpen uusi tarha. 

Carpe on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Projekti startattiin toukokuussa 2016 ja se jatkuu, kunnes tarha on valmis. Kulkurien ja Mandescun yhteistyö jatkuu eri muodoissaan myös tämän jälkeen. Tarha rahoitetaan suurelta osin suomalaisin lahjoituksin. 

Voit lukea lisää projektista täältä.

Me lähdimme vierailemaan tarhalla Romaniassa asuvan Veera Nurin kanssa. Myös Veera tekee vapaaehtoistyötä Kulkureissa ja on siitä erikoisessa asemassa, että hän tulee pian muuttamaan Carpen tarhan yhteyteen rakennettuun asuintaloon huolehtiakseen tarhan koirista. 

Veera on jo kaikille tarhan koirille tuttu ja rakkaaksi tullut ihminen.

Suloinen Peter Pan etsii omaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Päivän aikana tapasimme nelisenkymmentä adoptio-ohjelmassa jo olevaa koiraa, sekä viisitoista sydämen sulattavaa uutta asukkia, jotka valitsimme mukaan etsimään kotia Kulkurien kautta. 

Koirien kanssa peuhaaminen ja touhuilu kuulostaa helpolta, mutta todellisuudessa yhdistysmatkaan kuuluu niin paljon muuta. Tavatessamme adoptio-ohjelmassa olevan koiran kirjoitamme ylös, miten se käyttäytyy, miltä se näyttää ja onko se muuttunut sitten viimenäkemän. Otamme myös valokuvia, mikä ei todellakaan ole yhtä helppoa, kuin Luckyn kuvaaminen kotiympäristössä. Tarhalla koirat kyvät ylikierroksilla, kiipeilevät, riehuvat, pomppivat ja haukkuvat – eli tekevät kaikin tavoin kuvaamisesta supervaikeaa :-D Valokuvien liäksi pitäisi saada napattua koirasta video, josta sen käytös ja luonne tulee hyvin esiin. 

Kaunis Sorana etsii kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa. 

Kuten myös upea Lady Karma. 

Riehakkaiden pentujen kuvaaminen on kyllä reissun haastavinta hommaa :-D

Vieraillessani Romaniassa marraskuussa, kävin esimerkiksi Rosiorin kunnallisella tarhalla. Verrattuna siihen, Carpe on paratiisi. Carpella koirilla on tilaa, katto pään päällä ja mahdollisuus päästä varjoon auringon porottaessa. Carpella koirilla on vettä ja ruokaa, niille on yritetty rakentaa mahdollisimman stressittömät tarhaolosuhteet ja ne tapaavat ihmisiä tasaisin väliajoin. 

Koti on aina koti, mutta ollakseen koiratarha Romaniassa, Carpella on koirien aika hyvä olla. 

Judi pentu löytyy Kulkurien adoptio-ohjelmasta.

Kuten myös itse suloisuus Melise.

Tämä upea narttu asui ennen Glinan tarhalla, jolla koirat kesäisin kuolivat kuumuuteen ja talvisin jäätyivät elävältä. Nyt se on onneksi päässyt turvaan Carpen tarhalle. 

Päivä Carpen tarhalla oli ihana. Suomalaisen näkökulmasta oli ihana nähdä koirien hyvät olot, kaunis niittymäinen ympäristö ja onnellinen yleistunnelma. Oli mahtavaa saada nähdä, mitä lahjoitusrahoilla on pystytty rakentamaan ja samalla saada todiste siitä, että yhteisvoimin me pystymme oikeasti tekemään maailmasta paremman. 

Kiitos Carpe. Odotan innolla, että pääsen takaisin. 

Ihana Meriel etsii kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Sitä niin toivoisi, että kaikki koiratarhat näyttäisivät tältä.

Lisää tietoa kuvien koirista löydät Rescueyhdistys Kulkurien nettisivuilta.