Apua, koira haukkuu pihalla!

Eräässä Facebookin koiraryhmässä minulta kysyttiin, miten ollaan Luckyn kanssa treenattu rauhassa oloa takapihalla. Kirjoitellessani vatausta, tajusin, että hei tässä treenissähän me oikeasti ollaan onnistuttu aika hyvin! Ajattelin, että voisin kertoa aiheesta vähän myös täällä blogin puolella. 

Me siis muutettiin nykyiseen pihalliseen rivitaloasuntoon viime talvena ja kevääseen asti Lucky uskalsi käydä pihalla vain nopeasti pissalla myöhään illalla nameilla houkuteltuna. Asuttiin edelliset pari vuotta parvekkeellisessa kerrostaloasunnossa ja myös parveke vaati paljon totuttelua alussa. Mutta myös pahin parvekepaniikki selätettiin lopulta, meidän parveketreeneistä voi lukea enemmän tästä postauksesta.

Mutta takaisin asiaan. En silloin talvella lähtenyt vielä siedättelemään pihaa sen enempää, koska talvella ei nyt pihalla muutenkaan tullut hengailtua. Mutta lähtötilanne siis oli, että Lucky tosiaan juoksi sisään tai alkoi haukkumaan heti, jos kuuli pienenkin räsähdyksen tai näki jonkun liikkuvan aidan takana.  

Keväällä aloitettiin sitten treenit. Ensin hiljaisina aikoina, kun ympäristössä ei liikkunut ihmisiä lähes ollenkaan. Aloitettiin niin, että otin herkut mukaan ja menin itse pihalle ja houkuttelin Luckyn ulos. Ovi oli koko ajan auki ja koira sai siis aina mennä sisälle takaisin, kun siltä tuntui. Edettiin tosi pienissä erissä ja tosiaan esimerkiksi kahdentoista aikoihin illalla, ettei Lucky vain päässyt pelästymään/haukkumaan. 

Kun Lucky rauhallisina aikoina alkoi hengailla pihalla pidempiä pätkiä ravaamatta sisälle ja alkoi sietää pieniä ääniä kauempaa, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen. Aloin availla ovea myös päivisin, kun ympäristössä oli enemmän häiriöitä, mutta ulos asti ei vielä menty. Avasin siis keittiössä sijaitsevan pihanoven ja kun ulkoa kuului ääniä tai näkyi häiriöitä heittelin Luckylle namia keittiön lattialle. Ei siis vielä menty lähellekään itse pihaa. Näin Lucky pikku hiljaa oppi sietämään ulkoa kuuluvia ääniä ja liikettä ilman, että ne pelottivat liikaa. Tässä vaiheessa treenejä tuli tietysti välillä pieniä takapakkeja, kun esimerkiksi joku lapsi päätti potkaista jalkapallon suoraan aitaamme ja Lucky pelästyi vaikka oltiinkin sisällä, mutta meillä takapakeista päästiin taas eteenpäin todella nopeasti.

Kun Lucky selkeästi alkoi sietämään häiriöitä sisätiloista käsin, siirryin itse ulos ja jätin oven auki. Kun häiriöitä oli näköpiirissä, heittelin koiralle ensin ulkoa käsin herkkuja sisään ja siitä sitten pikku hiljaa siirryin heittelemään ihan oven ulkopuolelle ja siitä sitten pidemmälle ja pidemmälle ulos pihalle. Tärkeäähän tässä on, että koiralla on vapaus perääntyä ja että kun esim yllättäen tuli liian vaikeita häiriöitä (meillä esimerkiksi huutavat lapset) heittelin herkkuja taas sisälle asuntoon, jolloin Lucky siirtyi itse sisään eikä näin ollen alkanut haukkumaan. Meillä tämä tietty ennakointi toimi tosi hyvin haukkumisen pois treenamisessa. 

Pikku hiljaa siinä sitten vain aloin huomata, että Lucky alkoi tulla kanssani ulos pihalle myös ilman nameja eikä enää hätkähtänyt kaikkia kuulemiaan ääniä. Se saattoi yhtäkkiä jatkaa namien etsintää nurmikolla, vaikka naapurin pihalla hääräiltiin, eikä enää reagoinut ihmisten puheeseen aidan toisella puolella. Se myös alkoi viihtyä pihalla pidempiä aikoja iltaisin ja jäi nuuskuttelemaan rauhassa vaikka itse olin sisällä! 

Tämä siedätys toimi samalla suhteellisen hyvin kaikkiin ulkoa kuuluviin ääniin eli myös ongelma, että koira haukkui avoimesta ikkunasta kantautuville äänille, lähti helpottamaan hurjasti. En edelleenkään jätä pihan ovea auki, jollen itse ole ulkona/keittiössä, jotta pystyn esimerkiksi lasten aiheuttaessa liian kovia ääniä namittamaan Luckya nopeasti. 

Mutta muuten meillä kyllä menee pihasiedätyksen suhteen nyt oikein erinomaisesti. Ihan oleellisinta harjoitellessa on ollut välttää, että koira ehtii reagoida häiriöihin. Eli namittaa heti, kun häiriö on näköpiirissä – ei vasta sitten, kun koira on jo ehinyt alkaa haukkumaan. Myös liian vaikeiden tilanteiden välttäminen on oleellista (kuten vastaehdollistamisessa yleisestikin). Eli ei mennä ulos treenaamaan, ennen kuin äänet kestetään sisätiloista käsin. 

Meillä kesän treenien tulokset paljastuivat kokonaisuudessaan nyt alkuviikosta, kun tyhjensimme pihaa alkavan julkisivurempan tieltä. Kantaessamme pöytää ja ruukkua sisään, Lucky hengaili kanssamme pihalla, eikä reagoinut mitenkään, kun naapuri koiransa kanssa pihalla alkoi jutella meille aidan yli! Se vain hengaili rauhassa mukana, vaikka ääniä ja liikettä oli vaikka kuinka! Tajusin, että hei me onnistuttiin! <3 

Mutakylpyjä, grillimakkaroita ja metsäpeikkoja

Viime viikonloppuna lastattiin mies, pari kaveria ja hurtta autoon ja huristeltiin (minulle elämäni ekaa kertaa!) Nuuksion kansallispuistoon. Oli ihan mieletön syyskeli ja ei kovin yllättävästi "pari" muutakin ihmistä oli päättänyt lähteä viettämään sunnuntaita metsään ehhe.

Meillä oli suunnitelmissa vaeltaa neljän kilometrin Klassarinkierros. Sille lähdettiinkin (pienen alkueksymisen jälkeen :-D) ja vaellettiin siitä vajaa kolme kilometriä ennen kuin pysähdyttiin taukopaikalle grillaamaan makkaraa. Sen jälkeen lähdettiinkin haahuilemaan vähän umpimetsään, kerättiin vähän sieniä ja pysähdyttiin lopulta syömään retkievästä lammen rantaan.

Lucky oli retkestä lievästi sanottuna onnessaan. Retkiseura oli ihan lempparia ja metsään on Lucky mielestä aina mahtavaa lähteä. Siitä tosin huomasi selkeästi, että tavallista isompi porukka aiheutti jokin verran stressiä: piti jatkuvasti pitää silmällä, ettei kukaan katoa, ja Lucky olisi mielellään koko ajan ollut ollut johdattamassa seuruetta eteenpäin. Se myös koki tarpeelliseksi aina ilmoittaa meille kaikista epäilyttävistä tapahtumista (=muista vaeltajista).

Hauskaa sillä kuitenkin selvästi oli – sai juosta pitkässä liinassa edes takaisin meidän porukan välillä ja naurettiinkin, että Lucky kyllä sai vähintään tuplasti pidemmän vaelluksen, kuin me muut. Makkaran grillaaminen oli myös Luckyn mieleen ja yllätyin, kuinka hienosti se osasi istua leirinuotiolla, vaikka ympärillä oli paljon porukkaa (ja lapsia!). Minun makkarastani tosi yhdessä vaiheessa hävisi mystisesti osa...

Lucky onnistui muuten tosi hienosti myös pulahtamaan pariin otteeseen mutaiseen suohon uimaan, kun se luuli hyppäävänsä tavalliselle sammaleelle mutta se osoittautuikin märäksi suoksi. Sinne se sitten upposi ja meinattiin yhdessä vaiheessa jo pelästyä, että pääsekö se tuolta edes itse ylös. Mutta ei onneksi tarvinnut lähteä pelastamaan :-D

Ihan superhauska reissu kyllä oli! Loppupeleissä oltiin metsässä melkein kuusi tuntia ja kaikki alkoivat kyllä viimeisillä metreillä olemaan aika väsyneitä. Nuuksio on kyllä aivan mielettömän kaunis paikka – en ymmärrä, miten olen voinut missata sielä käymisen kaikki nämä vuodet. Ehdottomasti mennään kyllä uudestaan!

EDIT: AINIIN. Pakko tulla lisäämään, että Nuuksioon mennessä kannattaa varautua meitä paremmin lentäviin paholaisiin, nimittäin hirvikärpäsiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin niiden hyökkäyksen kohteeksi ja ei hyvää päivää, niitä oli ihan KAIKKIALLA. Hyi että. Meni kyllä amppareiden, hyttysten ja paarmojen ohi yököttävyydellään! 

Arka koira ja vieraat ihmiset – tuleeko siitä oikeasti mitään?

En ole näiden 3,5 vuoden aikana edes uskaltanut salaa mielessäni toivoa, että Lucky joku päivä pystyisi lähtemään mukaan kymmenhenkisen (koiralle suurimmaksi osaksi vielä tuntemattoman) kaveriporukan mökkireissulle. Olen näiden vuosien aikana päässyt toteamaan useaan otteeseen, että suuret ihmismäärät ovat aralle Luckylle todella stressaavia - onhan se alun perin pelännyt vieraita ihmisiä niin paljon, että haukkui niitä taukoamatta oli sitten kyseessä mikä paikka vain.

Lucky etenee pelottavien asioiden kanssa hitaasti. Pari ensimmäistä vuotta seistiin asioiden kanssa paljolti paikallaan, mikä kyllä enimmäkseen näin jälkikäteen ajateltuna varmasti johtui omasta epävarmuudestani ja vääristä toimintamalleista. Mutta viime vuonna sitten asiat yhtäkkiä alkoivat loksahdella paikoilleen - meidän kummankin päässä. Pelottavat asiat eivät olleetkaan enää ihan niin pelottavia, lenkkeily alkoi sujua ja Lucky selkeästi alkoi luottamaan, että minä kyllä hoidan vaikeat tilaneet.

Tänä viikonloppuna ne todelliset, mahdottoman suuret edistysaskeleet konkretisoituivat. Opsikelukaveriporukan mökkireissu, jonka ajan Luckyn piti olla hoidossa äidilläni, jolle yhtäkkiä tulikin este. Olen vältellyt Luckyn mukaan ottamista sille liian rankkoihin paikkoihin, koska en ole halunnut asettaa sitä sille liian stressaavaan tilanteeseen. Nyt piti kuitenkin päättää, lähdenkö ja otan Luckyn mukaan, vai jäänkö kotiin. Päätin, että nyt jos koskaan on oikea aika testata, miten Lucky ihmisporukassa pärjää – olihan kyseessä minulle läheisiä ystäviä, joista osa jo tunsi Luckyn ennestään hyvin ja ne, ketkä eivät, tunsivat Luckyn taustan ja olivat positiivisesti asennoituneita aran koiran kanssa hengailuun.

Ja täytyy sanoa, että hyvinhän se meni. Todella, todella hyvin. Lucky tutustui suurimpaan osaan uusista ihmisistä ihan häkellyttävän nopeasti. Kun se sai omaan tahtiinsa käydä moikkaamassa tyypit, jotka eivät erityisemmin sitä alussa huomioinut, se otti vieraat vastaan täysin haukkumatta ja oli jo tunnin sisällä ihan kaveria kaikkien kanssa. Se oli meille ihan mieletön harppaus.

Viikonlopun ainoa ongelma oli yksi kavereistani, joka ei miljoonista muistutuksista huolimatta kyennyt noudattamaan mitään antamistani ohjeistuksista siitä, miten Luckya kannattaa lähestyä. No, hän kyllä tiedosti asian myös itse, ja oikein hyvin hekin sitten lopulta tulivat juttuun, vaikka henkilön liioiteltu elekieli, huudahduksen ja esim käden ylös nostaminen selkeästi pelottivat Luckya. Mutta tämä nyt oli selkeästi myös ihan henkilökemiasta johtuva ongelma: kumpikaan ei vain osannut lukea toista kovin hyvin. Ja täytyy tälle kyseiselle kaverille kyllä pistää menemään vähän kiitostakin, niin upean kärsivällisesti hän jaksoi Luckyn kanssa leikkiä, syödä herkkuja ja muuten vain hengailla, jotta koira tottuisi. 

Viikonlopun hienoin juttu oli nähdä Luckyn yleinen kehitys uudessa tilanteessa. Se ei enää haukkunut kaikkea ja kokoajan (nyt haukkumisen syyt olivat aina selkeät ja täysin ymmärrettävät) eli se ei mennyt samanlaiseen stressitilaan, kuin aiemmin. Sen yleistila oli ihan mielettömän rento tilanteesta huolimatta: se leikki vieraiden kanssa ja juoksenteli ympäri pihaa vaikka paikka oli ihan vieras, se treenasi temppuja uusien tuttavuuksien kanssa ja pystyi nukkumaan rauhassa makuuhuoneessamme, vaikka muissa huoneissa mekastettiin (ihan mahdotonta aiemmin, Lucky reagoi stressissä kaikkiin ääniin haukkumalla).

Oli vuosien siedätyksen ja treenamiseen jälkeen niin hienoa nähdä, että edistystä tapahtuu ihan koko ajan. Että kaikki ne asiat, jotka joskus ovat tuntuneet täysin mahdottomilta, sittenkin voivat onnistua myös meidän kohdalla. Kuten myös tänään aamulenkillä, kun jouduin pysähtymään keräämään kakkoja tien vierestä samalla, kun ohitse pyöräili taapero äitinsä kanssa. Tie oli kapea ja jännitin, miten lapsi- JA pyöräpelkoinen Lucky reagoisi. Mutta se ei reagoinut mitenkään! Katseli vain ohi meneviä tyyppejä ihan rennosti. Meinasi kyllä siinä vaiheessa mennä itsellä pasmat ihan sekaisin, niin kovasti yllätyin :-D

Näin mielettömiä edistysaskelia 3,5 vuoden yhteiselon jälkeen voi yhtäkkiä tulla. Positiivisella siedätyksellä ja ajalla voi saada niiiin paljon aikaan. Olen Luckysta ja itsestäni nyt niin suunnattoman ylpeä ja niin onnellinen, ettei koskaan olla lopetettu treenaamista ja tsemppaamista, vaikka homma välillä on tuntunut ihan toivottomalta. Ja jos kehitys jatkuu samaa tahtia, kuka tietää, minne me vielä yhdessä päädytään <3

Mitä tänään syötäisiin?

Noniin, tänään olisi tarjolla juttua ruokailusta. Meillä nimittäin lähdettiin pitkän pohdinnan ja monien eri käänteiden tuloksena laatimaan Luckylle ihan täysin uusi ruokavalio! Tiedossa siis jänniä testailuja ja paljon uusia makuja. 

Koko homma lähti siitä, että aina terve ja yhtä teräsvatsainen Lucky on viime aikoina kärsinyt pariin otteeseen selittämättömistä vatsaongelmista. Sen vatsa on vaan yhtäkkiä mennyt ihan sekaisin, se on ripuloinut ja joskus oksentanut noin vuorokauden ajan, jonka jälkeen kaikki on palannut taas normaaliksi. Sitä on myös selkeästi närästänyt ja suolisto mourunnut. Näin on nyt parin kuukausen aikana ollut kolmisen kappaletta ja vaikka siis eivät ole olleet millään tavalla vakavia tai edes pitkäkestoisia, eikä Luckyn yleisvointi ole mellään tavalla huonontunut, rupesin miettimään, voisiko ruokavaliossa olla parantamisen varaa.

Meillä on nämä kaikki kolme vuotta syöty periaatteessa pelkkää Hau Hau Championin kana-riisi kuivanappulaa vaihtelevasti kanalla, lihalla, koiranmakkaratta, kananmunalla tai raejuustolla höystettynä. Kuten sanottu, ruoassa ei sinänsä ole ollut mitään vikaa ja se on myös hyvin Luckylle maistunut, mutta viime aikoina minua on myös alkanut mietityttää ulosteen määrä. Usein esim työpäivän jälkeen Luckylla on ollut kova hätä ulos, vaikka sai ruokaa vasta juuri ennen lähtöäni. Ja rakko ei tällä neidillä koskaan ole ongelmana, pidättää pissaa, kuin aito seurapiirineiti konsanaan. Mutta mietin vaan, että jos kaikki ruoka tulee suoraan läpi hirveinä määrinä, ei kai siinä voi kovin hyvin imeytyviä ravintoaineita olla...?

Tämän mietiskelyn tuloksena päädyin kyselemään mielipiteitä yhdessä Facebookin rescuekoira-ryhmässä. Sain kasapäin kommentteja ja suosituksia eri ruoista, ja olin kyllä aivan pihalla siitä, mitä minun nyt tulisi Luckylle kokeilla. Niinpä valitsin kommenteista pari parhaimmalta kuulostavaa vaihtoehtoa ja suunnistin taas kerran lempparikauppa Musti ja Mirriin. Päätin, että meidän tulevan kuivaruoan olisi löydyttävä kyseisen ketjun liikkeestä, koska en kyllä joka välissä halua lähteä etsimään oikeaa ruokaa kaupungin toiselta puolen. Muutenkin lähes aina tehdään kaikki Luckyn ostokset M&M:ssä, joten se oli looginen paikka.

Yksi Facebookin kommenttien suosituksista oli Canaganin kuivanappulat. Hintaa Canaganilla kyllä on enemmän, kuin monilla muilla ruoilla, mutta koska Lucky ei suhteellisen pienenä koirana kuitenkaan niin hirveitä määriä syö, ajattelen, että minulla kyllä on varaa laittaa 20-40 euro kuukaudessa koiranruokaan. Facebookin ryhmässä käyty keskustelu herätti minut myös pohtimaan, olisiko 50/50 kuivaruoka-raakaliha ruokavalio kokeilemisen arvoinen. Niin hirveän monet vannovat raa'an nimeen ja itsestäni ei ainakaan tunnu kivalta syöttää koiralle pelkkää kuivaruokaa. Täytyyhän sen aika tylsältä maistua pidemmän päälle? Raakaliha siis tuntui loogiselta kaverilta uuden kuivanappulan seuralaiseksi. 

Musti ja Mirrissä sitten kyselin myyjältä, mitä hän meille suosittelisi. Hän vannoi raakaruoan nimeen, mutta lisäsi, että jos nappulaa raa'an tyyliin haluaa syöttää, on Canagan sisällöltään raakaa eniten muistuttava kuivaruoka. Hänen ohjeistuksellaan sitten saatiin ohjeet, mistä raakalihoista aloittaa ja miten ruokavaliomuutos yleisesti kannattaisi saada käyntiin. Suuri kiitos vielä Musti ja Mirrille ja heidän aina niin asiantunteville asiakaspalvelijoilleen – ketjun liikkeissä on aina niin suuri ilo asioida. Myös Lucky saa heillä aina ihanan vastaanoton, vaikka jännittäisikin uutta ympäristöä. On tosi kiva, että liike kannustaa asiakkaita ottamaan lemmikkinsä mukaan, ja kaikki myyjät ottavat aina aremmankin koiran tosi hienosti vastaan. 

Tässä tulos. Lähdettiin liikkeelle Canaganin free run chickenillä, Maukas-lihapatukoilla, Maukas-pullilla, sekä porsaan luilla. Ollaan nyt testailtu uutta dieettiä pari päivää ja täytyy kyllä jo nyt sanoa, että vaikuttaa kyllä ihan mielettömän hyvältä! Vaikka Hau Hau:n maussa ei Luckyn mielestä mitään suurta ongelmaa ole ollut, maistuu Canagan sille ihan eri tasolla. Lenkeillä Canagan taskussa sen huomio on ja pysyy itsessä. Iso plussa myös nappuloiden koosta – pienet papanat ovat paljon kätevämpiä Luckyn kokoisen koiran palkkaamiseen. 

Raa'an suhteen lähdettiin nyt aluksi liikkeelle Maukas-patukoista. Olen siis nyt syöttänyt Luckylle 50/50 Canagania ja Maukasta. Aloitettiin vatsaystävällisestä kalkkunasta, mutta Luckyn vatsa ei kyllä ole ollut ruokavaliomuutoksesta moksiskaan . Päin vastoin, ulosteen määrä pieneni heti ihan silmissä, eikä Luckylla viime päivinä ollut töistä tullessani kiire ulos yhtään samalla tavalla, kuin ennen. 

TIivistettynä: hyvältä vaikuttaa! Nyt innolla odotan muita merkkejä yleisen kunnon mahdollisesta kohoamisesta ja entistä kiiltävämmästä turkista. Lupaan päivitellä tänne, miten ruokailu etenee :-)

Ai niin! Pari kysymystä tässä on jo tyhmälle herännyt koskien raakaruokintaa. Miten te muut ratkaisette nämä umpijäädytetyt patukat? Olen nyt siis isolla keittiöveitsellä saanut aina palan irti jääkaappiin sulamaan, mutta mitään kovin kätevää puuhaa se leikkaaminen ei kyllä ole. Onko kellään mitään vippaskonsteja? :-D Kiitos, että autatte tällaista torveloa!

Virheistä, joista opin

Kolmessa vuodessa ehtii aika paljon. Kolmessa vuodessa voi ehtiä tulla aika taitajaksi jossain tietyssä lajissa, oppia uuden kielen, suorittaa kandin. Vaikka lähtökohtana olisi, ettei kieltä puhu sanakaan, voi pitkäjännitteisellä treenaamisella kolmessa vuodessa jo puhua kyseistä kieltä täysin sujuvasti.

Kun otin Luckyn, en itse edes tajunnut, kuinka vähän oikeasti tajusin koirien sielunelämästä. Meillä oli toki aina kuulunut sukuun koiria, mutta ne olivat semmoisia kasvattajan kultapentuja, joiden kanssa suurimmat haasteet olivat kerjääminen keittiössä tai pihalla räksyttäminen. Toki ymmärsin koiria yleisellä tasolla, mutta en ollut koskaan edes uhrannut ajatusta sille, kuinka suurien haasteiden kanssa koiran kanssa oikeasti voikaan joutua taistelemaan.

Kun otin Luckyn olin naiivi. "Kaikki on koiralle koulutettavissa", ajattelin. Ja pitäähän se päällisin puolin paikkaansa, mutta kun kyse on esimerkiksi huonosta hermorakenteesta ja sosiaalistamisen puutteesta johtuvista peloista, ei asia aina ole noin yksiselitteinen. Sen sainkin sitten oppia kantapään kautta.

Kukaan ei ole seppä syntyessään. Niinhän se on. Mutta välillä niin toivoisin, että voisin palata ajassa kolme vuotta taaksepäin ja tehdä asiat eri tavalla. Näiden vuosien aikana on oppinut ymmärtämään aran koiran tarpeita ihan eri tavalla ja myös huomaamaan, että monet alkuaikoina käyttämäni siedätyskeinot ovat olleet niin uskomattoman vääriä.

Tiedän, etten niissä tilanteissa kolme vuotta sitten olisi osannut toimia paremmin. Tein kyllä kaiken, minkä silloin pystyin. Kahlasin läpi koulutusfoorumeja, blogeja ja keskusteluryhmiä. Kävin luennoilla ja vein Luckyn kursseille. Kokeilin avoimella mielellä erilaisia koulutusmetodeja ja yritin kaikin voimin tehdä oikein. Mutta joskus kaikesta huolimatta menee pieleen, eikä sille voi mitään. En moiti itseäni, mutta on samalla raskasta ja hienoa nyt jälkeenpäin oivaltaa kaikki ne asiat, mitä vuosien varrella on oppinut ja mitä ei enää uuden koiran kanssa koskaan toistaisi. Ajattelin nyt lyhyesti listata asiat, jotka ensimmäisen aran koiran omistajana tuli tehtyä vähän vinksahtaneesti ja miten nyt kolme vuotta myöhemmin ongelmatilanteet ratkaisisin.

Älä pakota, odota 
Niin, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tämä on yksi niistä eniten itseäni harmittavista jutuista – että olen liian hätäinen. Hätäilin, että Lucky pitäisi heti viedä joka paikkaan, jotta se tottuisi. Hätäilin, että sen heti pitäisi tavata kaikki ihmiset. Hätäilin, että pitäisi tehdä pitkiä lenkkejä, vaikka koira selvästi olisi tarvinnut kasapäin aikaa ja vain pikkupissatuksia jossain hiljaisessa metsässä. Kaduttaa, että vein pelkäävän koiran väkisin sille aivan liian vaikeisiin tilanteisiin, todennäköisesti tottuminen uuteen elämään olisi sujunut paljon nopeammin ja helpommin, jos olisin ollut kärsivällisempi.

Välttelykin on siedätystä
Elin tosi pitkään siinä uskossa, että Lucky pitäisi altistaa sitä pelottaville asioille. Toki koiran pitää nähdä ja kokea, jotta se voi tottua, mutta annosten pitäisi alussa olla niin pieniä, ettei koira paniikissa halua tilanteesta karkuun. Ei siis ollut hyvä idea esimerkiksi pakottaa Luckya kävelemään päiväkodin aidan vierestä, jotta se huomaisi, ettei mitään pahaa tapahdu. Näin jälkeenpäin tuo ajatusmalli tuntuu ihan absurdilta, mutta tiedän kuitenkin myös, etten ole ollut ainoa, joka on kuvitellut siedätyksen tapahtuvan noin.

Päiväkodin vierustoissa ei enää ole Luckyn mielestä mitään vikaa. Miten se sen tajusi? No kun minä vihdoin tajusin antaa sille niin paljon tilaa, kuin se tarvitsi. Pikku hiljaa se sitten itse hakeutui lähemmäs ja yhtenä päivänä yhtäkkiä tajusin, että se ihan rauhallisena haisteli päiväkodin aitaa, jonka takana kymmenen lasta huusi ja juoksi ympyrää. Niin helppoa, että ihan pahaa tekee.

Takapakkeja tulee
Se tunne kun olet treenannut koiran kanssa jotain asiaa ihan tolkuttoman pitkään ja onnistumisia on tullut useampia. Koira oli monta päivää haukkumatta naapureille, jess. Mutta sitten yhtenä maanantaina se yhtäkkiä on, kuin kaikki olisi unohtunut ja seisoo räkyttämässä jokaiselle naapurista kuuluvalle äänelle. Ärsyttää ja tekee mieli heittää hanskat tiskiin.

Noina hetkinä kannattaa muistaa, että meille kaikille aina tulee elämässä takapakkeja ilman, että se heti tarkoittaa, ettemme olisi oppineet mitään. Senat menevät sakaisin, kun pitäisi puhua englantia, vaikka kielen osaa ihan sujuvasti. Kitaransoitosta ei tule yhtäkkiä mitään, vaikka eilen soinnut vielä sujuivat leikiten. Koira ei ole kone, arjen muutokset kuten väsymys, stressi, kivut ja muut häiriöt vaikuttavat siihen ihan samalla tavalla, kuin meihin ihmisiin. Yksi epäonnistuminen ei tarkoita, ettei koira ole oppinut mitään.

Kun minä en jaksa, koira ei jaksa
Vuosien varrella olen oppinut, että joskus pitää vaan antaa olla. Jokainen vuorokauden hetki ei voi olla koulutshetki, jokainen lenkki ei voi olla pelkkää treeniä. Joskus koiranomistajana pitää vain chillata ja päättää, että tänään en yritä olla täydellinen. Jos jo lenkille lähtiessä väsyttää, ärsyttää, päätä särkee tai hartioita painaa huono päivä on täysin turhaa yrittää tehdä tilanteesta mitään kaikkien aikojen BAT-treeniä. Siitä ei seuraa mitään muuta, kuin itkua ja hampaiden kiristystä, koira pelkää entistä enemmän ja itselle tulee ärsytyksen lisäksi huono omatunto, kun epäonnistumisen harmitusta tulee tiuskittua koiralle.

Nykyään lähden näinä päivinä Luckyn kanssa metsään tuulettumaan. Ei treenata mitään, ei siedätetä mihinkään. Kävellään vaan ja ollaan. Ja tiedättekö, yleensä se auttaa myös siihen oman väsymykseen, päänsärkyyn, stressiin tai v-tutukseen erittäin hyvin.


Toivottavasti näistä ajatuksista voisi olla jollekin toiselle haastavan koiran kanssa elävälle hyötyä. Vaikka nyt listasin nämä silloiset ratkaisuni "virheiksi" haluan myös painottaa, että ne siinä tilanteessa aina ovat olleet se paras tietämäni ratkaisu. Ikinä ei voi tehdä muuta, kuin parhaansa. Kiitos siitä muistutuksesta hänelle, joka aina jaksaa tukea minua, kun oma usko itseeni koiranomistajana ei riitä <3

Juhannusterveiset kaupungista

Kuvien perusteella ei ehkä heti uskoisi, että juhannusta vietetään täällä (kuten myös kuluneina vuosina) Helsingissä. Kuvakavalkadi on kuitenkin peräisin keskiviikkoiselta aamulenkiltä Seurasaaressa. Vietiin silloin poikaystävä töihin Pasilaan ja kun nyt kerran oltiin sinne asti ajettu ajattelin, että sitä voisi pistäytyä sosiaalistumassa jossain uudessa paikassa. Niinpä päädyttiin Seurasaareen. En ollut käynyt sielä moneen vuoteen ja paikkahan kyllä kieltämättä oli mitä ihanin. Varsinkin näin aamutuimaa, kun paikalla oli tasan vain me ja parikymmentä aasialaista turistia.

Lucky oli tosi taitava uudessa lenkkimaastossa ja haukahteli vain pariin otteeseen jostain puskasta yhtäkkiä ilmestyneelle tädille. Ja sekin oli semmoinen ilmoitusluontoinen kertahaukku. Muuten se pärjäsi hienosti lapsi- ja ihmismassojenkin läheisyydessä.

Mutta siis. Joku varmaan miettii, miksi tämä vanha blogi näin yhtäkkiä taas aktivoitui. Se johtuu Morrr:in omistajanvaihdoksesta, jonka seurauksena blogisivut siellä ovat olleet alhaalla jo useamman kuukauden päivät. Blogia ei siis voi lukea, eikä sinne voi kirjoittaa. Ihan hirveän ärsyttävää.

Nyt mun mitta täyttyi ja halusin vihdoin päästä kertomaan meidän kuulumisia – ja kaikeksi onneksi nämä vanhat blogisviut olivat vielä pystyssä. Tulen siis kirjoittelemaan tänne ainakin siihen asti, kunnes asiat Morrr:in puolella selkiytyvät.

Me vietellään tällä hetkellä siis juhannusta kotona kaupungissa Luckyn kanssa johtuen mun töistä. Poikaystävä lähti mökille juhannusjuhliin perheensä kanssa ja itselläni työvuoroja on ollut joka ilta torstaista lähtien. Vähän harmitti, mutta oikeastaan täällä kaupungissakin on ihan mukava viettää juhannusta, kun kaikkialla on niin rauhallista ja hiljaista. Sitä paitsi ehdin siivota koko asunnon läpikotaisin töiden lomassa ja istuttaa pari kasvia uusiin ruukkuihin. Ja onpahan tullut ainakin vietettyä laatuaikaa Luckyn kanssa ihan kaksistaan :-) 

Ai niin! Blogin puolesta suurin uutinen meinasti ihan jäädä kertomatta! Ehkä saatoittekin jo huomata, että kuvat näyttävät vähän erilaisilta, kuin ennen. Tai ainakin toivottavasti huomaatte jonkun eron, koska minä ostin VIHDOIN viime viikolla uuden kameran! Olen niiiiin innoissani, mulla ei ole ollut hyvää kameraa sitten yläasteen ja tämä on sitä paitsi mun ensimmäinen järkkäri. On kertakaikkisen ihanaa kuvata kameralla, jolla kaikki otetut kuvat ovat perushyviä jopa huonossakin valaistuksessa. Nyt täällä siis harjoitellaan järkkärillä kuvaamista ja paljon!