Apua, koira haukkuu pihalla!

Eräässä Facebookin koiraryhmässä minulta kysyttiin, miten ollaan Luckyn kanssa treenattu rauhassa oloa takapihalla. Kirjoitellessani vatausta, tajusin, että hei tässä treenissähän me oikeasti ollaan onnistuttu aika hyvin! Ajattelin, että voisin kertoa aiheesta vähän myös täällä blogin puolella. 

Me siis muutettiin nykyiseen pihalliseen rivitaloasuntoon viime talvena ja kevääseen asti Lucky uskalsi käydä pihalla vain nopeasti pissalla myöhään illalla nameilla houkuteltuna. Asuttiin edelliset pari vuotta parvekkeellisessa kerrostaloasunnossa ja myös parveke vaati paljon totuttelua alussa. Mutta myös pahin parvekepaniikki selätettiin lopulta, meidän parveketreeneistä voi lukea enemmän tästä postauksesta.

Mutta takaisin asiaan. En silloin talvella lähtenyt vielä siedättelemään pihaa sen enempää, koska talvella ei nyt pihalla muutenkaan tullut hengailtua. Mutta lähtötilanne siis oli, että Lucky tosiaan juoksi sisään tai alkoi haukkumaan heti, jos kuuli pienenkin räsähdyksen tai näki jonkun liikkuvan aidan takana.  

Keväällä aloitettiin sitten treenit. Ensin hiljaisina aikoina, kun ympäristössä ei liikkunut ihmisiä lähes ollenkaan. Aloitettiin niin, että otin herkut mukaan ja menin itse pihalle ja houkuttelin Luckyn ulos. Ovi oli koko ajan auki ja koira sai siis aina mennä sisälle takaisin, kun siltä tuntui. Edettiin tosi pienissä erissä ja tosiaan esimerkiksi kahdentoista aikoihin illalla, ettei Lucky vain päässyt pelästymään/haukkumaan. 

Kun Lucky rauhallisina aikoina alkoi hengailla pihalla pidempiä pätkiä ravaamatta sisälle ja alkoi sietää pieniä ääniä kauempaa, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen. Aloin availla ovea myös päivisin, kun ympäristössä oli enemmän häiriöitä, mutta ulos asti ei vielä menty. Avasin siis keittiössä sijaitsevan pihanoven ja kun ulkoa kuului ääniä tai näkyi häiriöitä heittelin Luckylle namia keittiön lattialle. Ei siis vielä menty lähellekään itse pihaa. Näin Lucky pikku hiljaa oppi sietämään ulkoa kuuluvia ääniä ja liikettä ilman, että ne pelottivat liikaa. Tässä vaiheessa treenejä tuli tietysti välillä pieniä takapakkeja, kun esimerkiksi joku lapsi päätti potkaista jalkapallon suoraan aitaamme ja Lucky pelästyi vaikka oltiinkin sisällä, mutta meillä takapakeista päästiin taas eteenpäin todella nopeasti.

Kun Lucky selkeästi alkoi sietämään häiriöitä sisätiloista käsin, siirryin itse ulos ja jätin oven auki. Kun häiriöitä oli näköpiirissä, heittelin koiralle ensin ulkoa käsin herkkuja sisään ja siitä sitten pikku hiljaa siirryin heittelemään ihan oven ulkopuolelle ja siitä sitten pidemmälle ja pidemmälle ulos pihalle. Tärkeäähän tässä on, että koiralla on vapaus perääntyä ja että kun esim yllättäen tuli liian vaikeita häiriöitä (meillä esimerkiksi huutavat lapset) heittelin herkkuja taas sisälle asuntoon, jolloin Lucky siirtyi itse sisään eikä näin ollen alkanut haukkumaan. Meillä tämä tietty ennakointi toimi tosi hyvin haukkumisen pois treenamisessa. 

Pikku hiljaa siinä sitten vain aloin huomata, että Lucky alkoi tulla kanssani ulos pihalle myös ilman nameja eikä enää hätkähtänyt kaikkia kuulemiaan ääniä. Se saattoi yhtäkkiä jatkaa namien etsintää nurmikolla, vaikka naapurin pihalla hääräiltiin, eikä enää reagoinut ihmisten puheeseen aidan toisella puolella. Se myös alkoi viihtyä pihalla pidempiä aikoja iltaisin ja jäi nuuskuttelemaan rauhassa vaikka itse olin sisällä! 

Tämä siedätys toimi samalla suhteellisen hyvin kaikkiin ulkoa kuuluviin ääniin eli myös ongelma, että koira haukkui avoimesta ikkunasta kantautuville äänille, lähti helpottamaan hurjasti. En edelleenkään jätä pihan ovea auki, jollen itse ole ulkona/keittiössä, jotta pystyn esimerkiksi lasten aiheuttaessa liian kovia ääniä namittamaan Luckya nopeasti. 

Mutta muuten meillä kyllä menee pihasiedätyksen suhteen nyt oikein erinomaisesti. Ihan oleellisinta harjoitellessa on ollut välttää, että koira ehtii reagoida häiriöihin. Eli namittaa heti, kun häiriö on näköpiirissä – ei vasta sitten, kun koira on jo ehinyt alkaa haukkumaan. Myös liian vaikeiden tilanteiden välttäminen on oleellista (kuten vastaehdollistamisessa yleisestikin). Eli ei mennä ulos treenaamaan, ennen kuin äänet kestetään sisätiloista käsin. 

Meillä kesän treenien tulokset paljastuivat kokonaisuudessaan nyt alkuviikosta, kun tyhjensimme pihaa alkavan julkisivurempan tieltä. Kantaessamme pöytää ja ruukkua sisään, Lucky hengaili kanssamme pihalla, eikä reagoinut mitenkään, kun naapuri koiransa kanssa pihalla alkoi jutella meille aidan yli! Se vain hengaili rauhassa mukana, vaikka ääniä ja liikettä oli vaikka kuinka! Tajusin, että hei me onnistuttiin! <3 

Mutakylpyjä, grillimakkaroita ja metsäpeikkoja

Viime viikonloppuna lastattiin mies, pari kaveria ja hurtta autoon ja huristeltiin (minulle elämäni ekaa kertaa!) Nuuksion kansallispuistoon. Oli ihan mieletön syyskeli ja ei kovin yllättävästi "pari" muutakin ihmistä oli päättänyt lähteä viettämään sunnuntaita metsään ehhe.

Meillä oli suunnitelmissa vaeltaa neljän kilometrin Klassarinkierros. Sille lähdettiinkin (pienen alkueksymisen jälkeen :-D) ja vaellettiin siitä vajaa kolme kilometriä ennen kuin pysähdyttiin taukopaikalle grillaamaan makkaraa. Sen jälkeen lähdettiinkin haahuilemaan vähän umpimetsään, kerättiin vähän sieniä ja pysähdyttiin lopulta syömään retkievästä lammen rantaan.

Lucky oli retkestä lievästi sanottuna onnessaan. Retkiseura oli ihan lempparia ja metsään on Lucky mielestä aina mahtavaa lähteä. Siitä tosin huomasi selkeästi, että tavallista isompi porukka aiheutti jokin verran stressiä: piti jatkuvasti pitää silmällä, ettei kukaan katoa, ja Lucky olisi mielellään koko ajan ollut ollut johdattamassa seuruetta eteenpäin. Se myös koki tarpeelliseksi aina ilmoittaa meille kaikista epäilyttävistä tapahtumista (=muista vaeltajista).

Hauskaa sillä kuitenkin selvästi oli – sai juosta pitkässä liinassa edes takaisin meidän porukan välillä ja naurettiinkin, että Lucky kyllä sai vähintään tuplasti pidemmän vaelluksen, kuin me muut. Makkaran grillaaminen oli myös Luckyn mieleen ja yllätyin, kuinka hienosti se osasi istua leirinuotiolla, vaikka ympärillä oli paljon porukkaa (ja lapsia!). Minun makkarastani tosi yhdessä vaiheessa hävisi mystisesti osa...

Lucky onnistui muuten tosi hienosti myös pulahtamaan pariin otteeseen mutaiseen suohon uimaan, kun se luuli hyppäävänsä tavalliselle sammaleelle mutta se osoittautuikin märäksi suoksi. Sinne se sitten upposi ja meinattiin yhdessä vaiheessa jo pelästyä, että pääsekö se tuolta edes itse ylös. Mutta ei onneksi tarvinnut lähteä pelastamaan :-D

Ihan superhauska reissu kyllä oli! Loppupeleissä oltiin metsässä melkein kuusi tuntia ja kaikki alkoivat kyllä viimeisillä metreillä olemaan aika väsyneitä. Nuuksio on kyllä aivan mielettömän kaunis paikka – en ymmärrä, miten olen voinut missata sielä käymisen kaikki nämä vuodet. Ehdottomasti mennään kyllä uudestaan!

EDIT: AINIIN. Pakko tulla lisäämään, että Nuuksioon mennessä kannattaa varautua meitä paremmin lentäviin paholaisiin, nimittäin hirvikärpäsiin. Ensimmäistä kertaa elämässäni jouduin niiden hyökkäyksen kohteeksi ja ei hyvää päivää, niitä oli ihan KAIKKIALLA. Hyi että. Meni kyllä amppareiden, hyttysten ja paarmojen ohi yököttävyydellään!