29 toukokuuta 2016

Keitä me ollaan?


Olet löytänyt tiesi pesunkestävään koirahömppäblogiin. Onneksi olkoon! 

No ei. Oikeastaan tämä blogi koostuu enimmäkseen aiheista, joita en itsekään kehtaisi millään tavalla väittää hömpäksi. Koko blogi-idea nimittäin lähti ajatuksesta, että minä ehkä voisin käyttää kirjoitustaitojani auttaakseni toisia koiranomistajia. Ollakseni se tuki, jota en itse aikoinaan löytänyt. 

No tulipas syvällistä näin heti alkuun. Pohjustetaas ensin vähän.

Täällä kirjoittelee siis Helsinkiläinen, 28-vuotias valtiotieteiden kandidaatti ja viestinnän ammattilainen. Yliopisto-opiskelujen ja tiedottajantyön ohella aikaa elämässäni vie vapaaehtoistyö Rescueyhdistys Kulkurien somevastaavana, ihanat ystävät, järjestöelämä ja tietysti se kaikista paras koiranomistajan arki. 

Koiranomistajaksi päädyin maaliskuussa 2014, liikoja suunnittelematta. Asuin Espanjan aurinkorannikolla ja maan suuret eläinsuojeluongelmat tulivat tutuiksi. Tutustuin tuttujen ihaniin adoptiokoiriin ja yks kaks huomasin töissä selailevani kuvagallerioita adoptiojärjestöjen nettisivuilla. Ei aikaakan, ennen kuin löysin SOS Animalsin, ihastuin tarhan positiiviselta vaikuttavaan ilmapiiriin ja lähdin tarhalle moikkaamaan siellä asuvaa koiralaumaa. 

Samalla, kun muutin pysyvästi takaisin Suomeen, kanssani muutti myös uusi perheenjäsen: silloin noin puolitoistavuotias podenco-sekoitus, Lucky. 12-kiloinen (nykyään 14,5 kiloinen...) energiapakkaus täynnä iloa, intoa ja rakkautta vaikka koko maailmalle. 

Vaikka Lucky on maailman ihanin, on meidän yhteiseen taipaleeseen kuulunut myös paljon haasteita. Niihin haasteisiin olisin aikanaan todella kaivannut tukea ja apua, sen verran kokematon ja epävarma olin aran koiran totuttamisessa uuteen maailmaan. Meidän yhteisen taipaleen mutkat ovat lähes pelkästään peräisin Luckyn arkuuden aiheuttamista sopeutumisongelmista, vieraiden ihmisten ja ulkomaailman pelkojen kanssa ollaan taisteltu koko tämä neljä vuotta. On itketty ja revitty hiuksia päästä, on naurettu ja iloittu onnistumisia. Eniten työtä on vaatinut oman ajatusmaailman muuttaminen - rescuekoira toimii ihan eri tavalla, kuin aina ihmisyhteisössä asunut kotikoira. Sen hyväksyminen vei aikaa, mutta nykyään näen Luckyn erilaisuuden mahdollisuutena, en uhkana. 

Vaikka Luckyn pelot melko varmasti ovat loppuelämän projekti, se projekti kuitenkin on meille nykyään vain elämäntyyli. Ja se elämäntyyli juuri onkin tämän blogin perusta. Elämästä rescuekoiran kanssa, peloista, siedätyksestä, positiivisesta koulutuksesta, oivalluksista ja epäonnistumisista, ja nuoren, ruuhkavuosia elävän koiranomistajan arkirumbasta.

Toivon todella, että me voimme onnistumisillamme ja epäonnistumisillamme olla apuna niille, jotka omien eläintensa kanssa kamppailevat samantyylisten asioiden kanssa. Jos me selvittiin, tekin selviätte.

Tervetuloa mukaan! :-)

2 kommenttia: