Julkkis-Lucky! Ja vihdoin rescue-toimintaa käsittelevä artikkeli, joka oikeasti palaa aiheen juurille ja tuo esiin jokaisen harmaan eri vivahteen

Monet varmasti muistavat viimekesäisen blogipostaukseni "Miksi suomalainen koira on arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen?", jossa otin kantaa median jatkuvaan rescue-vastaiseen myllytykseen. Silloin Yle oli vastikään julkaissut artikkelin, jossa ulkomaiset ja suomalaiset koirat aseteltiin vastakkain ja rescue-toiminta lytättiin sillä nojalla, että Suomessakin autettavia koiria riittää. Blogipostaukseni sai todella paljon huomiota ja olenkin edelleen täysin sanaton siitä tsemppimäärästä, jonka sain kommenttien ja viestien muodossa.

Olen edelleen sitä mieltä, että rescueista (kuten monesta muustakin aiheesta) kirjoitetaan mediassa aivan liian mustavalkoisesti ja yksipuolisesti. Missä ovat harmaan eri sävyt, tutkiva journalismi ja ongelmien juurille palaaminen? Miksi aina haastatellaan samoja henkilöitä, joilla jo valmiiksi on julkisesti todella värittynyt suhtautuminen aiheeseen? Ja miksi näiden henkilöiden sitaatteja levitellään ympäriinsä otsikoissa kerta toisensa jälkeen, ilman selkeää asiayhteyttä?

Nämä ajatukset edelleen jatkuvasti mielessä kiinnostuin todella, kun minuun otti yhteyttä toimittaja Svenska Yleltä. Rafael Donner on vanha tuttuni opiskelujen kautta ja oli Facebookin kautta tutustunut blogiini ja lukenut ajatuksiani aiheesta. Nyt hän halusi tehdä Luckysta henkilökuvan. Tai siis koirakuvan. 

Kuva: svenska.yle.fi

Viime viikon lopulla Luckysta tuli ihan virallisesti mediajulkkis, kun Svenska Yle julkaisi Rafaelin tekemän koirakuvan. Ruotsinkielisessä artikkelissa "Den spanska hittehunden Lucky lever ett lyckligt och stillsamt liv i Finland – men enligt många borde hon aldrig ha kommit hit" seurataan Luckyn elämää tarhalle hylätystä pennusta tähän päivään, koirauimalan altaalle asti. Artikkelissa myös käsitellään rescue-toimintaa palaamalla aiheen juurille asti ja todella selvittämällä, mitkä todelliset riskit ja mahdollisuudet ovat. Ilman turhaa pelon ja ennakkoluulojen lietsontaa.

Artikkeli on todella, todella hyvä. Kyllä, olen tietysti hiukan puolueellinen, mutta kerrankin joku oikeasti jaksaa tutkia asioita, selvittää eri lausuntojen ja viranomaisten statistiikan viidakkoa ja etsiä käsiinsä jokainen kyseenalaisesta tietoa faktana levittävä taho ja tarkistaa tiedon lähde perin pohjin.

Kuva: svenska.yle.fi

Koska tähän mennessä julkaistu mediamateriaali koskien rescue-toimintaa on ollut mitä on, myönnän, että minua jännitti todella paljon, ennen artikkelin julkaisua. Vaikka pitkien keskustelujen ja haastattelujen jälkeen luotinkin Rafaeliin ja hänen visioonsa, pieni epävarmuus lopputuloksesta jyskytti kuitenkin koko ajan takaraivossa. "Mitä jos artikkeli antaakin Luckysta ihan väärän kuva?" "Mitä jos artikkelissa, jossa itse olen mukana, lyttääkin rescue-toiminnan taas ihan totaalisesti?". 

Mutta onneksi pelko oli tietysti tällä kertaa turhaa. Rafael teki kuten sanottu ihan hiukeaa työtä ja uskon, että tunteja taustojen ja faktojen selvittelyyn on käytetty vähintään kymmeniä, jollei satoja. Olen todella kiitollinen siitä, että joku tarttui aiheeseen juuria myöten ja toi esiin kaikki aiheen eri sävyt, ilman mustavalkoista vastakkainasettelua. Tällaista journalistmi on parhaimmillaan.

Kuva: svenska.yle.fi

Artikkeli on kuten sanottu kirjoitettu ruotsiksi, mutta Kulkurien nettisivuilta löytyy epävirallinen, suomenkielinen käännös. Suosittelen aivan kaikille tekstin lukemista. Se on todella pitkä, mutta jokaisen siihen upotetun minuutin arvoinen. Artikkelin luettuaan hän, joka ei tiedä rescue-toiminnasta paljoakaan, oikeasti saa realistisen kuvan sen riskeistä ja mahdollisuuksista ja taas hän, jonka asenne sitä kohtaan on mustavalkoinen tai ennakkoluuloinen, saa takuulla monta uutta harmaan vivahdetta mielipiteitään sävyttämään.

Uimakoulussa osa 3: hei me uidaan (ainakin melkein)!

On ollut ihan huippuhauska huomata, kuinka innoissaan tuttavapiirini on ollut meidän uintiprojektista. Olen saanut tutuilta ja kavereilta todella paljon kyselyitä siitä, miten meidän uintihommat etenee ja onko Lucky jo uskaltautunut veteen asti. Ja mikä ilo onkaan ollut nyt voida vastata , että on! Kyllä, Lucky uskaltaa vihdoin itse tulla veteen!

Olemme nyt käyneet koirauimalassa neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla uimaohjaajan kanssa Lucky ei uskaltanut ensin tulla lähellekään allasta, koska jännitti pulppuavaa vettä niin paljon. Ensimmäisen 30 minuutin aikana päästiin kuitenkin niin pitkälle, että Lucky uskalsi hetkeksi laittaa yhden tassun ensimmäiselle, veteen vievälle rappuselle. 

Toisella uintikerralla jatkettiin ympäristöön totuttelua, koska Luckya edelleen jännitti melko paljon. Jatkoimme altaan lähellä olon treenausta ja söimme nameja rappusilla askeltaen. Tunnin lopussa Lucky jo uskalsi seistä kaikki neljä jalkaa altaaseen vievällä rappusella.

Kolmannella uintikerralla Lucky uskalsi jo heti alkutunnista tulla portaalle seisomaan. Oli selvää, että sitä ei enää jännittänyt ympäristö yhtä paljoa ja että se alkoi hoksata homman nimen. Altaan pulppuavat pumput aiheuttivat edelleen paljon ihmetystä, mutta nyt Lucky jo uskalsi käydä tutkimassa niitä lähempää. Kolmannen uimalakerran lopussa Lucky alkoi jo olla portaalla ihan rentona ja iloisena ja uskalsi myös kalastella herkkuja vedestä. Koska Luckyn mielentila selkästi oli niin positiivinen ja rento, mutta se ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään kiinnostuneelta ottamaan askelta veteen, päätin ottaa sen syliin ja yhdessä mennä kokeilemaan vettä. Laskin siis Luckyn veteen matalimpaan kohtaan ja annoin sille valinnan joko heti nousta altaasta ylös tai jäädä sinne syömään herkkuja.

Lucky valitsi herkut ja hetken ihmettelyn jälkeen se tepasteli vedessä ihan rauhassa ja söi antamiani herkkuja. Sitten se kiipesi itse reippaasti ylös. Koiran vieminen väkisin jonnekin, minne se ei halua mennä on aina vähän kaksipiippuinen juttu. On tärkeää, ettei koiraa pakoteta jonnekin, missä sitä pelottaa, tai tekemään jotain, mikä sitä pelottaa. Tämän vuoksi siedätin Luckya altaaseen ja ympäristöön monta kertaa, kunnes sen mielentila selkeästi oli rauhallinen ja rento. Kun sitten vein sen veteen, tiesin, ettei sitä enää pelottanut. Mikäli olisin ensimmäisellä uintikerralla samalla tapaa vienyt sen veteen, se olisi todennäköisesti pelästynyt ja koko uimalasta olisi jäänyt sille ikävä kuva.

Kun viime viikolla saavuttiin neljännelle uintikerralla, huomasin heti, että jokin oli muuttunut. Lucky juoksi yhtä innoissaan, kuin tavallisestikin altaalle ja uimalatilaan tullessaan tuli heti odottamaan, että ottaisin herkkupussin esille. Kun menin itse altaaseen kahlaamaan, se tuli heti portaalle seisomaan ja kun houkuttelin sitä itseni luokse veteen, se hetken empimisen jälkeen otti rohkean ensimmäisen askeleen veteen!

Siinä se koko puolituntinen menikin: Lucky ylös vedestä pudistelemaan, Lucky itse reippaasti veteen kahlaamaan. Vedessä sitten tepasteltiin herkkujen perässä, ongittiin niitä veden pinnalta ja hypeltiin ylös ja alas. Kokeilin myös ensimmäisen kerran pukea Luckyn pelastusliiveihin ja se ei odotetusti menoa erityisemmin haitannut: Lucky on todella avoin tyyppi erilaisiin vaate- ja varustesysteemeihin.

 

Ihan uimaan asti ei siis vieläkään ole päästy, mutta tarpeeksi lähelle. Uskon, että seuraavalla kerralla Lucky varmasti jo uskaltaa tehdä pari uintiliikettä pelastusliivin turvin! Sen jälkeen vuorossa on uusi kerta uimaopettajan kanssa, jossa oikeasti opetellaan oikea uintitekniikka ja tsekataan, että Lucky ui itselleen turvallisella tavalla.

Mahtava fiilis! Odotan niin paljon, että pääsemme kunnolla harrastamaan koirauintia ja saan nähdä, millainen vesipeto tästä hömelöstä vielä kuoriutuu!