21 tammikuuta 2018

Päivä valokuvamalleina

Nyt tulee kuulkaa semmoinen kuvapläjäys, että oksat pois! Mutta ei huolta, tällä kertaa kuvat ovat kyllä niin sanoinkuvaamattoman kauniita, että niistä ei ainakaan tämä tyyppi meinaa saada tarpeekseen (okei, olen ehkä hiukan puolueellinen...). Kuvat ovat hurjan taitavan valokuvaajan, Tea Jumppasen käsialaa. Meillä oli mieletön onni päästä mukaan täyttämään Tean portfoliota, eli lähdettiin ihan vain malleina mukaan tekemään, mitä kuvaaja ikinä halusi ja toivoi. Palkaksi saatiin kasa näitä tautisen hienoja kuvia. Sanoisinko, että mahtava diili?

Mutta nyt asiaan – eli niihin kuviin! 


Kuvaukset järkättiin Nummelan pienellä lentokentällä. Kenttä on talvisin suljettu ja muuttuu silloin varsinkin koiranulkoiluttajien suosimaksi ulkoilualueeksi. Alue vaikutti superkivalta, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että erittäin erikoisten sääolosuhteiden takia en nähnyt ympäristöä juuri lainkaan. 

Todella paksu sumu oli juuri sinä pakkaspäivänä laskeutunut Etelä-Suomen ylle ja kaikki ei siis ollut vain valkoista lumipeitteen vuoksi, vaan myös erittäin sumuista. Eteensä näki suunnilleen kymmenisen metriä, jonka jälkeen kaikki oli, kuin valkoisen verhon takana. Sääolosuhteet aiheuttivat varmasti Tealle haasteita, mutta niistä ei kyllä kuvaustilanteessa tai lopputuloksessa näkynyt jälkeäkään. Päin vastoin, sumu on kerrassaan upea efekti, joka tuo kuviin mystisyyttä ja erikoisuutta.


Näitä kuvia katsoessa ei kyllä yhtään uskoisi, että kameran edessä on viipottanut Luckyn kaltainen duracellpupu. Niin hyvin Tea onnistui ikuistamaan kaikki ne kaikista kauneimmat katseet, asennot ja hetket. Noin yleisesti Tean kanssa kyllä olikin mitä mukavin tehdä töitä, hän on rauhallinen ja määrätietoinen ja koko ajan sitä kyllä tunsi olevansa todella hyvissä käsissä. 

Myös aremman rescuekoiran omistajalle Tea on mitä mahtavin valinta: hänellä on itsellään kotona Romanian rescue ja hän oli todella taitava epävarmemman koiran kanssa. Luckyn arkuutta ei tosin liiemmin kuvausten aikana näkynyt, se moikkasi Tean heti kättelyssä iloisesti ja avoimesti ja koko reilun tunnin mittaisen kuvauksen aikana se reippaasti riehui ja poseerasi ympäri kenttää ja sitä ympäröiviä metsiä. Ihan ylpeähän sitä sai olla!


Myös parit yhteiskuvat tuli otettua. Ja hei katsokaa tuota vähän ylempää kuvaa, jossa Lucky istuu ja tapittaa suoraan kameraan. Miten voi koira olla noin upea? 


Viimeinen kuva on yksi henkilökohtaisista ultimate-lemppareista. Luminen metsä on Luckyn ruskeaa turkkia vasten niin törkeän kaunis ja Lucky näyttää melkein joltain taikaeläimeltä metsän siimeksessä. Jos sillä olisi sarvet se varmasti menisi ihan peurasta! 

Kaiken kaikkiaan kuvauskeikka oli ihan huippumahtava! Minulla ja Luckylla kummallakin oli ihan superhauskaa ja kuinka ihana onkaan saada tällaisia upeita kuvia Luckysta kehyksiin seinille. Kohta koko meidän kämppä onkin sitten varmaan pelkkää koirataulua... :-D 

Mutta hei! Nyt vielä pieni loppukevennys. Yksi kuva oli nimittäin minusta ihan ylitse muiden, nimittäin tämä mestariteos:


Onko se orava? Onko se kenguru? Tai makkara? En tiedä, mutta söpö se on <3 

Kaikki kuvat on ottanut Tea Jumppanen / Tea J. Photography. 
Tean portfolio ja nettisivut löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti