13 heinäkuuta 2014

Pelkoaggressiivisuudesta

Pelkoaggressiivisuus oli minulle täysin vieras käsite ennen Luckyn tuloa. Itseasiassa hyvin sosialistettujen, täysipäisten rotukoirien kanssa aina ennen eläneenä, olen ennen täysin mustavalkoisesti niputtanut aggression kuin aggression vain epätoivotuksi käytökseksi. Mitä se siis tietysti yhteiskunnassamme onkin. Nykyään asiaan perehtyneenä, näen kuitenkin käytöksen takana myös syyt. Syyt aggressioon ja suurimpaan osaan koirien muista käytöshäiriöistä, uskon yksinkertaisesti olevan pelko ja epävarmuus.

Eilen lähdimme Luckyn kanssa viettämään iltaa Helsingin koiraparatiisiin, Rajasaareen. Yleisillä matkustamista ollaan harjoiteltu kovasti viime kuukausina ja se suujukin nykyään uskomattoman sutjakkaasti. Bussissa Lucky on yleensä rento ja ei stressaannu, vaikka muut matkustajat pyörivät ympärillä. Metrossakin kaikki on eiliseen asti sujunut hyvin. Ehkä vähän liian hyvin, koska eilen kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen ja syyttää voin vain itseäni. Istuttiin penkeille käytävän varrelle vaikka yleensä olen mielummin seissyt koiran kanssa syrjässä, jotta voisin paremmin hallita mitä lähellämme tapahtuu. Eilen kuitenkin kaikki oli sujunut niin hienosti menomatkalla ja saaressa ja taisin tavallaan unohtaa, kuinka paljon matkaa meillä vielä on siihen, ettei Lucky reagoisi pelokkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Unohdin, että esimerkiksi lapsia tuo ei millään vieläkään kestä edes koirapuistossa. Ja mitäs muutakaan siellä metron käytävillä olisi pyörinyt, kuin huojuvia taaperoita ihan liian lähellä meitä ja mitäs muutakaan kuollakseen pelkäävä koira olisi tehnyt, kuin ärähtänyt oikein kunnolla. Kyse oli vain ärähdyksestä, mutta liikaa se oli kuitenkin. Vastuu koirasta on luonnollisesti täysin minulla ja itselle tuli tosi paha fiilis kun en hallinnutkaan koiraa täysin oman huolimattomuuteni takia. En edes tajunnut pahoitella äidille oman hätäni keskeltä.

Tapahtuman jälkeen poin huonoa omatuntoa saatettuani aiheuttaa jollekin viattomalle pikkupojalle ikuiset koiratraumat ja asetettuani Luckyn niin ahdistavaan tilanteeseen, että sen oli puolustauduttava. Tapahtuma kuitenkin avarsi omaa ajatusmaailmaa. Totuushan on, että kyseinen tilanne yksinkertaisesti oli koiralle liian vaikea ja minä tiesin sen. Ja mitä järkeä on ottaa riski tuottaa sekä itselle, että koiralle pettymys, kun voi valita myös toisin. Muistaa edetä koiran tahtiin, välttää niitä jo liian vaikeiksi todettuja tilanteita ja kerätä enemmän positiivisia kokemuksia yhdessä. Jokainen onnistuminenhan kuitenkin on askel eteenpäin samalla tapaa, kuin epäonnistuminen on harppaus takaisin. Tästä eteenpäin edetään aina tilanteen mukaan ja neiti omistaja silmät ja mieli avoinna.

Käsikosketus, jonka tehosta ihmispelkoon video alla, on tällä hetkellä ykköstemppu treenatessa. Uskon, että siitä olisi meille uusia ihmisiä kohdatessa tosi paljon hyötyä.

11 heinäkuuta 2014

Saaressa

Käytiin tossa pari päivää sitten pienellä päiväretkellä saaressa. 


 Laivakoira


Kyseessä oli tällä kertaa Lekholmen, minne itse olen ensi viikolla palaamassa töihin muutamaksi viikoksi. Lucky tosin suuntaa silloin mökille lihapatojen ääreen.


Lekholmen on ihana pieni saari Helsingin ulkopuolella ja parempaa tapaa käyttää kuuma kesäpäivä, kuin ottaen aurinkoa saaren kallioilla, tuskin on olemassa!


Vaikka saareilu leiriläisten keskellä olikin Luckystä aika jännää, pärjättiin me oikein hienosti. Käveltiin rannalla, nautittiin auringosta ja Lucky jopa uskaltautui tutustumaan lähemmin uusiin ihmisiin, mikä yleisesti ottaen on neidille aika iso askel. Lucky myös uskaltautui ensimmäistä kertaa koskaan oikeasti uimaan! Ui minun perässäni ja yritti kiivetä olkapäille vedessä haha. Kukaan ei onneksi kuitenkaan hukkunut!



Ja lopuksi vielä muutama selfie meistä kummastakin!

10 heinäkuuta 2014

130 päivää kotona

Yleisesti ottaen meillä menee tällä hetkellä oikein mallikkaasti. Yhteiset sävelet ja rutiinit alkavat löytyä ja arki on ihan huomaamatta helpottunut hurjasti. Lievien yksinolo-ongelmien kanssa ollaan vähän tehty töitä, mutta ongelmana olleet ulvomiset on nyt jo niin lyhyitä, ja sijoittuu aina vain 30-60min välille, etten niistä hurjemmin viitsi stressiä ottaa. Mistään ahdistuksesta ei kuitenkaan ole kyse ja videoinnin perusteella Lucky on muuten tosi rauhallinen pitkinäkin yksinoloaikoina. Eiköhän se tästä pikku hiljaa. 


Muuten ollaan matkusteltu paljon bussilla ja metrolla eri paikkoihin, tavattu uusia ihmisiä ja erilaisia tilanteita. Rohkaistuminen on viimeaikoina ollut tosi nopeatempoista ja ihan itsekin hämmästyin yksi päivä tajutessani, että sellaisia paniikki-äkkiä-karkuun-minne-vaan-tilanteita, jotka alussa olivat arkipäivää, ei enää tule normaaliarjessa vastaan ollenkaan. Ihan myös meinasi itku tulla kun Lucky ekaa kertaa turvasi minuun pelottavan paikan tullen. Se tunne, kun koira ei ruuhkaisella bussipysäkillä enää yritäkään pakoon vaan tarrautuu kiinni jalkoihini on jotain ihanaa. 



Prinsessa ja herne


Bussimatkustamisen maisteri


Koirapuistoilua


<3


Ja nyt voi vihdoin harrastaa sitä auringonpalvontaakin. 

Kesäterkut


Luckyltä terveisiä kesälaitumilta. Katsotaan jos saataisiin tähän blogiin vähän vipinää ja vilskettä! Pysykää kuulolla!

07 toukokuuta 2014

Yksinolosta


Eilen muutettiin takaisin Meikun kämpille muutaman kuukauden äidin nurkissa punkkaamisen jälkeen. Kaikki on mennyt yli odotusten - vaikka Lucky onkin ollut jokseenkin levoton ja haukkuherkkä on se kuitenkin rauhoittunut suhteellisen nopeasti. Meillä on Serene-UM pillerit ja DAP haihdutin käytössä helpottamaan muuttoa, joten niistäkin on varmasti ollut apua. Tänään aloiteltiin myös vihdoin kunnolla yksinoloharjoitukset. Muutaman tunnin Lucky sai olla itsekseen ja kaikki vaikutti menneen ihan hyvin. Lähtiessäni se kyllä vinkui ja jäinkin kuuntelemaan hetkeksi rappuun, mutta ääntely loppui kuitenkin melko nopeasti. Palatessani kotiin asunnossa oli hiljaista, rauhallista, kongi oli syöty ja kaikki muutenkin kunnossa. Lupaava alku siis! Toivottavasti jatkuu yhtä hienosti.