Yksinolopäivitys

Tänään on taas otettu hienoja edistysaskelia tiellä pesunkestäväksi kotikoiraksi. Nimittäin yksinolon opettelussa. 

Meillähän Luckyn yksinolo ei sinänsä koskaan ole ollut mikään suuri ongelma. Alussa Lucky ulvoi ja haukkui ensimmäisen yksinolotunnin aikana, jonka jälkeen kuitenkin oli suhteellisen rauhallisesti loppuajan, oli sitten kyse tunnista, kahdesta tai kuudesta. Jonkin ajan kuluttua ulvominen loppui ja jäljelle jäi pelkkä haukkuminen, ja sekin onneksi vain lyhyissä pätkissä ensimmäisen tunnin aikana. Mitään tuhoja ei Lucky ole koskaan tehnyt. Mistään eroahdistyksesta ei siis tässä tapauksessa todellakaan ole ollut kyse.

Koska olen tulkinnut lievät yksinolo-ongelmat pelkästään tottumattomuudeksi ja luottamuksen puutteksi, olen myös uskonut niiden lieventyvän itsestään ajan kanssa. Suoranaisia yksinoloharjoituksia ei olla koskaan tehty, mutta olen yrittänyt noudattaa yleisiä yksinolon harjoittelua helpottavia ohjeita, kuten huomion vähentämistä lähtiessä ja tullessa. Olen myös aina jättänyt radion tai telkkarin päälle lähtiessäni, antanut erityisen hyvän herkun ennen ovesta ulos astumista ja mikä tärkeintä, yrittänyt jättää Luckyn yksin lähes päivittäin, edes hetkeksi. 

Alussa nauhoitin aina Luckyn yksinolot, jotta tietäisin, missä mennään. Muutettuamme uuteen asuntoon, kirjoitin naapureilleni kirjeen, jossa kerroin Luckyn haukkuherkkyydestä. Ajattelin, että se antaisi enemmän aikaa totutella uuteen ympäristöön, enkä itse stressaisi niin hirveästi koiran yksin jättämistä. Sen jälkeen nauhoitin yksinoloja vain satunnaisesti. Totuus on, että pelkäsin hirveästi nauhalta paljastuvan hysteerisenä kotona haukkuva koira. Kun kouluun kuitenkin joka päivä oli mentävä, ja oltava sielä 4-8 tuntia, olisi syksy ollut minulle pelkkää tuskaa. Jonkun mielestä ehkä itsekästä ja vastuutonta, mutta tietäessäni, ettei minulla ollut mahdollisuutta harjoitella yksinoloa järjestelmällisesti tai viedä koiraa hoitoon joka päivä, tämä vain tuntui ainoalta mahdolliselta ratkaisulta. Joskus tietämättömyys on niin paljon helpompaa. Päätin, että koska ongelmat eivät alunperinkään olleet niin suuria, antaisin Luckylle aikaa tottua yksinoloon omaa tahtiaan joululomaan asti. Silloin nauhoittaisin yksinolot ja mikäli haukkumisongelmia edelleen esiintyisi, sitä olisi pakko lähteä työstämään.

Tänään se päivä sitten koitti. Olin kaupungilla viitisen tuntia, jonka aikana nauhoitus kotona tallensi asunnon äänet. Nykyään jätän aina radion päälle eteiseen peittämään pahimmat rappukäytävän kolahdukset ja lähtiessäni sujautin vielä Luckylle possunkorvan evääksi. Lähdin ja jännitin, millaisen todellisuuden saisin nauhoitteelta kuulla.

Voitte varmasti kuvitella sen tunteen, kun palasin kotiin, ja näin äänikäyrissä yli viisi tuntia pelkkää radion tasaista melua. Ei haukahdustakaan. Ei yhtäkään. Ei minkään sortin epämääräistä ääntelyä. Se oli ihan mieletön yllätys. Niin iso, että nauhoitus piti tarkistaa useaan otteeseen. Tuntuu niin mielettömän hienolta, niin minun, kuin Luckyn takia. On todella helpottavaa tietää, ettei koira jää surkeana haukkumaan lähtiessäni kouluun, vaan osaa ottaa rennosti myös yksikseen. Taas ollaan yhtä askelta lähempänä normaalin kotikoiran elämää!

Kuvat eilisen myrskyiseltä ulkoiluresissulta.