Uusia blogituulia

Kuulkas nyt kävi sellainen vahinko, että tätä parivaljakkoa voi jatkossa seurailla uudessa osoitteessa. Minulle nimittäin kilahti muutama viikko takaperin meiliin yhteistyötarjous, johon empimättä päätin tarttua. Jatkossa bloggailen siis Morrrilta. 

Blogiin pääset täältä!

Morrr on suomalainen start up. Yrityksen nettisivuilta löytyy paljon tietoa eläinomistajien arjen helpottamiseksi, useita blogeja ja tuotetietoa. Itse jatkan bloggaamista samaan tyylin, kuin ennen, postaukset käsittelevät jatkossakin meidän yhteistä arkea ja treenejä, sekä omia mietintöjä koiranomistajuudesta ja rescuekoirista. Ne vain löytyvät eri osoitteesta :-)

Kaikki aiemmat postaukset tulevat jatkossakin löytymään tästä osoitteesta, eli tänne voi aina palata jos vanhempia postauksia kaipaa.

Blogin sivua Facebookissa tykkäämällä voi meitä seurailla ja Instagramissa ollaan edelleen tietysti aktiivisia. Toivottavasti löydätte Morrrille meitä seurailemaan :-)

Paluu koirapuistoon

Luckyn koirapuistoura on ollut enemmän tai vähemmän vuoristorataa. Ensimmäisen vuoden ajan koirapuistot olivat sille kaupungin ainoita rentoja ulkoilupaikkoja ja se leikki kirjaimellisesti kaikkien koirien kanssa rotuun tai kokoon katsomatta. Ajan (ja varmasti myös iän) myötä Luckyn käytös toisten koirien seurassa kuitenkin muuttui; se ei enää ollutkaan pää kolmantena jalkana menossa jokaisen koirakaverin seuraan, vaan se alkoi viihtyä paremmin itsekseen ja yli-innokkaista puistoseuralaisista tuli kivan juoksuseuran sijaan pikemminkin häiritseviä. Isot koirat ovat alkanaat vähän jännittää, pennut ärsyttää ja liian paljon iholle tulevat saavat kuulla kunniansa. 

Aloin vähentämään koirapuistoilua huomatessani, että siitä alkoi tulla Luckylle enemmänkin stressin aihe, kuin vapauttavaa viihdykettä. Se meni kyllä puistoon mielellään, mutta ikäviä hampaiden kalisteluja toisten narttujen kanssa alkoi tulla useammin ja se selkeästi myös alkoi vahtia minua entistä enemmän. Uutelan suuressa koirapuistossa ollaan tämänkin vuoden aikana käyty melko tasaisin väliajoin, sielläkin tosin vain, kun paikalla ei ole liikaa koiria ja meno vaikuttaa rauhalliselta ja hyväntuuliselta. Pienempiä puistoja ollaan vältelty kokonaan. 

Ja pieni tauko näyttääkin tulleen tarpeeseen. Yhtenä iltana nimittäin pidemmän iltalenkin päätteeksi päätettiin vaihteen vuoksi pistäytyä Puotilan uudessa, siistissä koirapuistossa, mistä löytyy erilliset puolet pienille ja isoille koirille. Ajattelin, että koska Lucky kuitenkin lähes aina tulee hyvin toimeen pienten tai suhteellisen saman kokoisten koirien kanssa, lyhyt visiitti pienten puolella voisi olla sopivan pehmeä paluu koirapuistoelämään. Ja sitä se tosiaan näytti olevan; Lucky selkeästi nautti päästessään leikkimään koiraseurassa, eikä se liiemmin näyttänyt stressaavan tilannetta. Yllä kuvassa näkyvän valkoisen kaverin kanssa kemiat menivät yllättävän hyvin yhteen vaikka kyseessä olikin samanikäinen narttu. 

Tänään taas käytiin pitkän metsälenkin päätteeksi pyörähtämässä Uutelan puistossa. Lucky oli innoissaan ja käyttäytyi kaikin tavoin esimerkillisesti muiden koirien seurassa. Viestitti rauhallisesti tarvitessaan lisää tilaa, käyttäytyi itse ymmärtäväisesti toisten koirien ympärillä, oli yleisesti rauhallinen ja otti hienosti kontaktia pyydettäessä. Suurimmat edistysaskeleet tosin eivät kuitenkaan koskeneet koiria, vaan puistossa samaan aikaan oleskelleita lapsia. Löytyi lastenvaunua ja juoksevaa poikaa, mutta Lucky ei muutaman alkuhaukahduksen jälkeen ollut niistä millänsäkään! Aiemmin Luckyn kanssa ei voinut olla puistossa ollenkaan, jos paikalla oli lapsia, mutta lapsipelon kanssa ollaan selvästi edistytty pienen pienin askelin. Olen tuosta karvakorvasta niin hirmuylpeä! <3 

Koiran kanssa asioilla

Huh. Ensimmäinen työpäivä takana. On kyllä tosi mahtavaa palata jonkinlaiseen arkeen ja rutiineihin kaiken matkustelun ja lomailun jälkeen. Samalla tietysti pää huutaa väsymyksestä epätavallisen vilkkaan aivotoiminnan seurauksena, haha. Tänään töistä päästyäni minun oli kuitenkin hoidettava pari rästiin jäänyttä asiaa, mutta en millään raskinut jättää Luckya yhtään pidemmäksi aikaa yksin kotiin näin ensimmäisena työpäivänä. Niinpä nappasin koiran mukaani kauppakeskukseen pienelle seikkailulle. 

To-do-listalla oli hakea varattu kirja kirjastosta, noutaa postin pakettiautomaattiin tullut lähetys ja käydä Mustissa ja Mirrissä poimimassa mukaan vähän lisää herkkuja ja puruluita Luckylle. Lucky ei ollut pitkään aikaan ollut mukanani noin vilkkaassa paikassa, joten en oikein tiennyt millaista stressitasoa odottaa. Kuitenkin sain yllätyä erittäin positiivisesti. 

Aloitettiin (koirilta kielletystä...) Itiksen kirjastosta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun vain kylmästi olen kantanut koiran sylissäni sisään kieltoja huomioimatta. Ymmärrän toki elintarvikelainsäädännöt ja muut yleiset paikat minne on selkeä syy kieltää pääsy koirilta, mutta Helsingissä on monta koiraystävällistä kirjastoa, enkä näe mitään järkevää syytä täysin kieltää koirien pääsy tähän yhteen. Esim varausta hakiessa ja kirjoja palauttaessa sisällä vain käydään pikaisesti, joten tuntuu ihan hullulta, etten voisi hoitaa asiaa koiran kanssa lenkkeillessä. Niinpä olen valinnut tämän toimintatavan ja no, hyvin on tähän asti toiminut :-D 

Kirjaston jälkeen suunnattiin itse kauppakeskukseen ja ihan upo uuteen Mustiin ja Mirriin, meidän ehdottomaan lempparieläintarvikeliikkeeseen. Mustissa ja Mirrissä on aina kunnolla tilaa liikkua hyllyjen välissä koirankin kanssa ja henkilökunnalla on ihan joka kerta kerrassaan ihana asenne kauppaan tulevia koiria kohtaan. Kassalla koiralle annetaan aina omistajan luvalla herkkuja ja olen todella arvostanut henkilökunnan ammattimaista suhtautumista hiukan arempaan koiraan. Tämä on oikeasti suurin syy, miksi useimmiten valitsen juuri kyseisen ketjun liikkeen, vaikka halvempiakin olisi tarjolla. Ja plussaa kyllä ketju saa myös kilohinnoitelluista luista ja tosi hyvästä valjastarjonnasta. Joo. Tämä ei siis ole mikään Mustin ja Mirrin ostama postaus, vaikka näin hirveäksi hypetykseksi meneekin :-D 

Kun mukana sitten vihdoin oli pakolliset dentastixit ja kokeiluun oli valittu naudan päänahkapalat, suunnattiin ostoskeskuksen läpi noutamaan pakettiautomaatissa odottelevaa pakettia. Lucky oli ihan joka tilanteessa aivan uskomaton mallishoppailija! Vaikka sitä toki jännittikin, oli stressi huomattavasti lievempää, kuin se on ennen ollut. Lapsetkin saivat kulkea ohi ilman sen pahempaa paniikkia ja jopa kassalla odottelu sujui rauhallisesti, vaikka takana jonottikin joukolla ihmisiä. Kyseiset tilanteet olivat Luckylle ennen ihan mahdottoman raskaita. 

Pakettien noutamisen jälkeen käveltiin vielä lenkki rauhallisemmissa maastoissa ja käytiin tyhjässä koirapuistossa leikkimässä ja treenaamassa. Olen kyllä ihan mahdottoman ylepä tuosta koirasta, kuka olisi vielä vuosi sitten uskonut, että asioita voi hoidella oikein sutjakkaasti Lucky seuranaan? On se vaan mahtava <3 

Ratkaisu parvekepaniikkiin

Lucky on aina vähän arastellut parvekkeita. Ei mitenkään ylitsepääsemättömän pahasti, kyllä se on aina sinne rohkaistuna tullut ja välillä jopa jäänyt hengailemaankin, mutta yleisesti ottaen se ei siellä liiemmin viihdy. Meillä parvekkeella ei myöskään ole lasitusta, eli sen käyttö kesäkuukausien ulkopuolella on melko vähäistä. Se lieneekin suurin syy siihen, että nyt kun ovet parvekkeelle on helteillä avattu, Lucky katselee avoinna olevaa parvekkeen ovea epäilevästi, säpsähtää ulkoa kuuluvia ihmisten ääniä ja selkeästi välttelee parvekkeelle menoa.

Olen yrittänyt itse käyttäytyä rohkaisevasti ja innostavasti parvekkeelle mennessäni, puhunut aina iloisella äänellä ja kehunut Luckya suureleisesti aina sen tullessa mukanani ulos. Kuitenkin on tuntunut, ettei Luckyn epäluulo ole helpottanut yhtään, ja että jo parvekkeen oven auki pitäminen aiheuttaa sille ylimääräistä stressiä. Meidän asunnossa kuitenkin on aina kesällä koko ajan hiostavan kuuma, joten se parveke ja avoin ovi kyllä on ihan ehdottomia myös meidän hyvinvoinnin kannalta. Plus että tuo meidän kymmenen neliön partsi kyllä on kesällä aika ihanaa luksusta, joten olisi ihan kiva, että Luckykin oppisi siitä nauttimaan stressaamisen sijaan.

No, tänään sitten perjantain koti-illan kunniaksi päätin, että nythän yritetään vähän tsempata tätä asiaa eteenpäin. Illalla pihalla oli rauhallista, eli partsitreenit oli hyvä laittaa käyntiin ilman hirveitä taustahäiriöitä. Tässä lyhyt videopätkä kuvailemaan, millaisten juttujen kautta alettiin hommiin.

Käytännössä siis ihan vain tehtiin hauskoja, Luckylle melko helppoja, temppuja siellä pelottavalla parvekkeella. Dogparkour (ai mikä? Kirjoitin postauksen aiheesta joskus vuosia sitten, edelleen ajankohtainen!) on ehdottomasti meidän avainjuttu uusia paikkoja ja tilanteita siedätettäessä. Se on Luckylle jo niin tuttu laji, että se usein itsenäisestikin tarjoaa tuolien ja pöytien (krhm) päälle hyppäämistä ja seiniä vasten seisomista. 

Uskoisiko, että videolla heiluva koira pelkää kyseistä parveketta? Treenihetki voitti selvästi epävarmuuden; oltiin ennen videon kuvaamista temppuiltu parvekkeella vain noin kymmenen minuuttia. Ja teho oli kyllä todellakin huomattavissa heti treenihetken jälkeen. Tällä hetkellä maataan sohvalla partsin ovi täysin auki ja ulkoa kuuluu kovan tuulen aiheuttamia outoja ääniä. Lucky on selkäesti jo vähemmän epäileväinen, kuin aiemmin. Uskon, että jos jatketaan samaa rataa vaikka lyhyesti joka ilta, Lucky hengailee jo parvekkeella mielellään parin viikon sisällä. Lupaan päivitellä, miten menee :-) 

Katsaus kesäarkeen

Ihana lämmin toukokuu. Ihana kesäloma. Sitä olen näin opiskelujen päätyttyä ja ennen kesätyön virallista alkamista saanutkin viettää useamman viikon ja pää alkaakin pikku hiljaa tuntua varsin eheytyneeltä kevään hirmukiireiden jälkeen. Reissatessani ensin itse toisella puolella maapalloa Lucky vietti muutaman viikon perheeni kanssa mökillä ja nyt loppukuun olemmekin sitten saaneet nauttia kesäsäistä sekä kaupungissa, että maalla ihan rauhassa kirjoja ja lehtiä lukien. Niin ja Lucky puolestaan pää puskissa innoissan kaivellen.  

Ensi viikolla kuitenkin jo kutsuukin kesätyöläisen arki ja oma tie vie Hufvudstadsbladetin toimitukseen kahdeksi kuukaudeksi. Käytännössä se tarkoittaa minulle mielekästä oman alan työtä ja olenkin duunista tosi innoissani, mutta samaan pakettiin kuuluu sitten tietenkin myös pitkät päivät, vaihtelevat työvuorot ja yksin asuvan koiranomistajan aikataulustressi. 

Sinänsä tilanne kylläkin on jo tuttu viime vuodelta, joten ainakin tiedän suurpiirteisesti mitä tuleman pitää. Opiskelijana olen tottunut aika luksuselämään aikatauluttamisen puolesta; monet menot ovat mukautettavissa sen hetkisten tarpeiden mukaan, luennon voi skipata silloin tällöin ja päivät ovat harvoin työpäivän mittaisia. Työelämä rajoittaa tietenkin enemmän ja koska normaali hoitoapukin on poissa kuvioista kesän ajan, vaatii arki hiukan enemmän etukäteissuunnittelua. 

Viime vuonna totuin itse melko nopeasti työntäyteisiin päiviin, joina vapaa-aika kului pitkälti koiran kanssa lenkkeillessä ja ruokaa laittaen ennen nukkumaan menoa. Menot työpäivän ohella piti sitten priorisoida sen mukaan, oliko se niin tärkeä, että koiralle kannatti etsiä hoitajaa, tai vaihtoehtoisesti mahdollisuuksien mukaan ottaa Lucky mukaan. Ihan joka paikkaan ei Luckya viime kesänä pystynyt mukanaan viemään arkuuden vuoksi, mutta luulen, että sekin tilanne on tänä vuonna jo hiukan helpompi. Lucky on kuluneen vuoden aikana tottunut roikkumaan mukanani yhä enemmän, niin kokouksissa, kuin kylässä. Rohkeutta on siis tullut huimasti lisää ja uskon, että tänä vuonna menee monet menot, jotka viime vuonna vielä olisivat olleet koiralle ihan liian vaikeita. 

Viimevuotta suurempia ongelmia siis tuskin tänä kesänä tulee olemaan, mutta onhan ajatukseen muuttuvista arkijärjestelyistä hyvä totuella jo hyvissä ajoin. Tai no, hyvissä ajoin taisi kyllä mennä jo aika päiviä sitten, työt kun alkavat maanantaina... :-D 

Keitä me ollaan?

Olet löytänyt tiesi pesunkestävään koirahömppäblogiin. Onneksi olkoon! 

No ei. Oikeastaan tämä blogi koostuu enimmäkseen aiheista, joita en itsekään kehtaisi millään tavalla väittää hömpäksi. Koko blogi-idea nimittäin lähti ajatuksesta, että minä ehkä voisin käyttää kirjoitustaitojani auttaakseni toisia koiranomistajia. Ollakseni se tuki, jota en itse aikoinaan löytänyt. 

No tulipas syvällistä näin heti alkuun. Pohjustetaas ensin vähän.

Täällä kirjoittelee siis Helsinkiläinen, 28-vuotias valtiotieteiden kandidaatti ja viestinnän ammattilainen. Yliopisto-opiskelujen ja tiedottajantyön ohella aikaa elämässäni vie vapaaehtoistyö Rescueyhdistys Kulkurien somevastaavana, ihanat ystävät, järjestöelämä ja tietysti se kaikista paras koiranomistajan arki. 

Koiranomistajaksi päädyin maaliskuussa 2014, liikoja suunnittelematta. Asuin Espanjan aurinkorannikolla ja maan suuret eläinsuojeluongelmat tulivat tutuiksi. Tutustuin tuttujen ihaniin adoptiokoiriin ja yks kaks huomasin töissä selailevani kuvagallerioita adoptiojärjestöjen nettisivuilla. Ei aikaakan, ennen kuin löysin SOS Animalsin, ihastuin tarhan positiiviselta vaikuttavaan ilmapiiriin ja lähdin tarhalle moikkaamaan siellä asuvaa koiralaumaa. 

Samalla, kun muutin pysyvästi takaisin Suomeen, kanssani muutti myös uusi perheenjäsen: silloin noin puolitoistavuotias podenco-sekoitus, Lucky. 12-kiloinen (nykyään 14,5 kiloinen...) energiapakkaus täynnä iloa, intoa ja rakkautta vaikka koko maailmalle. 

Vaikka Lucky on maailman ihanin, on meidän yhteiseen taipaleeseen kuulunut myös paljon haasteita. Niihin haasteisiin olisin aikanaan todella kaivannut tukea ja apua, sen verran kokematon ja epävarma olin aran koiran totuttamisessa uuteen maailmaan. Meidän yhteisen taipaleen mutkat ovat lähes pelkästään peräisin Luckyn arkuuden aiheuttamista sopeutumisongelmista, vieraiden ihmisten ja ulkomaailman pelkojen kanssa ollaan taisteltu koko tämä neljä vuotta. On itketty ja revitty hiuksia päästä, on naurettu ja iloittu onnistumisia. Eniten työtä on vaatinut oman ajatusmaailman muuttaminen - rescuekoira toimii ihan eri tavalla, kuin aina ihmisyhteisössä asunut kotikoira. Sen hyväksyminen vei aikaa, mutta nykyään näen Luckyn erilaisuuden mahdollisuutena, en uhkana. 

Vaikka Luckyn pelot melko varmasti ovat loppuelämän projekti, se projekti kuitenkin on meille nykyään vain elämäntyyli. Ja se elämäntyyli juuri onkin tämän blogin perusta. Elämästä rescuekoiran kanssa, peloista, siedätyksestä, positiivisesta koulutuksesta, oivalluksista ja epäonnistumisista, ja nuoren, ruuhkavuosia elävän koiranomistajan arkirumbasta.

Toivon todella, että me voimme onnistumisillamme ja epäonnistumisillamme olla apuna niille, jotka omien eläintensa kanssa kamppailevat samantyylisten asioiden kanssa. Jos me selvittiin, tekin selviätte.

Tervetuloa mukaan! :-)