01 tammikuuta 2015

Ensimmäinen uusivuosi

Ihanaa uutta vuotta 2015! 


Kuten kuvasta näkyy, meillä vuoden vaihtumista juhlittiin suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Itseäni jännitti etukäteen, miten Lucky suhtautuu rakettien paukkeeseen, ja vietimmekin siksi rennon illan äitini luona.

Kaikki sujui kuitenkin ihan yli odotusten. Tottakai lievää hermostuneisuutta oli ilmassa, mutta Lucky oli sisällä kuitenkin rennosti, nukkui vieressä sohvalla ja söi herkkuja hyvällä ruokahalulla. Pahimpien paukahduksien kuuluessa neiti saattoi vähän haukahdella ja painautua lähemmän ihmiseen kiinni, mutta rentoutui kuitenkin nopeasti nukkumaan. Ulos ei ollut haluja lähteä kahteentoista tuntiin, joten ei todellakaan lähdetty uhmaamaan kohtaloa ja väkisin pissattamaan. Päätin, että jos Lucky ei itse vartavasten pyydä ulos, en ota riskiä, että pelästyy ulkona oikeasti. Hyvin toimi!

Kun Lucky ei näyttänyt kaipaavan erityistä tassusta pitämistä, kävin itse pistäytymässä ystävän luona vuoden vaihtumisen tienoilla ja Lucky jäi äitini seuraan. Päältä päin rauhallinen koira oli muuten ollut oma iloinen itsensä jopa pahimmassa paukkeessaa kahdeltatoista, mutta selvästi turvasi ihmiseen tavallista enemmän ja halusi nukkua sylissä tai ihan kyljessä. Olen tosi iloinen että Lucky nykyään kokee lähimmät ihmiset jo niin turvallisina, että osaa luottaa ihmisen läsnäolon tuomaan turvaan.

Toivottavasti muidenkin uusivuosi sujui liikoja pelkäämättä!

2 kommenttia:

  1. Tosi kiva kuulla, että teillä meni noinkin hienosti! :-) Täällä kuule vapistiin nenästä hännänpäähän ja leikittiin ihmisten varjoja, mutta meni kuitenkin paljon paremmin, mitä osasin odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mulania! Myötätuntuo kyllä tulvii täältä multa, täällä ainakin kuulosti ihan siltä, kuin olis keskellä sotatannerta, huhhu!

      Poista