Kymmenen kuukautta

Lucky on tänään ollut Suomessa kymmenen kuukautta. Vaikka tuntuu, että yhteinen taival vasta ihan äskettäin olisi alkanut, on näihin kuukausiin mahtunut niin mielettömän paljon. Ajattelin koota pienen tilannekatsauksen meidän elämästä nyt.

Ulkoilu. Luckyhän tullessaan pelkäsi hihnassa kävelyä. Ei itse hihnaa, mutta kaikkia häiriöitä sen ollessa kytkettynä. Lucky on muutenkin häiriöherkkä ja valpas, ja hihna lisää edelleen tavallaan sen epävarmuutta. Nykyään, kun sen luottamus minuun on kasvanut, se osaa jo pelottavassakin tilanteessa paremmin hakea turvaa minusta panikoinnin sijaan. Nykyään lenkkeily sujuu uusissakin ympäristöissä hyvin ja vaikka Lucky välillä pelästyykin, se palautuu nopeasti, eikä enää jää paniikkitilaan, kuten alussa. Yritän useita kertoja viikossa ajella autolla jonnekin rauhallisempiin ympäristöihin, jotta Lucky saisi myös kokonaan pelottomia lenkkejä. Olen kokenut tämän monella tapaa todella tehokkaaksi - myös autototuttelun kannalta.

Kotona. Meidän asumisjärjestelythän ovat muuttuneet aika moneen otteeseen kuluneiden kymmenen kuukauden aikana. Muutimme pienestä keskustayksiöstä ensin äitini luo, ja nyt olemme asuneet omassa, uudessa aunnossamme kahdestaan kolmisen kuukautta. Lucky on uusissa paikoissa aina ääniherkkä ja selkeästi pelkää esimerkiksi rapun ääniä. Pikku hiljaa se kuitenkin helpottaa, ja nyt Lucky vaikuttaa sopeutuneen uuteen kotiin, vaikka rapun kolahdukset edelleen välillä vähän hermostuttavat. Olen huomannut, että oma hermostuminen pahentaa tilannetta huomattavasti ja vaikka välillä on vaikeaa yrittää sivuutta koiran haukkumista, on sen huomion kääntäminen johonkin kivaan pelottavien äänien sijaan huomattavasti toimivampi keino työstää asiaa. Ehdottomat mamman ylpeydenaiheet kyllä ovat, ettei Lucky koskaan ole tuhonnut mitään, mikä ei olisi sen omaa, ja että Lucky aina on ollut sisäsiisti, vaikkei sitä koskaan ole sille opetettu. Olin valmistautunut tavarani raatelevaan teinipodencoon, jonka kanssa sisäsiisteysopettelu olisi aloitettava ihan alusta, mutta sain kyllä yllättyä todella.

Pelot. Luckyhan tullessaan pelkäsi vähän kaikenlaista. Yhteiselämä aloitettiin totuttelemalla sisätiloihin, missä Lucky ei koskaan aiemmin ollut asunut. Telkkarille haukuttiin, peileille muristiin ja kaikki ääntä tuottavat kodinkoneet tulkittiin möröiksi. Ulkona kaikki oli autoja lukuunottamatta pelottavaa, varsinkin ihmiset. Olen monta kertaa miettinyt, miten arka Lucky ei koskaan ole reagoinut mitenkään moottoriajoneuvoihin. Ei moottoripyöriin, autoihin, rekkoihin, busseihin - vaikka asutaan suhteellisen vilkkaalla alueella. Kuvittelen, että Luckya on pentuna pidetty esimerkiksi tarhassa autotien läheisyydessä, ja on näinollen sosialistunut liikenteen meluun. Hyvä esimerkki tästä on, että ollaan alusta asti ongelmitta voitu jäädä vilkkaan tien liikennevaloihin rauhallisesti odottelemaan syöden herkkuja. 

Nykyään pelon kohteet ovat harvemmassa, vaikkakin niitä edelleen tulee vastaan päivittäin. Usein ne kuitenkin ovat asioita, jotka ovat Luckylle täysin uusia ja on siis ymmärrettävää, että koira reagoi niihin epävarmuudella. Esimerkiksi tutun lenkkipolun varrelle ilmestynyt autonrengas, polkupyörä tai mainoskyltti ovat aika jänniä. Nykyään tosin Lucky hienosti uskaltaa tulla houkuteltuna mukaan haistelemaan pelottavaa juttua kanssani, ja seuraavalla kerralla asian nähdessään, ei enää ole millänsäkään. Ulkona edelleen jatkuvasti jännittäviä asioita ovat bussipysäkit, rappukäytävät, tunnelit, tummat korkeat aidat (!?) ja näin joulun alla puihin ilmestyneet jouluvalot. 

Se suurin arkeemme vaikuttava pelko, on aina ollut ja on edelleen, ihmiset. Vaikka asiassa ollaan päästy huimasti eteenpän, on meillä vietä pitkä tie kuljettavana. Ulkona ihmiset ohitetaan jo yleisesti ihan rennosti ja sisälläkin Lucky nykyään hyväksyy ja luottaa vieraisiin huomattavan paljon nopeammin. Uteliaisuus ja kiinnostus ovat selvästi pikkuhiljaa voittamassa epävarmuuden. Positiivisten kokemusten kautta voittoon siis. Viimeaikojen suuret edistysaskeleet antavat voimia jaksaa eteenpäin, ja suhteellisen peloton tulevaisuus näyttää mielestäni tällä hetkellä ihan realistiselta, vaikka siihen onkin matkaa. 

Koulutus. Lucky ei osannut mitään käskyjä tullessaan minulle. Aloitettiin siis heti ihan perus "istu"-käskyn opettelusta, ruuan odottamisesta ja naksuttimen käytöstä. Lucky on fiksu ja hoksaa uudet jutut nopeasti, sekä selvästi myös nauttii treeneistä kanssani. Kesällä treenailtiin paljon kotona, kun ulkona oli vielä niin jännää, etteivät namit maistuneet. Kesällä käytiin myös Kiva koirakansalainen -kurssilla, joka oli suurmenestys. Luckylle teki hyvää harjoitella uusissa paikoissa oloa ja uusien ihmisten tapamista ja samalla saatiin myös treeniä julkisilla matkustamisessa. Itse kurssi oli mielestäni myös tosi hyvä ja Luckylle ohjatut treenihetket olivat ehdottomasti viikon kohokohtia. Syksyllä aloitettiin dogparkour ja se muuttikin arkeamme aikalailla. Dogparkourin myötä namit alkoivat maistua myös ulkona ja lenkkeilystä tuli sekä minulle, että Luckylle paljon mielekkäämpää ja stressittömämpää. 

Tällä hetkellä Luckyn vahvistetuin käsky on "istu". Se toimii tosi pelottavia hetkiä lukuunottamatta kaikissa paikoissa ja tilanteissa. Lucky on myös nyt oppinut odottamaan istuen kotona esimerkiksi piilottaessani nameja asuntoon tai pukiessani päälle ennen lenkille lähtöä. Muita opittuja käskyjä ovat käsikosketus "touch", "maahan", "tassu", "toinen tassu", oma paikka eli "petiin", hyppää eli "hopp", etujalkojen nosto koreammalle tasanteelle "ylös", "alas", "etsi" kun kyse nameista, "mennään" eli eteenpäin mars, sekä luoksetulo "luokse". Luoksetuloa harjoiteltiin tosi paljon kesällä mökillä herkkujen kera ja se jätti todella hyvän pohjan. Luckyn luoksetulo on todella hyvä esimerkiksi koirapuistossa ja metsässä, mutta olen edelleen epävarma ja sen takia tarkka vapaanapidon kanssa. En halua epäonnistuneita luoksetulokäskyjä, joten parempi olla varovainen ja käyttää liinaa, kunnes luoksetulo on satavarma. 

"Seuraa", "sivulle" ja "odota" ovat tällä hetkellä työn alla ja niitä treenataankin paljon normiarjessa. Ylihuomenna meillä alkaa kahdeksan kerran Rally-tokon alkeiskurssi ja sitä odotellaankin innokkaina. Tosi hauskaa päästä harrastamaan yhdessä! 

Paljon on vielä matkaa täysin tasapainoiseen elämään, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Meillä kummallakin on vielä paljon opeteltavaa ja työstettävää, mutta arki on nykyään hirmuisen paljon helpompaa, kuin kymmenen kuukautta sitten. Jokainen päivä on haasteiden ja pelkojen kohtaamista, mutta jokainen päivä on myös samalla niiden voittamista. Lucky tuo elämääni niin paljon sisältöä, eikä koti enää olisi koti ilman koiraa.