Lyhyesti vastaehdollistaminen tarkoittaa koiran mielestä pelottavan tai epämiellyttävän asian muuttamista mukavaksi. Vastaehdollistaminen on siedättämistä, joka tosin on viety vielä askelta eteenpäin. Vastaehdollistamisen tarkoituksena ei ole pelkkä häiriöiden sietäminen, vaan positiivinen tunnetila niitä kohtaan. Jopa koiran suurimmat pelon kohteet voi muutta kivoiksi, kunhan vain jaksaa sinnikkäästi jatkaa treenejä päivästä toiseen.
Vastaehdollistaminen tapahtuu käytännössä niinkin yksinkertaisesti, kuin namittamalla. Pähkinänkuoressa koiran suuhun lapataan nameja pelottavan kohteen ollessa näkyvissä ja se lopetetaan kohteen hävittyä. Vastaehdollistamisen tarkoituksena on, että koiran mielentila pysyy melko tasaisena, eikä se saisi mennä pelkotilaan tai paniikkiin. Pelon kohteista on otettava alkuun tarpeeksi etäisyyttä ja lähemmäksi mennään pikkuhiljaa. Jos (lue: kun) joskus vahingossa mennään liian lähelle häriötä ja koira menee kierroksille, palataan treenissä taaksepäin. Vähitellen koiraa alkaa yhdistää pelottavan asian nameihin ja sen tunnetila asiaa kohtaan muuttuu.
Vastaehdollistaminen on helppo tapa auttaa pelkäävää koiraa. Uskon itse, ettei vastaehdollistamisessa voi epäonnistua. Ei ole niin tarkkaa, tuleeko jokainen nami täsmälleen oikeaan aikaan, enkä usko, että muutama virhearviointi aiheuttaa mitään hirveää takapakkia. Tärkeintä on vain edetä itse positiivisella asenteella ja kirjaimellisesti kauhoa niitä nameja koiran kitaan. Liikaa nameja ei tässä tapauksessa ole olemassa oleva käsite.
Meillä vastaehdollistamisella on ollut todella iso vaikutus normaaliin arkeen. Kun Luckyn alkuaikojen paniikkitila ulkona hälveni ja se alkoi syödä nameja myös lenkillä, aloitin vastaehdollistamisen ihan pienistä asioista. Koska ihmispelko vaikeutti arkeamme eniten, keskityin aluksi vain siihen. Lucky reagoi ennen ihmisiin jo kaukaa, jähmettyi ja jäi tuijottamaan. Heti kun Lucky huomasin ihmisen jossain kaukana, syötin sille sen lemppariherkkuja. Aluksi namit eivät tietenkään aina maistuneet, mutta tosi nopeasti edistyttiin niin paljon, että Lucky käänsi huomionsa minuun ja namiin koko ohituksen ajan, kunhan nameja tosiaan alkoi tulla heti, kun ihminen tuli näköpiiriin. Avainsana siis on: kasapäin herkkuja taskussa.
Enää en lähde koskaan lenkille ilman nameja. Parin kuukauden aktiivisen vastaehdollistamisen jälkeen ihmisten ohittaminen ei enää ole ongelma. Ei edes paikallaan seisovien, jotka ennen olivat kaikista epäilyttävimpiä. Välillä Lucky jopa haluaisi vapaaehtoisesti käydä haistelemassa ohikulkijoita alkuperäisen ojaan ryntäämisen sijasta. Huimasti on siis edistytty ja matka jatkuu samaan malliin. Nykyään namitan vasta itse ohitustilanteessa, ellei tilanne ole normaalista poikkeava. Ajan kanssa on oppinut tuntemaan omaa koiraa sen verran, että tietää mitkä asiat ovat sille erityisen vaikeita ja se tietysti nopeuttaa omaa reagointia huomattavasti.
Vähän muunneltua vastaehdollistamista harrastetaan myös kotona. Luckyn on vaikea tottua rapusta, muista asunnoista ja ulkoa tuleviin ääniin uusissa paikoissa ja äänille haukkumisen kanssa on taisteltu tähän asuntoon muuttamisesta asti. Kesti melko pitkään löytää oikea tapa reagoida koiran haukkumiseen; kieltämisen ja keskeyttämisen kautta vastaehdollistamiseen. Mutta hyvin nopeasti se sitten todettiinkin toimivaksi. Namien heittely koiran eteen äänien kuuluessa on myös sekä itselle, että koiralle huomattavasti armollisempaa, kuin turha huutaminen. Nykyään haukutaan vain ihan satunnaisille omituisille kolahduksille, enkä näe sitä edes ongelmana. Ei koiran tarvitse maata pelkkänä tuppisuuna, kyllä joistain asioista saa ja pitääkin ilmoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti