Metsälenkkeilyä

Opiskelujutut painavat päälle tällä hetkellä aika lailla ja omat hermot ovat sen vuoksi vähän koetuksella. Ei riitä, että luennoilla istutaan viitenä päivänä viikossa aamusta iltaa, vaan sen ohella olisi myös loihdittava niin esseetä, kuin ryhmätyötä, ja vielä luettava tenttiinkin. En varoituksista huolimatta ollut valmistautunut ihan näin rankkaan paluuseen joululoman jälkeen, joten nyt väkisinkin tahtoo vähän stressata. No, onneksi tieto siitä, että tämä on ohi menevää, helpottaa tilannetta vähäsen. 

Tietysti kaiken kruunaa huono omatunto siitä vähäisestä ajasta, jonka ehdin Luckyn kanssa viettää. Ensin raukka joutuu olemaan yksikseen koko pitkän päivän ja sitten vielä lenkkeilystäkin tahtoo tulla stressaavaa ajan kanssa kisaamista. Huomaan nykyään muutokset omassa käyttäytymisessäni heti, kun koko huomio ei ole koirassa lenkillä. Kun ajatukset pyörivät tekemättömissä töissä, tai jo valmiiksi turhauttaa pitkä ilta koneen ääressä, muutun positiivisesta innostajasta ärsyyntyneeksi mörökölliksi, mihin Lucky heti reagoi samalla tavalla. Se pelkää hihnassa kaikkea, sinkoilee, jumittaa ja stressaantuu. Onneksi nykyään myös jo tiedän, että näinä päivinä on paras unohtaa pitkät hihnalenkit ja tehdä suosiolla jotakin muuta. Näin vältytään turhalta turhautumiselta. 

Tänään oli juuri sellainen päivä. Tulin kotiin yliopistolta, lähdettiin samantien lenkille, ja jo ennenkuin päästiin rapun ovesta ulos, pinna kiristyi. Siinä samassa päätin haudata kaikki suunitelmat treenipainotteisesta kävelylenkistä, suunnattiin autolle ja ajettiin lempparimaastoille Vuosaaren Uutelaan. Aloitettiin ensin juoksentelusta koirapuistossa, mutta Luckykaan ei tänään näyttänyt olevan erityisen sosiaalisella tuulella ja kärhämää tahtoi tulla enemmän, kuin leikkejä. Siinä väsymyksessäni sitten unohdin hysteerisyyteni, pelkoni ja epävarmuuteni koiran vapaanapidon suhteen ja käveltiin ihan muina miehinä koirapuiston portista ulos - ilman remmiä. Ajattelin vain, että eipähän ainakaan ole liikennettä missään, jos katoaa. 

Me sitten lenkkeiltiin Uutelan pimeissä metsissä vapaana. Turvan tuntua vähän lisäsi, vihdoin eilen ostettu, valjaisiin kiinnitettävä valo. Mutta totta puhuakseni, metsälenkki oli tällä kertaa normaalisti vapaana pitoa epäröivälle omistajallekin yhtä rentouttava, kuin koiralle. Lucky juoksenteli onnellisena puiden seassa ja minä sain vaellella hiljaisuudessa polkuja pitkin. Lucky piti minua hienosti silmällä, ei kadonnut näkyvistä ja tuli jokaisesta kutsusta. Taas kerran tuo koira osaa yllättää ja todistaa omat huolet aiheettomiksi. Saa siitä kyllä olla ylpeä.