27 huhtikuuta 2015

Täydellinen kevätlauantai


Lauantaina lähdettiin mahtavassa seurassa nauttimaan aurinkoisesta kevätsäästä Rajasaareen. Lucky pääsi taas juoksemaan ympäri saarta, leikkimään samanlajisten kavereiden kanssa ja möyrimään puskissa. Me ihmiset taas saatiin naamaan kevään ensimmäiset auringonsäteet ja nauttia mukaviasta juttuhetkistä. 

Jossain vaiheessa nälkä yllätti meidät ja päätettiinkin sitten ajaa lähimpään mäkkäriin hakemaan vähän epäterveellistä lounasta reippailupäivän päätteeksi. Ja koska ilma oli mitä ihanin, siirrytiin sitten Sibeliuspuistoon piknikille.

   
Päästiin toisin sanoen siis heti harjoittelemaan sitä julkisilla paikoilla rauhoittumista. Täytyy sanoa, että Lucky kyllä yllätti toden teolla. Ensin se vähän kummasteli ja vinkui, kun istahdettiin aurinkoisille kallioille keskelle suurta puistoa, mutta hyvin nopeasti sen huomio siirtyi ranskalaisten tavoitteluun. Vaikka ihmisiä vilisi ympärinä, turistibussit toivat kasapäin turisteja valokuvaamaan Sibeliusmonumenttia ja vieressä vilisi niin lapsia, koiria, kuin pallopelejä harrastavia kaveriporukoitakin, Lucky pysyi rauhallisena. Se ei tainnut haukkua kertaakaan ja makasi rennosti viltillä meidän syödessä. Kerran taisi tosin hampurilaisesta hävitä pala... :-D

Erittäin onnistunut lauantai! Ja erittäin onnistunut ensimmäinen treenikerta kesää ajatellen. Eiköhän tuosta hyvä seuralainen tule kesäpiknikeille ja terasseille!


Kiitos ystävälleni Katarinalle ihanasta yhteiskuvasta! Mitä muuten tykkäätte uudesta bannerista?

2 kommenttia:

  1. Ihana uusi banneri! Ja tosi kiva kuulla, että teillä menee noin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hei miten teillä menee Mulanin kanssa? Kevät mennyt kivasti?

      Poista