Pelkoaggressiivisuudesta

Pelkoaggressiivisuus oli minulle täysin vieras käsite ennen Luckyn tuloa. Itseasiassa hyvin sosialistettujen, täysipäisten rotukoirien kanssa aina ennen eläneenä, olen ennen täysin mustavalkoisesti niputtanut aggression kuin aggression vain epätoivotuksi käytökseksi. Mitä se siis tietysti yhteiskunnassamme onkin. Nykyään asiaan perehtyneenä, näen kuitenkin käytöksen takana myös syyt. Syyt aggressioon ja suurimpaan osaan koirien muista käytöshäiriöistä, uskon yksinkertaisesti olevan pelko ja epävarmuus.

Eilen lähdimme Luckyn kanssa viettämään iltaa Helsingin koiraparatiisiin, Rajasaareen. Yleisillä matkustamista ollaan harjoiteltu kovasti viime kuukausina ja se suujukin nykyään uskomattoman sutjakkaasti. Bussissa Lucky on yleensä rento ja ei stressaannu, vaikka muut matkustajat pyörivät ympärillä. Metrossakin kaikki on eiliseen asti sujunut hyvin. Ehkä vähän liian hyvin, koska eilen kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen ja syyttää voin vain itseäni. Istuttiin penkeille käytävän varrelle vaikka yleensä olen mielummin seissyt koiran kanssa syrjässä, jotta voisin paremmin hallita mitä lähellämme tapahtuu. Eilen kuitenkin kaikki oli sujunut niin hienosti menomatkalla ja saaressa ja taisin tavallaan unohtaa, kuinka paljon matkaa meillä vielä on siihen, ettei Lucky reagoisi pelokkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Unohdin, että esimerkiksi lapsia tuo ei millään vieläkään kestä edes koirapuistossa. Ja mitäs muutakaan siellä metron käytävillä olisi pyörinyt, kuin huojuvia taaperoita ihan liian lähellä meitä ja mitäs muutakaan kuollakseen pelkäävä koira olisi tehnyt, kuin ärähtänyt oikein kunnolla. Kyse oli vain ärähdyksestä, mutta liikaa se oli kuitenkin. Vastuu koirasta on luonnollisesti täysin minulla ja itselle tuli tosi paha fiilis kun en hallinnutkaan koiraa täysin oman huolimattomuuteni takia. En edes tajunnut pahoitella äidille oman hätäni keskeltä.

Tapahtuman jälkeen poin huonoa omatuntoa saatettuani aiheuttaa jollekin viattomalle pikkupojalle ikuiset koiratraumat ja asetettuani Luckyn niin ahdistavaan tilanteeseen, että sen oli puolustauduttava. Tapahtuma kuitenkin avarsi omaa ajatusmaailmaa. Totuushan on, että kyseinen tilanne yksinkertaisesti oli koiralle liian vaikea ja minä tiesin sen. Ja mitä järkeä on ottaa riski tuottaa sekä itselle, että koiralle pettymys, kun voi valita myös toisin. Muistaa edetä koiran tahtiin, välttää niitä jo liian vaikeiksi todettuja tilanteita ja kerätä enemmän positiivisia kokemuksia yhdessä. Jokainen onnistuminenhan kuitenkin on askel eteenpäin samalla tapaa, kuin epäonnistuminen on harppaus takaisin. Tästä eteenpäin edetään aina tilanteen mukaan ja neiti omistaja silmät ja mieli avoinna.

Käsikosketus, jonka tehosta ihmispelkoon video alla, on tällä hetkellä ykköstemppu treenatessa. Uskon, että siitä olisi meille uusia ihmisiä kohdatessa tosi paljon hyötyä.