Meidän elämää juuri nyt...

... on työaamujen lukemattomat yritykset repiä koira ylös kukonlaulun aikaan aamulenkille. Enemmän tai vähemmän onnistuneesti. 

... on monet Netflixin ja Orange Is the New Blackin kanssa vietetyt yön myöhäiset tunnit. Sohvalla vieretysten, juustovoileivät jomman kumman suussa. 

... on pitkät kävelylenkit vaihtelevassa, mukavassa, seurassa. Varsinkin iltaisin. Meidän elämää on myös auton puute, rajoittaen metsälenkkeilyä, mutta tsempaten yleisillä matkustamista.

... ei ainakaan ole aurinkoiset terassihengailut. Aurinko ja lämpö - ohoi? Tosin ne aivan liian vähäiset mitä nyt on onnistuttu tekemään ovat olleet mielettömän hienoja edistysaskelia Luckyn puolesta, jopa villin vilkas Regatta Töölössä on testattu onnistuneesti! 

... on koiranomistajan väsymys, ajatusten karkailu ja yleinen saamattomuus. Sitä sohvalla löhöilyä ei voi korostaa liikaa. Luckystä on tulossa (itse olen saavuttanut tittelin kauan sitten) pesunkestävä sohvaperuna. 

... on monet mummolakäynnit. Ja niin ollen myös herkut. 

... on kulunut viikonloppu mielettömässä flunssassa. Mökkihöperöityminen harmitti ja toisen naama alkoi selvästi molemminpuolisesti sunnuntai-iltana jo ärsyttämään. Onneksi se tuli ja meni.

... on vihdoin koittanut kesän VIIMEINEN työviikko. Sittenkös meidän elämä onkin pelkkää lomaa! Siitä enemmän pikapuoliin, nyt hyvät yöt ja mukavat viikonalut! 

Helsingin kesäiltojen taikaa

Kesätöitä on muutama viikko jäljellä ja tämän viikon saankin viettää iltavuorossa 14-21.30. En ole ennen tehnyt vastaavaa vuoroa ja kummallinen vuorokausirytmi vaatii totuttelua. Olen itse enemmäkin aamuihmisiä ja iltavuorossa tuntuu helposti siltä, kuin päivä vain ajelehtisi ohi. Kaikki työn ulkopuolella vietetty aika on siis käytettävä huolella. 

Toki on kiva saada välillä nukkua kymmeneen arkenakin, juoda aamukahvia auringossa parvekkeella ja saada nauttia leppoisasti "aamu"askareista, mutta kun tulet kotiin töistä kymmenen jälkeen illalla on vaikea saada itseään motivoitua tekemään enää mitään muuta, kuin linnoittautumaan sohvalle tv-sarjojen ääreen. Paitsi jos olet koiranomistaja. 

Koska kesäillathan ihan totta ovat parasta mitä kaupunkilaiselle voi tapahtua. Ei pyöräilijöitä, ei kiljuvia lapsia, ei itä-Helsingin kännikaloja. Voit kävellä keskellä teitä, täydellisessä hiljaisuudessa, tapaamatta käytännössä katsoen ketään. Rakastan kesäisiä öitä Helsingissä. Silloin voi vaikka jopa saada kirmata vapaana niityllä keskellä asuinaluetta. 

Otetaanpa siis kaikki irti kesäilloista, nyt kun jopa yhdentoista aikaan illalla vielä jaksaa lähteä pitkälle lenkille. Hiljainen kaupunkiympäristö on samalla myös täydellinen treenipaikka luoksetulo-, kontakti- ja rally-toko -harjoituksille. Enemmän tällaisia lenkkejä, kiitos! 

Perjantaifiiliksissä

Takana on harvinaisen ailahtelevainen, sekava, mukava ja rankka viikko. Oikeastaan parikin sellaista. Kesätyöt ovat kyllä olleet ykkösenä jokaisen tunnetilan herättämisessä, samalla työn ollessa antoisaa ja mielenkiintoista, se on myös raskasta ja vaativaa. Siksi olenkin todella iloinen, että tänään ollaan työn suhteen tasan puolivälissä.

Eniten itseltä vaatii tottuminen työrytmiin. Opiskelijana olen tottunut vaihteleviin aikatauluihin, päivärytmin puuttumiseen ja siihen, että koulun ohella jää aikaa myös muuhun. Tänään olikin siinä mielessä luksuspäivä, kun pääsin lähtemään kotiin töistä jo puolen päivän aikaan, johtuen tulevan viikonlopun lisätöistä. Tullessani kotiin monta tuntia ennen tavallista kotiintuloaikaa, Lucky näytti enimmäkseen tältä:

No ei, olihan se tietysti iloinen, mutta Luckysta huomaa aina selvästi, kun tulen kotiin "liian aikaisin" herättäen sen päiväuniltaan. Se tulee vastaan eteiseen hitaammin, venytellen ja näyttää yllättyneeltä. En kyllä osaa hetkeäkään uskoa, etteivät koirat osaisi hahmottaa ajan kulkua ollenkaan. 

Olen lähipäivinä oivaltanut todella ison asian meidän ulkoilun suhteen. Olen toki tiedostanut jo kauan sitten, että koira reagoi omistajansa mielentilaan. Olen ollut tietoinen, että koira lukee omistajaa ja reagoi sen mukaisesti. Sitä on vain käytännössä välillä todella vaikea hahmottaa, koska oma mielentila vaikuttaa joskus olevan selkeämpi Luckylle, kuin itselleni. Se huomaa kireän pinnani, ennenkuin itse ehdin ymmärtää tilannetta.

Lähipäivinä lenkkeily on ollut todella mukavaa. Olen itse ollut rauhallinen, kuten myös Lucky. Se on ollut hyvin kuulolla ja olleen treenattu paljon äänen mukaan kulkemista, eli että hihna ei kiristyisi enkä ohjaisi Luckya hihnan kautta, vaan äänella. Se on mennyt ihan yli odotusten ja Lucky selvästi rentoutuu, kun ei koe kulkevansa kahlittuna. Ollaan myös leikitty ja treenattu kevyesti nurmikentillä ja tehty tosi isoja edistysaskelia häiriötreenissä. Olen todellakin huomannut kantapään kautta, kuinka tärkeää on oma rauhallinen mielentila.

Cityjuhannuksen taikaa

Jo pian perinteeksi muodustavaan tapaan vietin myös tänä vuonna juhannusta Luckyn kanssa Helsingissä. Itse olen jo aika nuoresta tottunut nauttimaan kaupunkiympäristön tarjoamista juhannusihmeistä mökki- ja landejuhlallisuuksien tilalla. Ja itseasiassa kaupunkijuhannuksessa on monta todella hienoa puolta, joita ei ehkä ihan heti edes tule ajatelleeksi. 

Sitä saa esimerkiksi lomailla kotonaan hyvällä omalla tunnolla. Kun koko lähipiiri suuntaa eri puolille maailmaa, voi sitä itse linnoittautua sohvaan leffojen ääreen. Itse olin tänä vuonna parvekegrillibileissä kissahuushollissa aattoiltana, joten Lucky sai silloin juhlien ajaksi jäädä kotiin lepäilemään. Tänään ja huomenna suunnitelmissa ei sitten olekaan muuta, kuin lepoa ja rentoa meininkiä. 

Sitä välillä unohtaa, kuinka kivoja ja luonnonkauniita paikkoja ihan täältä Helsingistäkin löytyy. Itse matkattiin tänään bussilla muutama pysäkki Uutelaan ja tehtiin pitkä metsälenkki rauhallisissa maastoissa ja käytiin samalla myös koirapuistossa riehumassa. 

Helsingin ylle oli laskeutunut mielettömän siisti sumu päivän kaatosateiden jäljiltä, lämpöasteita oli tullut yllätävän monta lisää ja vihdoin myrskytuuletkin olivat laantuneet. Täytyy sanoa, että keli oli mitä täydellisin pitkää metsälenkkiä varten. 

Juhannus on yksi niitä harvoja hetkiä vuodesta, kun Helsinki oikeasti tyhjenee. Kadut ovat tyhjiä, busseissa saa matkustaa yksin, kaikkialla on hiljaista vuorokauden ympäri. Omat huudsit itä-Helsingissä ovat muuttuneet niin autioiksi, että välillä on tullut ihan landefiilis. Itseasiassa kaikkialla on ollut niin tyhjää, että tullessani kotiin grillibileistä kahden aikaan viimeyönä, käytiin me Luckyn kanssa hihnattomalla yölenkillä. Fiilis oli, kuin aavekaupungissa. Hyvällä tavalla. 

Voin rehellisesti myöntää tykkääväni cityjuhannuksista. Tottakai toivon tulevaisuudessa vielä joskus löytäväni tieni perinteisiin mökkijusseihin, merelle seilaamaan, sukujuhliin tai järvelle rantasaunaan. Mutta kunnes se tie löytyy, autio itä-Helsinki kelpaa minulle vallan mainiosti. Hyvää juhannusta vielä teille kaikille, missä ikinä olettekin :-)

Paluu rally-tokoon

En ole tainnutkaan mainita, että mehän palattiin rally-tokon pariin pienen alkeiskurssin jälkeisen tauon jälkeen! Nyt käynnissä on jatkokurssi tutussa ja turvallisessa Heiluvan Hännän koirakoulussa Pitäjänmäessä ja meillähän alkaa itse asiassa homma sujua jo ihan yli omien odotusten.

Lucky osaa olla aika häsläri treenikentällä. Sillä on intoa ja energiaa vaikka muille jakaa ja varsinkin alkutreeneistä se on niin innoissaan, ettei meinaa nahoissaan pysyä. Meidän suurimpia haasteita onkin paikallaan pysyminen, odottaminen, hyppimättä olo ja vinkumattomuus. Nämä ovat oikeastaan samaan aikaan haasteita sekä rally-tokossa, että ihan normiarjessa. 

Suuria edistysakelia on toki tehty alkuun verrattuna, varsinkin hyppimättömyyden ja paikallaan olon kanssa. Nyt oleellisinta olisi ehkä lämmittely ja ylimääräisen energian purkaminen ennen varsinaisia treenejä, jotta ensimmäinen viisitoistaminuuttinen ei aina menisi rauhoittumiseen. Edelliset rally-toko treenit olivat meidän ensimmäiset kunnon ulkotreenit ikinä. Tehtiin kaiken lisäksi rataa, mitä loppupeleissä ollaan Luckyn kanssa harjoiteltu suhteellisen vähän. Luckylle ulkona treenaaminen on aina suhteessa sisätreeneihin paljon haastavampaa ja odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla. Voi, kuinka sainkaan yllättyä!

Tämä treenipeto nimittäin toimi parkkipaikan ratatreenissä kuin unelma! Juu, tulihan niitä hyppimisiä, varsinkin kun tempo muuttui juoksuun, ja makaamassa oli vähän hankala pysyä sekuntia kauempaa. Mutta seuraaminen, kontakti, istumiset, käännökset ja muut sujuivat ihan moitteettomasti! Ongelmat olivat enemmänkin minussa ja omassa sähläämisessäni kylttien kanssa, tuntui, että Luckylla oli liikkeet huomattavasti paremmin lihasmuistissa, kuin itselläni. Nyt siis tiedetään, kenen tässä oikeasti täytyy treenata... :-D 

Suurin positiivinen yllätys tuli kuitenkin koskien ympäristön häiriöitä. Olin ihan ällikällä lyöty, kun arka koirani vain vilkaisi ohitse kiitävää pyöräilijää ja lenkkeilijää, eikä ylipäätänsä reagoinut muihin koirakoihin. Vilkaisun jälkeen seuraaminen jatkui hienosti kontaktissa. Nyt on kyllä omistaja ylpeä tulevasta rally-toko mestaristaan!