10 kesäkuuta 2015

Yksin kotona


Paljon keskustelua lähipäivinä herättänyt uutinen Ruotsin tuntimääräsäätelyistä koskien koirien päivittäistä yksinoloa herätti myös minut keskustelemaan asiasta erinäisten sivustojen ja artikkeleiden kommenttibokseissa. Helsingin Sanomien uutisen mukaan koirat saavat lain mukaan Ruotsissa olla yksin vain maksimissaan kuusi tuntia päivässä. Nyt samanlaista systeemiä kaavaillaan mahdollisesti myös Suomeen.

Keskustelu koirien yksinoloajoista on itselleni lähes jokapäiväinen dilemma. Asun yksin, opiskelen, käyn töissä, olen muutaman järjestön puheenjohtaja, tykkään opiskelijajuhlista, leffassa käymisestä ja kahviloissa hengailemisesta. Tätä komboa pidetään tietääkseni erittäin huonona elämäntilanteena kun kyseessä on koiranomistaja. Ja sitä se usein myös on.


Minut on siunattu todella ihanalla lähipiirillä. Ystävillä joita voi pyytää hoitoavuksi ja äidillä, joka enemmän, kuin mielellään ottaa Luckyn luoksensa kotikonttoriin maratonipäivieni ajaksi. Arvostan tätä apua ihan suunnattomasti ja kiitos näiden ihmisten Luckyn elämä on niin paljon monipuolisempaa samalla, kun minä voin toteuttaa muutakin, kuin koiranomistajan arkea.

Mutta jopa kaiken saamani avun jälkeen yksinolotunteja tulee Luckylle usein monta. Oma kantani koiran yksin jättämiseen on kaikkea muuta, kuin mustavalkoinen. Tärkeintä on mielestäni alkajaisiksi ottaa huomioon koira itse. Osaahan koira olla yksin ja kuinka kauan se pärjää yksikseen? Eihän sitä ahdista, onhan se tottunut yksinoloon ja saahan se yksinolon ohella tarpeeksi laatuaikaa? Kun nämä kaikki asiat ovat kunnossa, koen itse, että koiran hyvin voi jättää työpäiväksi kotiin kantamatta siitä huonoa omaatuntoa. Aikuinen, terve, aktivoitu koira tottuu kyllä nukkumaan työpäivän ajan eikä kärsi. Päin vastoin, usein koirat tottuvat ajan kanssa nukkumaan päivät ja nukkuisivat ihmisten kotona ollessakin. 

Kuitenkin, itseänikin kalvaa joskus huono omatunto. Kun työpäivän jälkeen on joskus käytävä kaupassa, postissa, tai jos matkassa vain kestää tavallista pitempään, stressaan ja hötkyilen ja kiirehdin. Se ei auta mitään, mutta jokainen ylimääräinen minuutti, jonka Lucky joutuu takiani viettämään yksin, on raskas. Suuren osan ajastani risteilen koiranomistajuuden tuoman vastuun ja opiskelijaelämän välimaastossa ja ihmettelen, miten ratkaista arjen risteykset, missä nämä kaksi elämää eivät täysin kohtaa. Se on harvoin ihan yksinkertaista. 

Yritän koko ajan saada nämä eri elämät kohtaamaan paremmin. Yritän opastaa koiratonta lähipiiriäni ottamaan koiran mukaan eri meininkeihin ja samalla yritän opastaa uusia ihmisiä ja tilanteita vierastavaa koiraani pysymään mukana vauhdissa. Molemmat puolet voivat olla suhteellisen haastavia, mutta pienin askelin Luckykin jo alkaa kulkea useammissa riennoissa mukana. Aina koiraa ei vain voi ottaa mukaan ja silloin yritän olla hajottamatta itseäni huonolla omalla tunnolla. Tiedän itse, että ylimääräiset iltamenot (jolloin en saa Luckya hoitoon) työpäivien jälkeen ovat poikkeuksia. Kunhan ne pysyvät sellaisina Lucky kyllä pärjää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti