Julkkis-Lucky! Ja vihdoin rescue-toimintaa käsittelevä artikkeli, joka oikeasti palaa aiheen juurille ja tuo esiin jokaisen harmaan eri vivahteen

Monet varmasti muistavat viimekesäisen blogipostaukseni "Miksi suomalainen koira on arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen?", jossa otin kantaa median jatkuvaan rescue-vastaiseen myllytykseen. Silloin Yle oli vastikään julkaissut artikkelin, jossa ulkomaiset ja suomalaiset koirat aseteltiin vastakkain ja rescue-toiminta lytättiin sillä nojalla, että Suomessakin autettavia koiria riittää. Blogipostaukseni sai todella paljon huomiota ja olenkin edelleen täysin sanaton siitä tsemppimäärästä, jonka sain kommenttien ja viestien muodossa.

Olen edelleen sitä mieltä, että rescueista (kuten monesta muustakin aiheesta) kirjoitetaan mediassa aivan liian mustavalkoisesti ja yksipuolisesti. Missä ovat harmaan eri sävyt, tutkiva journalismi ja ongelmien juurille palaaminen? Miksi aina haastatellaan samoja henkilöitä, joilla jo valmiiksi on julkisesti todella värittynyt suhtautuminen aiheeseen? Ja miksi näiden henkilöiden sitaatteja levitellään ympäriinsä otsikoissa kerta toisensa jälkeen, ilman selkeää asiayhteyttä?

Nämä ajatukset edelleen jatkuvasti mielessä kiinnostuin todella, kun minuun otti yhteyttä toimittaja Svenska Yleltä. Rafael Donner on vanha tuttuni opiskelujen kautta ja oli Facebookin kautta tutustunut blogiini ja lukenut ajatuksiani aiheesta. Nyt hän halusi tehdä Luckysta henkilökuvan. Tai siis koirakuvan. 

Kuva: svenska.yle.fi

Viime viikon lopulla Luckysta tuli ihan virallisesti mediajulkkis, kun Svenska Yle julkaisi Rafaelin tekemän koirakuvan. Ruotsinkielisessä artikkelissa "Den spanska hittehunden Lucky lever ett lyckligt och stillsamt liv i Finland – men enligt många borde hon aldrig ha kommit hit" seurataan Luckyn elämää tarhalle hylätystä pennusta tähän päivään, koirauimalan altaalle asti. Artikkelissa myös käsitellään rescue-toimintaa palaamalla aiheen juurille asti ja todella selvittämällä, mitkä todelliset riskit ja mahdollisuudet ovat. Ilman turhaa pelon ja ennakkoluulojen lietsontaa.

Artikkeli on todella, todella hyvä. Kyllä, olen tietysti hiukan puolueellinen, mutta kerrankin joku oikeasti jaksaa tutkia asioita, selvittää eri lausuntojen ja viranomaisten statistiikan viidakkoa ja etsiä käsiinsä jokainen kyseenalaisesta tietoa faktana levittävä taho ja tarkistaa tiedon lähde perin pohjin.

Kuva: svenska.yle.fi

Koska tähän mennessä julkaistu mediamateriaali koskien rescue-toimintaa on ollut mitä on, myönnän, että minua jännitti todella paljon, ennen artikkelin julkaisua. Vaikka pitkien keskustelujen ja haastattelujen jälkeen luotinkin Rafaeliin ja hänen visioonsa, pieni epävarmuus lopputuloksesta jyskytti kuitenkin koko ajan takaraivossa. "Mitä jos artikkeli antaakin Luckysta ihan väärän kuva?" "Mitä jos artikkelissa, jossa itse olen mukana, lyttääkin rescue-toiminnan taas ihan totaalisesti?". 

Mutta onneksi pelko oli tietysti tällä kertaa turhaa. Rafael teki kuten sanottu ihan hiukeaa työtä ja uskon, että tunteja taustojen ja faktojen selvittelyyn on käytetty vähintään kymmeniä, jollei satoja. Olen todella kiitollinen siitä, että joku tarttui aiheeseen juuria myöten ja toi esiin kaikki aiheen eri sävyt, ilman mustavalkoista vastakkainasettelua. Tällaista journalistmi on parhaimmillaan.

Kuva: svenska.yle.fi

Artikkeli on kuten sanottu kirjoitettu ruotsiksi, mutta Kulkurien nettisivuilta löytyy epävirallinen, suomenkielinen käännös. Suosittelen aivan kaikille tekstin lukemista. Se on todella pitkä, mutta jokaisen siihen upotetun minuutin arvoinen. Artikkelin luettuaan hän, joka ei tiedä rescue-toiminnasta paljoakaan, oikeasti saa realistisen kuvan sen riskeistä ja mahdollisuuksista ja taas hän, jonka asenne sitä kohtaan on mustavalkoinen tai ennakkoluuloinen, saa takuulla monta uutta harmaan vivahdetta mielipiteitään sävyttämään.

Uimakoulussa osa 3: hei me uidaan (ainakin melkein)!

On ollut ihan huippuhauska huomata, kuinka innoissaan tuttavapiirini on ollut meidän uintiprojektista. Olen saanut tutuilta ja kavereilta todella paljon kyselyitä siitä, miten meidän uintihommat etenee ja onko Lucky jo uskaltautunut veteen asti. Ja mikä ilo onkaan ollut nyt voida vastata , että on! Kyllä, Lucky uskaltaa vihdoin itse tulla veteen!

Olemme nyt käyneet koirauimalassa neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla uimaohjaajan kanssa Lucky ei uskaltanut ensin tulla lähellekään allasta, koska jännitti pulppuavaa vettä niin paljon. Ensimmäisen 30 minuutin aikana päästiin kuitenkin niin pitkälle, että Lucky uskalsi hetkeksi laittaa yhden tassun ensimmäiselle, veteen vievälle rappuselle. 

Toisella uintikerralla jatkettiin ympäristöön totuttelua, koska Luckya edelleen jännitti melko paljon. Jatkoimme altaan lähellä olon treenausta ja söimme nameja rappusilla askeltaen. Tunnin lopussa Lucky jo uskalsi seistä kaikki neljä jalkaa altaaseen vievällä rappusella.

Kolmannella uintikerralla Lucky uskalsi jo heti alkutunnista tulla portaalle seisomaan. Oli selvää, että sitä ei enää jännittänyt ympäristö yhtä paljoa ja että se alkoi hoksata homman nimen. Altaan pulppuavat pumput aiheuttivat edelleen paljon ihmetystä, mutta nyt Lucky jo uskalsi käydä tutkimassa niitä lähempää. Kolmannen uimalakerran lopussa Lucky alkoi jo olla portaalla ihan rentona ja iloisena ja uskalsi myös kalastella herkkuja vedestä. Koska Luckyn mielentila selkästi oli niin positiivinen ja rento, mutta se ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään kiinnostuneelta ottamaan askelta veteen, päätin ottaa sen syliin ja yhdessä mennä kokeilemaan vettä. Laskin siis Luckyn veteen matalimpaan kohtaan ja annoin sille valinnan joko heti nousta altaasta ylös tai jäädä sinne syömään herkkuja.

Lucky valitsi herkut ja hetken ihmettelyn jälkeen se tepasteli vedessä ihan rauhassa ja söi antamiani herkkuja. Sitten se kiipesi itse reippaasti ylös. Koiran vieminen väkisin jonnekin, minne se ei halua mennä on aina vähän kaksipiippuinen juttu. On tärkeää, ettei koiraa pakoteta jonnekin, missä sitä pelottaa, tai tekemään jotain, mikä sitä pelottaa. Tämän vuoksi siedätin Luckya altaaseen ja ympäristöön monta kertaa, kunnes sen mielentila selkeästi oli rauhallinen ja rento. Kun sitten vein sen veteen, tiesin, ettei sitä enää pelottanut. Mikäli olisin ensimmäisellä uintikerralla samalla tapaa vienyt sen veteen, se olisi todennäköisesti pelästynyt ja koko uimalasta olisi jäänyt sille ikävä kuva.

Kun viime viikolla saavuttiin neljännelle uintikerralla, huomasin heti, että jokin oli muuttunut. Lucky juoksi yhtä innoissaan, kuin tavallisestikin altaalle ja uimalatilaan tullessaan tuli heti odottamaan, että ottaisin herkkupussin esille. Kun menin itse altaaseen kahlaamaan, se tuli heti portaalle seisomaan ja kun houkuttelin sitä itseni luokse veteen, se hetken empimisen jälkeen otti rohkean ensimmäisen askeleen veteen!

Siinä se koko puolituntinen menikin: Lucky ylös vedestä pudistelemaan, Lucky itse reippaasti veteen kahlaamaan. Vedessä sitten tepasteltiin herkkujen perässä, ongittiin niitä veden pinnalta ja hypeltiin ylös ja alas. Kokeilin myös ensimmäisen kerran pukea Luckyn pelastusliiveihin ja se ei odotetusti menoa erityisemmin haitannut: Lucky on todella avoin tyyppi erilaisiin vaate- ja varustesysteemeihin.

 

Ihan uimaan asti ei siis vieläkään ole päästy, mutta tarpeeksi lähelle. Uskon, että seuraavalla kerralla Lucky varmasti jo uskaltaa tehdä pari uintiliikettä pelastusliivin turvin! Sen jälkeen vuorossa on uusi kerta uimaopettajan kanssa, jossa oikeasti opetellaan oikea uintitekniikka ja tsekataan, että Lucky ui itselleen turvallisella tavalla.

Mahtava fiilis! Odotan niin paljon, että pääsemme kunnolla harrastamaan koirauintia ja saan nähdä, millainen vesipeto tästä hömelöstä vielä kuoriutuu!

DIY: Superhelpot koiran treeniherkut

Meillä on useimmiten Luckyn treeneissä käytössä ihan vain kuivanappulat, johtuen osittain superahneesta koirasta, osittain taas superlaiskasta omistajasta. Lucky palkkautuu lähes mistä tahansa syötävästä, joten kalliiden herkkujen ostaminen on tuntunut turhalta. Kun jollekin superherkulle taas oikeasti on ollut tarvetta (esim häiriötreeneissä, vastaehdollistaessa, kynsiä leikatessa) olen käyttänyt juustoa, kinkkua tai muuta epäterveellistä, ihmisille tarkoitettua lihavalmistetta.

Pari viikkoa sitten minua kuitenkin pisti joku itselle tuntematon inspiraatiohyttynen ja päätin kokeilla tehdä treeniherkkuja itse. Kriteereinä oli, että herkuilla olisi suhteellisen matala rasvaprosentti, niitä olisi helppo tehdä ja hinta ei pistäisi huimaamaan. Vaatimuksia siis oli aika lailla :-D Pienen googlailun tuloksena löysin kuitenkin pari helppoa reseptiä ja päätin luonnollisesti kokeilla niistä helpointa ja halvinta, eli tätä: 

Superhelpot koiran jauhelihaherkut

Tarvitset

400 grammaa jauhelihaa 

3 kananmunaa

uunin

pellin

leivinpaperia

sakset

sekoitusvälineen

rasian tai pakastuspusseja
karvaisen apukokin, joka esipesee välineet :-D

1. Aloita vääntämällä uuni 225 asteeseen. 

2. Avaa jauheliharasia ja vetäise lihan alta löytyvä muovisuojus pois (opin itse kantapään kautta, että tämä helpottaa homma paljon :-D).

3. Riko kaikki kolme kananmunaa jauhelihan joukkoon.

4. Seuraavaksi sekoitetaan. Paljon. Mitä tasaisemmin jauheliha ja kananmunat on sekoitettu keskenään, sen parempia herkuista tulee. Itse sekoitin selkeästi ekalla tekokerralla liian huonosti ja (kutsen alemmista kuvista näkyy) uunista tultuaan herkkulevy oli todella epätasainen ja osassa oli melkein pelkkää kananmunaa. Tämä vaikeuttaa levyn leikkaamista. Kun tein näitä samoja herkkuja toisen kerran, onnistuin selkeästi sekoittamaan paremmin ja lopputulos oli kivanctasainen.

5. Kun seos on tasaista, eikä limaisia kananmunaosioita enää tule vastaan lihan seassa, on aika levittää seos pellille leivinpaperin päälle. Saadakseni mahdollisimman ohuen ja tasaisen lopputuloksen otin itse tähän apuun ison paistolastan, joka toimi tosi hyvin tasoitteluun.

6. Paista seosta 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 20-30 minuttia.

7. Ota herkkulätty ulos uunista, anna jäähtyä hetken ja aloita paloittelu. Tämä hoituu ehdottomasti helpoiten saksilla. Kokeilin ensin itse leikata veitsellä, mutta se oli hidasta ja sottaista hommaa, saksilla työ kävi tosi paljon helpommin. Eli kannattaa leikata lätystä pitkiä siivuja ja paloitella ne itselle sopivan pieniksi osioiksi.

8. Kun koko lätty on leikattu, kaada namit takaisin pellille. Levittele tasaisesti.

9. Laita ne uudestaan uuniin, nyt 100 asteeseen. Kuivata nameja uunissa 20-30 minuttia, ei ole niin tarkkaa. Kuivatus tekee niistä vähän kiinteämpiä ja vähemmän murenevia, eli niitä on mukavampi käsitellä ja kuljettaa taskuissa tai treenipusseissa.

10. Tadaa! Superhelpot treeiherkut ovat valmiita! Helppoa, nopeaa, halpaa – ja koemaistajallekin maistui erittäin hyvin. 

Yhdestä tällaisesta satsista tulee iso muovikipollinen nameja ja meillä ne ovat kuluneet noin viikossa. Yhden satsin hinta on nauta-sika jauhelihalla hurjan parin euron luokkaa, eli kyseessä on todellakin todellinen budjettiherkku! 

Lucky ainakin tykkää näistä nameista superpaljon ja vaikka olen niin vahvasti ajatellut, että Lucky palkkautuu lähes mistä vain ja että erillisten namien hommaaminen on ihan turhaa, täytyy kyllä sanoa, että näiden kanssa meno on ollu aika erilaista, kuin kuivanappuloiden.

Rally-tokotreeneissä Luckyn huomio on pysynyt minussa todella hyvin, koirauimalassa eteneminen on ollut nopeaa ja ulkona Lucky on ottanut vielä paremmin kontaktia, kuin ennen, ja tekee sitä nyt myös oma-aloitteisesti. Tykkään itse myös siitä, että namit ovat sopivan pieniä ja kuitenkin melko pehmeitä, eli niiden syöminen onnistuu koiralta nopeasti kovassakin vauhdissa.

Näistä tuli ehdottomasti meidän luottonameja!

Uimakoulussa osa 2: yhtä askelta lähempänä

Noniin! Nyt olisi aika vihdoin aika avata vähän meidän toista uimakoulukertaa. Viime keskiviikkona palattiin siis Sportti Hurtan uima-altaalle totuttelemaan pulppuavan veden äärellä hengailemiseen. Tällä kertaa ihan vain itseksemme, ilman uima-ohjaajaa.

Ensimmäisellä kerralla pääsimme niin pitkälle, että Lucky jo uskalsi laittaa toisen etutassun altaaseen vievälle portaalle, mutta kestoa portaalla seisomiseen ei vielä silloin saatu. Toisen kerran tavoitteena olikin portaalle kaikilla neljällä jalalla seisomaan pääseminen ja siinä hetken rauhassa pysyminen.

Lucky muisti homman nimen nopeasti. Vaikka altaalle tullessamme veden pulputus taas selkeästi jännitti, kesti meillä huomattavasti vähemmän aikaa päästä edellisellä kerralla saavutettuun tilanteeseen. Otin tällä kertaa myös naksuttimen käyttöön, eli naksuttelin ensin aina, kun Lucky laittoi tassun portaalle ja sen jälkeen palkkasin.

Naksutinkoulutus on Luckylle tuttua hommaa ja pystyinkin lähteä vaikeuttamaan askellusta melko nopeasti. Hetken päästä naksuun ja palkkaan vaadittiin kaki tassua portaalla, sen sujuessa kolme. Lopulta naksautukseen piti uskaltautua seisomaan portaalla kaikkien neljän tassun varassa.

Ja kyllä, neljän tassun tavoitteeseen päästiin! Lucky jopa lopussa uskalsi seistä rappusella ihan hyvän aikaa, eikä oikeastaan enää vaikuttanut jännittävän niin paljon pulputustakaan. En usko ollenkaan mahdottomaksi, että me seuraavalla kerralla jo saattaisimme päästä veteen kahlaamaan asti!

Uintivuoro on siis 30 minuutin pituinen ja se onkin aika maksimi, jonka Lucky jaksaa altaalla treenata. Jännittävä ympäristö verottaa osan koiran jaksamisesta ja pelkojen voittaminen on luonnollisesti rankkaa hommaa. Ei sii ihme, että Luckyn keskittymiskyky lopputunnista alkoi olla jo aika heikkoa ja se alkoi selkeästi olla todella väsynyt. Ensi kerralla yritän tasoittaa treenejä vähän pitämällä useammin taukoja, jolloin vain kävellään allasta ympäri ja haistellaan.

Meillä on seuraava uintivuoro jo huomenna ja tunnin tavoitteeksi olen laitannut veteen astumisen. En ole ihan varma, onko se todella vielä realistinen tavoite, mutta koska Lucky kuitenkin jo vaikutti olevan rappusella sen verran rennosti, uskon, että se ehkä jopa saattaisi pystyä siihen. Joka tapauksessa olisi mahtavaa, että se ainakin uskaltaisi seistä portaalla rennosti ja ei enää jännittäisi veden ääniä ja liikettä.

Alla olevasta kuvasta näette tämän uintikerran lopputuloksen! 

Viisi vuotta kotona.

1. maaliskuuta 2014. Fuengirola, Espanja. Olin juuri kantanut paniikissa olevan 12-kiloisen koiran koko Fuengirolan läpi ystäväni asunnolle, jonka pienessä vierashuoneessa meidän oli tarkoitus viettää ensimmäinen yhteinen yömme. Viimeinen yömme Espanjassa, ennen aikaista aamulentoa Suomeen. Minä palaten kotimaahani vuoden Espanjassa oleskelun jälkeen, Lucky jättäen taakseen koiratarhan ja aloittaen uuden elämänsä suomalaisena kotikoirana.

Olin pohjustanut Luckyn lentoboksin vilteillä ja jättänyt sen avoimena makuuhuoneemme nurkkaan, ajatellen, että Lucky ehkä haluaisi päästä omaan rauhaan nukkumaan. Eihän se tuntenut minua vielä ollenkaan. Empimättä se kuitenkin kipusi sänkyyn, painautui tiukasti viereeni, laski päänsä käsivarrelleni ja sulki luottavaisesti silmänsä. Nappasin Luckysta ensimmäisen kuvan (kollaasin vasemmassa yläkulmassa) ja nukuimme sen jälkeen vierekkäin koko yön, kunnes aamulla oli aika lähteä kohti lentokenttää ja Suomea. 

Seuraavana päivänä aloitimme yhteisen elämämme kunnolla, omassa pienessä asunnossamme Helsingissä. 2. maaliskuuta on siis se päivä, jolloin Luckysta oikeasti tuli suomalainen kotikoira.

Tuo kaikki tuntuu niin uskomattoman kaukaiselta. Miten paljon kaikki voikaan muuttuua viidessä vuodessa. Kuinka paljon minä olenkaan muuttunut viidessä vuodessa. Tekisin nykyään niin paljon toisin rescuekoiraa kotiuttaessani, mutta suurimman osan olen oivaltanut juuri kiitos Luckyn. Parhaan, kärsivällisimmän, iloisimman, aina möhlimiseni anteeksi antavan opettajani. Elämäni koiran.

2. maaliskuuta on siis todella meidän yhteinen #luckyday.