Koiran DNA-testaaminen – ja meidän super mielenkiintoiset tulokset!

No nyt ollaan jännän äärellä. Meille on nimittäin vihdoin paljastunut, millainen geeniperimä Luckylla on! Olen jo pitkään halunnut selvittää, mitä rotuja Luckyn peirmästä löytyykään ja nyt viime jouluna äitini lopulta yllätti minut ostamalla koiran DNA-testin minulle joululahjaksi. Ihan super jännittävää!

Monet eri yritykset ulkomailla tarjoavat koirien DNA-testauksia, mutta minulle oli tärkeää, että kyseessä oikeasti oli laadukas testi ja hyviä arvoja ajava yritys. Siksi päädyin Embarkiin, kun äitini kysyi, mitä kautta haluaisin testin otattaa. Embarkin tutkimusyhteistyökumppanina toimii Cornell University College of Veterinary Medicine, eli kaikkia tuloksia käytetään myös koiriin liittyvään tutkimukseen, esimerkiksi rotu- ja käytöstutkimukseen. Amerikkalainen Embark on myös todella perehtynyt rescuekoiriin ja ottavat maailman kodittomat koirat erityisesti huomioon testejä analysoidessaan.

Olin ajatellut tehdä oman blogipostauksen itse testistä ja sen ottamisesta, mutta kun olin ottanut koko prosessista tarkat valokuvat kamerallani, tajusin, että olin unohtanut laittaa muistikortin kameraan :-D Eli ikävä kyllä kuvia itse näytteen otosta ei tällä kertaa ole. Embark tosiaan lähetti testin kotiin ja testin mukana tuli todella tarkat ohjeet näytteen ottamiseen. Mukana tuli koodi, jolla koiran tiedot tallennettiin järjestelmään, pumpulipuikko, näytteelle suojaputki ja kaikki välineet, jotta näyte saatiin postitettua takaisin Jenkkeihin.

Testi oli super helppo ottaa. Kun koira oli ollut syömättä 30 minuuttia, hieraistiin pumpulipuikolla reippaasti koiran poskia, jonka jälkeen puikko suljettiin suojaputkeen, laitettiin takaisin laatikkoon ja pistettiin postilaatikkoon. Embark lähetti väliaikatietoja tasaisesti koko prosessin ajan ja lopulliset tulokset olivat valmiit noin kolmen viikon päästä näytteen postittamisesta. 

Kuvakaappaus: Embark

Mutta nyt päästään oikeasti mielenkiintoiseen osioon, nimittäin tuloksiin! DNA-testin mukaan Lucky on 100 prosenttisesti "rotua" European Village Dog. Ai mikä? kysytte te varmaan. Niin minäkin tuloksia ensimmäisen kerran lukiessani. Eurooppalainen kyläkoira. Katukoira, rodultaan.

Lukiessani "rodusta" enemmän, ymmärsin, mistä on kyse. "Village dogs like this descend from separate lines of dogs than the lines that have been bred into standardized breeds". Niin sanottujen kyläkoirien geeniperimä on siis täysin erilainen, kuin rotukoirien. Kyläkoirien geeniperimä on täysin omanlaisensa, se koostuu loputtoman monesta katukoirien sukupolvesta. Kaikista niistä kodittomista koirista, joita Romaniankin kaduillakin jatkuvasti näkee. Mutta nyt todella ymmärrän, miksi niistä niin monet näyttävät niin samanlaisilta. 

Kuvakaappaus: Embark

Käytännössä tulos siis tarkoittaa, että Luckyn geenit periytyvät monesta katukoirien sukupolvesta.  Tämä on seikka, joka ei ehkä muissa DNA-testeistä olisi tullut esiin samalla tavalla, koska nimenomaan Embark on erityisen perehtynyt juuri maailman kodittomien koirien tilanteeseen ja genetiikkaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen tulos toisella testillä olisi tullut. 

Vaikka Lucky onkin sataprosenttinen European Village Dog, sekaan on aina välillä varmasti saattanut eksyä jokunen rotukoirakin. Sen puolesta puhuu se, että Luckyn geeniperimästä kutienkin löytyi pieniä jäänteitä kuudesta eri rodusta. Pieni jäänne tarkoittaa minimaalisia yhtenäisyyksiä, eli todennäköisesti usean sukupolven takaista pariutumista. 

Kyseiset rodut tuskin vaikuttavat Luckyn luonteeseen tai ulkonäköön mitenkään, ovathan ne kuten sanottu vain todella pieniä jäänteitä. Mutta oli kuitenkin todella jännittävää hiukan tutustua rotuihin ja niiden piirteisiin, ihan vain mielenkiinnosta. Kuusi rotua, joiden pienen pieniä yhtenäisyyksiä Luckyn DNA:sta löytyi, ovat espanjan vesikoira, bretoni, bokseri, saksanpaimenkoira, dobermanni ja russel-sukuiset terrierit.

Kuvat: Pixabay

Toinen DNA-testissä esiin tuleva asia, joka tuntui itsestäni erityisen kiinnostavalta, oli eruooppalaisen kyläkoiran kuvaus. Embark kuvailee koiria näin:

Kuvakaappaus: Embark

Noin 14-kiloisia, ruskeita ja alku-ujouden jälkeen ystävällisiä koiria. Ihan, kuten Lucky! Googlaillessani tulosten saamisen jälkeen lisää tietoa eurooppalaisista kyläkoirista, eksyin amerikkalaisen koirasivusto Rover.com:in artikkeliin koskien juuri village dog:eja. Artikkeli käsittelee koirien historiaa ja nykytilannetta ja myös siinä koiria kuvaillaan keskikokoisina ja ruskeina, niiden kuonot ovat pitkiä ja korvat usein pystyssä. No, kolme neljästä meni ainakin Luckyn kohdalla oikein :-D 

Vaikka DNA-testi ei sinänsä antanutkaan ihan sitä geneettistä rotutietoa, mitä toivoin saavani ymmärtääkseni Luckya paremmin, sain kuitenkin tavallaan jotakin vastaavaa. Jo tieto, että Luckyn geeniperimä on peräisin katukoirapopulaatioista, antaa ymmärrystä Luckyn ujoudesta ja epävarmuudesta. On luonnollista, että se on epävarma esimerkiksi vieraiden ihmisten suhteen, eikä se välttämättä edes paremmalla sosialistamisella pentuna olisi muuttunut mihinkään.

Ja onhan se aika siistiä voida sanoa, että minullapa on puhdasrotuinen European Village Dog!

DNA-testin tulokset saatuani ei ainakaan ollut epäilystäkään, ettei testi olisi ollut luotettava. Heti ensimmäisenä kun koireili kuva stereotyyppisestä European Village Dog:ista, joka oli, kuin Luckyn kaksoissisko (kuvassa vasemmalla) :-D

Julkkis-Lucky! Ja vihdoin rescue-toimintaa käsittelevä artikkeli, joka oikeasti palaa aiheen juurille ja tuo esiin jokaisen harmaan eri vivahteen

Monet varmasti muistavat viimekesäisen blogipostaukseni "Miksi suomalainen koira on arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen?", jossa otin kantaa median jatkuvaan rescue-vastaiseen myllytykseen. Silloin Yle oli vastikään julkaissut artikkelin, jossa ulkomaiset ja suomalaiset koirat aseteltiin vastakkain ja rescue-toiminta lytättiin sillä nojalla, että Suomessakin autettavia koiria riittää. Blogipostaukseni sai todella paljon huomiota ja olenkin edelleen täysin sanaton siitä tsemppimäärästä, jonka sain kommenttien ja viestien muodossa.

Olen edelleen sitä mieltä, että rescueista (kuten monesta muustakin aiheesta) kirjoitetaan mediassa aivan liian mustavalkoisesti ja yksipuolisesti. Missä ovat harmaan eri sävyt, tutkiva journalismi ja ongelmien juurille palaaminen? Miksi aina haastatellaan samoja henkilöitä, joilla jo valmiiksi on julkisesti todella värittynyt suhtautuminen aiheeseen? Ja miksi näiden henkilöiden sitaatteja levitellään ympäriinsä otsikoissa kerta toisensa jälkeen, ilman selkeää asiayhteyttä?

Nämä ajatukset edelleen jatkuvasti mielessä kiinnostuin todella, kun minuun otti yhteyttä toimittaja Svenska Yleltä. Rafael Donner on vanha tuttuni opiskelujen kautta ja oli Facebookin kautta tutustunut blogiini ja lukenut ajatuksiani aiheesta. Nyt hän halusi tehdä Luckysta henkilökuvan. Tai siis koirakuvan. 

Kuva: svenska.yle.fi

Viime viikon lopulla Luckysta tuli ihan virallisesti mediajulkkis, kun Svenska Yle julkaisi Rafaelin tekemän koirakuvan. Ruotsinkielisessä artikkelissa "Den spanska hittehunden Lucky lever ett lyckligt och stillsamt liv i Finland – men enligt många borde hon aldrig ha kommit hit" seurataan Luckyn elämää tarhalle hylätystä pennusta tähän päivään, koirauimalan altaalle asti. Artikkelissa myös käsitellään rescue-toimintaa palaamalla aiheen juurille asti ja todella selvittämällä, mitkä todelliset riskit ja mahdollisuudet ovat. Ilman turhaa pelon ja ennakkoluulojen lietsontaa.

Artikkeli on todella, todella hyvä. Kyllä, olen tietysti hiukan puolueellinen, mutta kerrankin joku oikeasti jaksaa tutkia asioita, selvittää eri lausuntojen ja viranomaisten statistiikan viidakkoa ja etsiä käsiinsä jokainen kyseenalaisesta tietoa faktana levittävä taho ja tarkistaa tiedon lähde perin pohjin.

Kuva: svenska.yle.fi

Koska tähän mennessä julkaistu mediamateriaali koskien rescue-toimintaa on ollut mitä on, myönnän, että minua jännitti todella paljon, ennen artikkelin julkaisua. Vaikka pitkien keskustelujen ja haastattelujen jälkeen luotinkin Rafaeliin ja hänen visioonsa, pieni epävarmuus lopputuloksesta jyskytti kuitenkin koko ajan takaraivossa. "Mitä jos artikkeli antaakin Luckysta ihan väärän kuva?" "Mitä jos artikkelissa, jossa itse olen mukana, lyttääkin rescue-toiminnan taas ihan totaalisesti?". 

Mutta onneksi pelko oli tietysti tällä kertaa turhaa. Rafael teki kuten sanottu ihan hiukeaa työtä ja uskon, että tunteja taustojen ja faktojen selvittelyyn on käytetty vähintään kymmeniä, jollei satoja. Olen todella kiitollinen siitä, että joku tarttui aiheeseen juuria myöten ja toi esiin kaikki aiheen eri sävyt, ilman mustavalkoista vastakkainasettelua. Tällaista journalistmi on parhaimmillaan.

Kuva: svenska.yle.fi

Artikkeli on kuten sanottu kirjoitettu ruotsiksi, mutta Kulkurien nettisivuilta löytyy epävirallinen, suomenkielinen käännös. Suosittelen aivan kaikille tekstin lukemista. Se on todella pitkä, mutta jokaisen siihen upotetun minuutin arvoinen. Artikkelin luettuaan hän, joka ei tiedä rescue-toiminnasta paljoakaan, oikeasti saa realistisen kuvan sen riskeistä ja mahdollisuuksista ja taas hän, jonka asenne sitä kohtaan on mustavalkoinen tai ennakkoluuloinen, saa takuulla monta uutta harmaan vivahdetta mielipiteitään sävyttämään.

Juhannusterveiset kaupungista

Kuvien perusteella ei ehkä heti uskoisi, että juhannusta vietetään täällä (kuten myös kuluneina vuosina) Helsingissä. Kuvakavalkadi on kuitenkin peräisin keskiviikkoiselta aamulenkiltä Seurasaaressa. Vietiin silloin poikaystävä töihin Pasilaan ja kun nyt kerran oltiin sinne asti ajettu ajattelin, että sitä voisi pistäytyä sosiaalistumassa jossain uudessa paikassa. Niinpä päädyttiin Seurasaareen. En ollut käynyt sielä moneen vuoteen ja paikkahan kyllä kieltämättä oli mitä ihanin. Varsinkin näin aamutuimaa, kun paikalla oli tasan vain me ja parikymmentä aasialaista turistia.

Lucky oli tosi taitava uudessa lenkkimaastossa ja haukahteli vain pariin otteeseen jostain puskasta yhtäkkiä ilmestyneelle tädille. Ja sekin oli semmoinen ilmoitusluontoinen kertahaukku. Muuten se pärjäsi hienosti lapsi- ja ihmismassojenkin läheisyydessä.

Mutta siis. Joku varmaan miettii, miksi tämä vanha blogi näin yhtäkkiä taas aktivoitui. Se johtuu Morrr:in omistajanvaihdoksesta, jonka seurauksena blogisivut siellä ovat olleet alhaalla jo useamman kuukauden päivät. Blogia ei siis voi lukea, eikä sinne voi kirjoittaa. Ihan hirveän ärsyttävää.

Nyt mun mitta täyttyi ja halusin vihdoin päästä kertomaan meidän kuulumisia – ja kaikeksi onneksi nämä vanhat blogisviut olivat vielä pystyssä. Tulen siis kirjoittelemaan tänne ainakin siihen asti, kunnes asiat Morrr:in puolella selkiytyvät.

Me vietellään tällä hetkellä siis juhannusta kotona kaupungissa Luckyn kanssa johtuen mun töistä. Poikaystävä lähti mökille juhannusjuhliin perheensä kanssa ja itselläni työvuoroja on ollut joka ilta torstaista lähtien. Vähän harmitti, mutta oikeastaan täällä kaupungissakin on ihan mukava viettää juhannusta, kun kaikkialla on niin rauhallista ja hiljaista. Sitä paitsi ehdin siivota koko asunnon läpikotaisin töiden lomassa ja istuttaa pari kasvia uusiin ruukkuihin. Ja onpahan tullut ainakin vietettyä laatuaikaa Luckyn kanssa ihan kaksistaan :-) 

Ai niin! Blogin puolesta suurin uutinen meinasti ihan jäädä kertomatta! Ehkä saatoittekin jo huomata, että kuvat näyttävät vähän erilaisilta, kuin ennen. Tai ainakin toivottavasti huomaatte jonkun eron, koska minä ostin VIHDOIN viime viikolla uuden kameran! Olen niiiiin innoissani, mulla ei ole ollut hyvää kameraa sitten yläasteen ja tämä on sitä paitsi mun ensimmäinen järkkäri. On kertakaikkisen ihanaa kuvata kameralla, jolla kaikki otetut kuvat ovat perushyviä jopa huonossakin valaistuksessa. Nyt täällä siis harjoitellaan järkkärillä kuvaamista ja paljon!

Uusia blogituulia

Kuulkas nyt kävi sellainen vahinko, että tätä parivaljakkoa voi jatkossa seurailla uudessa osoitteessa. Minulle nimittäin kilahti muutama viikko takaperin meiliin yhteistyötarjous, johon empimättä päätin tarttua. Jatkossa bloggailen siis Morrrilta. 

Blogiin pääset täältä!

Morrr on suomalainen start up. Yrityksen nettisivuilta löytyy paljon tietoa eläinomistajien arjen helpottamiseksi, useita blogeja ja tuotetietoa. Itse jatkan bloggaamista samaan tyylin, kuin ennen, postaukset käsittelevät jatkossakin meidän yhteistä arkea ja treenejä, sekä omia mietintöjä koiranomistajuudesta ja rescuekoirista. Ne vain löytyvät eri osoitteesta :-)

Kaikki aiemmat postaukset tulevat jatkossakin löytymään tästä osoitteesta, eli tänne voi aina palata jos vanhempia postauksia kaipaa.

Blogin sivua Facebookissa tykkäämällä voi meitä seurailla ja Instagramissa ollaan edelleen tietysti aktiivisia. Toivottavasti löydätte Morrrille meitä seurailemaan :-)

Keitä me ollaan?

Olet löytänyt tiesi pesunkestävään koirahömppäblogiin. Onneksi olkoon! 

No ei. Oikeastaan tämä blogi koostuu enimmäkseen aiheista, joita en itsekään kehtaisi millään tavalla väittää hömpäksi. Koko blogi-idea nimittäin lähti ajatuksesta, että minä ehkä voisin käyttää kirjoitustaitojani auttaakseni toisia koiranomistajia. Ollakseni se tuki, jota en itse aikoinaan löytänyt. 

No tulipas syvällistä näin heti alkuun. Pohjustetaas ensin vähän.

Täällä kirjoittelee siis Helsinkiläinen, 28-vuotias valtiotieteiden kandidaatti ja viestinnän ammattilainen. Yliopisto-opiskelujen ja tiedottajantyön ohella aikaa elämässäni vie vapaaehtoistyö Rescueyhdistys Kulkurien somevastaavana, ihanat ystävät, järjestöelämä ja tietysti se kaikista paras koiranomistajan arki. 

Koiranomistajaksi päädyin maaliskuussa 2014, liikoja suunnittelematta. Asuin Espanjan aurinkorannikolla ja maan suuret eläinsuojeluongelmat tulivat tutuiksi. Tutustuin tuttujen ihaniin adoptiokoiriin ja yks kaks huomasin töissä selailevani kuvagallerioita adoptiojärjestöjen nettisivuilla. Ei aikaakan, ennen kuin löysin SOS Animalsin, ihastuin tarhan positiiviselta vaikuttavaan ilmapiiriin ja lähdin tarhalle moikkaamaan siellä asuvaa koiralaumaa. 

Samalla, kun muutin pysyvästi takaisin Suomeen, kanssani muutti myös uusi perheenjäsen: silloin noin puolitoistavuotias podenco-sekoitus, Lucky. 12-kiloinen (nykyään 14,5 kiloinen...) energiapakkaus täynnä iloa, intoa ja rakkautta vaikka koko maailmalle. 

Vaikka Lucky on maailman ihanin, on meidän yhteiseen taipaleeseen kuulunut myös paljon haasteita. Niihin haasteisiin olisin aikanaan todella kaivannut tukea ja apua, sen verran kokematon ja epävarma olin aran koiran totuttamisessa uuteen maailmaan. Meidän yhteisen taipaleen mutkat ovat lähes pelkästään peräisin Luckyn arkuuden aiheuttamista sopeutumisongelmista, vieraiden ihmisten ja ulkomaailman pelkojen kanssa ollaan taisteltu koko tämä neljä vuotta. On itketty ja revitty hiuksia päästä, on naurettu ja iloittu onnistumisia. Eniten työtä on vaatinut oman ajatusmaailman muuttaminen - rescuekoira toimii ihan eri tavalla, kuin aina ihmisyhteisössä asunut kotikoira. Sen hyväksyminen vei aikaa, mutta nykyään näen Luckyn erilaisuuden mahdollisuutena, en uhkana. 

Vaikka Luckyn pelot melko varmasti ovat loppuelämän projekti, se projekti kuitenkin on meille nykyään vain elämäntyyli. Ja se elämäntyyli juuri onkin tämän blogin perusta. Elämästä rescuekoiran kanssa, peloista, siedätyksestä, positiivisesta koulutuksesta, oivalluksista ja epäonnistumisista, ja nuoren, ruuhkavuosia elävän koiranomistajan arkirumbasta.

Toivon todella, että me voimme onnistumisillamme ja epäonnistumisillamme olla apuna niille, jotka omien eläintensa kanssa kamppailevat samantyylisten asioiden kanssa. Jos me selvittiin, tekin selviätte.

Tervetuloa mukaan! :-)