10 oivallusta, joiden ymmärtäminen olisi tehnyt rescuekoiran kotiutumisesta huomattavasti helpompaa

Maaliskuussa Luckyn kotiutumisesta on kulunut seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta. Samalla, kun muistan jotkut asiat kuin eilisen, osa yhteisen taipaleemme alkuajoista on jo alkanut sumentua ja muistot hälventyä. Tuntuu tavallaan ihan uskomattomalta, mutta kuitenkin niin itsestään selvältä, että Lucky on ollut osa elämääni seitsemän vuoden ajan.

Näissä seitsemässä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon - varsinkin oman pääni sisällä. Siitä stressaavasta, koiranomistajuutta ylisuorittavasta, kokemattomasta 22-vuotiaasta ensikoiran omistajasta on näiden vuosien varrella kasvanut koiramaailman syövereihin uppoutunut koirafriikki, jonka elämänkatsomus ja osaaminen on kehittynyt usealta eri kantilta. Tänä päivänä tekisin rescuekoiraa kotiuttaessani niin monta asiaa täysin eri tavalla, ensimmäisistä yhteisistä hetkistä lähtien.

Toimin itse Rescueyhdistys Kulkureissa adoptioyhteyshenkilönä ja adoptioprosesseja perheiden kanssa läpikäydessäni ja heitä koiran kotiutumisen jälkeen tukiessani, pinnalla on yleensä muutamiin tiettyihin eri asioihin liittyvät haasteet. Useat niitä samoja, joiden kanssa stressaava 22-vuotias minä aikoinaan kamppaili. Ajattelinkin nyt blogipostauksen muodossa avata näitä aiheita ja niihin liittyviä omia, vuosien varrella saamiani oivalluksia, joiden ymmärtäminen aikoinaan olisi helpottanut kotiutumisprosessia huomattavasti, sekä koiran että itseni kannalta.

1. Pidä odotukset maltillisina

Tiedän, ettei omia odotuksia aina täysin pysty hallitsemaan, ja että sitä uppoutuu kuvittelemaan mielessään utopistista kuvaa uudesta koirasta ja kotiutumisesta. Koko kotiutumisprosessia helpottaa kuitenkin hurjasti, jos itse pystyy hyväksymään, ettei mitään eläintä hankkiessa täysin voi tietää, millainen tyyppi sieltä kuoriutuu. Kun koiralle ei aseteta liikaa odotuksia, ei myöskään tule niin suuria pettymyksiä, kun koira ei sitten vastaakaan kaikkea sitä, mitä mielessään on kuvitellut. Muistan vieläkin omat kuvitelmani siitä, miten Lucky olisi mukanani kaikkialla: piknikillä puistoissa, kahviloissa ja kyläilemässä. Uskon, että Luckyn hyväksyminen juuri sellaisena kuin se on, olisi ollut huomattavasti nopeampi ja helpompi prosessi, ellen olisi ollut niin kiinni näissä Luckyn kohdalla epärealistisissa odotuksissa.

2. Mihinkään ei ole kiire

Sitten koiran kotiutuessa se tylsä klassikko, jota nykyään adoptioyhteyshenkilönä hoen perheille kuin jumittava levysoitin konsanaan. Koen kuitenkin, ettei tätä voi painottaa liikaa. Itsekin muistan ajatelleeni antaneeni Luckylle runsaasti aikaa sopeutua arkeen, ennen kaikenlaisiin uusiin paikkoihin ja tilanteisiin säntäämistä, mutta nyt taaksepäin palatessani näen, että sitä aikaa olisi tarvittu niin paljon enemmän. Liian hitaasti rescuekoiran kanssa eteneminen on todella harvinaista, kun taas liian nopeasti uusiin tilanteisiin sinkoaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Muista, että mihinkään ei ole kiire, eikä rescuekoiraa kannata yrittää sosiaalistaa samalla tavalla, kuin kasvattajalta otettua pentua.

3. Nauti itse matkasta

Sekä liian korkeisiin odotuksiin että turhaan kiirehtimiseen rescuekoiran kotiutuessa vaikuttaa uskoakseni vahvasti meidän todella tavoitekeskeinen, minulle-kaikki-heti-nyt -kulttuurimme. Helposti ajatellaan, että koiran täytyy pystyä tekemään tai olla tekemättä sitä ja tätä, tai käyttäytyä jollain tietyllä tavalla. Totta kai on käytöksiä, jotka hankaloittavat arkea koiran kanssa ja joista toivotaan aikanaan päästävän eroon, mutta kun puhutaan koiran käytösten muokkaamisesta, ei ole olemassa oikotietä onneen. Miksi siis vain tuijottaa kaukana häämöttävää tavoitetta sen sijaan, että nauttisi matkan aikana koettavista edistysaskelista?

4. Pelaa niillä korteilla, jotka teille on jaettu

Edeltäviin kohtiin liittyen, näen todella tärkeänä myös ymmärtää ja hyväksyä, millainen se oma koira on. Kaikkea ei voi, tai mielestäni myöskään kuulu, yrittää muuttaa, vaan jokainen yksilö tulisi hyväksyä omine puutteineen. Mitä nopeammin sitä hyväksyy, että tämä oma koira nyt on impulsiivisempi, haukkuherkempi, metsästysviettisempi, arempi tai energisempi, kuin mitä adoptoidessani kuvittelin, sen helpompaa yhteisen sävelen löytäminen arjessa on. Tässä vaikeinta onkin muuttaa omaa asennetta, odotuksia ja ajatusta siitä, millainen koiran pitäisi olla tai mihin sen pitäisi pystyä, mutta loppupeleissä se takuulla palkitsee. Ketään ei hyödytä, että koiraa yrittää väkisin puristaa sille sopimattomaan muottiin.

5. Panosta stressin laskemiseen

Oli sitten kyse haukkumisesta, resurssiaggressiivisuudesta, perheen ihmisille tai muille eläimille murisemisesta arjessa tai ylikierroksilla käymisestä, on vastakotiutuneen rescuekoiran kohdalla useimmiten perimmäisenä syynä liian korkeat stressitasot. Kova stressi tekee koiran reaktioista usein ylimitoitettuja (kuten myös meidän ihmisten, mieti itse miten reagoit sinua ärsyttävään asiaan ultimaattisessa stressitilassa). Liian stressaantunut koira ei myöskään opi tai kykene sisäistämään uusia käytösmalleja läheskään yhtä tehokkaasti, kuin kunnolla rentoutunut koira. Vastakotiutuneen rescuen kanssa onkin ihan erityisen tärkeää panostaa stressin laskemiseen rauhoittavan tekemisen ja liikaa stressitasoja nostattavan tekemisen välttämisen kautta. 

Suosittelen ihan kaikille koiranomistajille (mutta varsinkin rescuekoiran adoptoiville tai arkojen tai remmirähjien koirien omistajille) Zenkoiran stressiä käsittelevää artikkelia. Artikkeli selkiyttää konkreettisin esimerkein, miksi kasautuva stressi on koiralle niin haitallista.

6. Välttely on myös koulutusta

Tämän asian kunnollisessa sisäistämisessä meni itselläni turhauttavan kauan. Vuosia elin siinä uskossa, että koiraa pelottavat asiat olisi kohdattava arjessa, jotta se ajan kanssa tottuisi niihin. Todellisuudessa suurimmat edistysaskeleet Luckyn pelkojen suhteen ovat aina tulleet, kun olen ottanut sitä pelottavasta asiasta mahdollisimman paljon etäisyyttä pitkäksi aikaa. Tietyn asian pelon "työstämiseen" ei siis välttämättä aina tarvita suuria määriä toistoja, vaan joskus tilannetta jo auttaa pelkkä elämän rauhoittaminen ja stressin laskeminen. Ulkoilupelon suhteen eniten ollaan edistytty juuri niissä tilanteissa, kun olen siirtänyt ulkoilut kokonaan rauhallisille vuorokaudenajoille, metsiin ja vain kodin lähiympäristöön sekä karsinut hetkeksi pois kaikki "treenilenkit" vilkkaammista ympäristöistä. Nykyään ymmärränkin, että edistyksen tiellä on ollut juuri edellä mainittu kasautunut stressi, joka ei koskaan täysin ole päässyt purkautumaan jokaisen päivän lenkin kerryttäessä Luckyn stressiä entisestään. 

7. Opettele lukemaan koiraa

Tutustuin itse melko laajasti koirien elekieleen jo ennen adoptiota, mutta siitäkin huolimatta matkan varrella moni asia olisi helpottunut, jos olisin perehtynyt aiheeseen vielä vähän lisää, esimerkiksi tämän Koiruuksien Klubin artikkelin tai tämän Zenkoiran artikkelin lukemalla. Adoptioyhteyshenkilönä saan tasaisin väliajoin perheiltä yhteydenottoja koskien "koiran murinaa, näykkimistä tai hyökkimistä täysin varoittamatta", kun todellisuudessa valtaosassa tapauksia niitä varoittavia eleitä ei vaan ole huomattu tai osattu lukea. Esimerkiksi rescueilla kotiutumisen alkuvaiheissa todella tavallisen resurssitarkkuuden työstämisessä koiran elekielen ymmärtäminen ja sen myötä ennakointi on kaiken a ja o.

8. Takapakit kuuluvat asiaan

Jo useamman viikon täysin sisäsiisti pentu alkaa taas pissailla sisälle, ulkona reippaasti lenkkeillyt koira kulkee taas häntä koipien välissä ja kotona perheenjäsenten kanssa jo rentoutunut koira murisee taas sitä lähestyvälle ihmiselle. Takapakit kehityksessä tuntuvat usein raskailta ja sitä alkaa epäillä, onko suunta koiran kanssa todellakin oikea. Tosiasia kuitenkin on, että takapakitkin kuuluvat lähes poikkeuksetta asiaan, ja yleensä edistyminen alkaa taas pian ja nopeasti takapakkien jälkeen. Älä siis stressaa tai koe epäonnistuneesi, mikäli koira tuntuisikin hetkellisesti taantuvan.

9. Koiran käytös tulee muuttumaan

On enemmän sääntö kuin poikkeus, että koiran käytös kotiutumisen alkuvaiheissa ei ole sen todellista persoonaa tai luonnetta. Koira on saapuessaan todella stressaantunut, väsynyt ja jännittynyt, onhan sen koko elämä heittänyt kärrynpyörää kertaheitolla. Koira voi saapuessaan olla passiivisen oloinen viilipytty ja muutaman viikon päästä jo muuttua riehakkaaksi energiapommiksi, tai ensimmäisinä päivinä olla täysin kykenemätön rauhoittumaan, vaikka se kuukauden päästä jo köllöttelee ketarat ojossa sohvalla. Juuri tämän vuoksi avoin mieli ja ne maltilliset odotukset koiralle ovat niin tärkeitä: emme todellisuudessa tiedä, millainen koira sieltä kotiutumisen edetessä, itsevarmuuden karttuessa ja turvallisuuden tunteen kasvaessa kuoriutuu.

10. Älä ylisuorita - hae apua

Listani viimeinen oivallus on muistutus eteenkin kaikille itseni kaltaisille, elämää ylisuorittaville nuorille naisille: koiranomistajuus ei ole suoritus. Täydellisen koiran kouluttaminen ei ole listalta raksittava tehtävä, eikä koirasi käytös ole mittari onnistumisestasi elämässä. Älä vertaile itseäsi tai koiraasi toisiin ja hae apua, kun siltä tuntuu. Itse kärvistelin ensimmäiset vuodet riittämättömyyden tunteiden vallassa ihan turhaan, kun ammattiapuakin olisi ollut saatavilla.

Positiivisia metodeja käyttävä, rescuekoiriin perehtynyt ammattikouluttaja voi ulkopuolisen silmin antaa uusia ideoita ja ajatuksia siitä, miten yhteiseloa voisi lähteä helpottamaan. Avun tarvitseminen ja hakeminen ei ole heikkous, vaan osoitus siitä, että tosissaan haluaa kamppailla koiransa hyvinvoinnin vuoksi.

Villejä leikkejä ja suhteiden rakentamista – uusimmat kuulumiset Tarzanilta

Tarzan on lauantaina ollut meillä kotihoidossa kolme viikkoa. Aika on ensimmäisen viikon jälkeen lentänyt kuin siivillä ja arki kahden koiran kanssa on alkanut tasaantua. Kolmeen viikkoon on mahtunut niin stressiä ja huolta kuin iloa ja nauruakin, mutta kokonaisuudessaan kaikki on kyllä mennyt todella hyvin. Tarzan on päivä päivältä iloisempi, reippaampi ja eläväisempi tyyppi, joka hyörii ja pyörii innosta aina, kun on uloslähdön aika, tai kun ruokakuppi nostetaan pöydälle täytettäväksi. Ensimmäisen viikon nirsous on muisto vain ja nyt tyyppi imaisee naamaansa kuivaruoatkin ilman sen suurempia hifistelyjä.

Tarzan on kotona todella mutkaton typpi, joka mielellään viettää aikaa rauhassa sohvalla makoillen. Se osaa olla yksin ongelmitta ja se on edelleen täysin sisäsiisti. Tarzan alkaa hyöriä ja pyöriä onnesta, kun se tajuaa pääsevänsä ulos ja ulkona ne kävelee oikein mallikkaasti hihnassa. Vauhtia ja energiaa on sen verran paljon, että tahti on välillä varsinkin alkulenkistä melko kova ja kaikkien ihanien hajujen perään olisi pakko päästä hinnalla, millä hyvänsä. Useimmiten vetäminen tosin hellittää loppulenkkiä kohden. Vieraat koirat lenkillä saavat Tarzanin kierrokset hieman nousemaan ja se saattaa välillä murrailla niille niskakarvat pystyssä. Uskon kuitenkin, että tämän tasoinen epävarmuus varmasti laimenee ajan kuluessa ja itsevarmuuden lisääntyessä, sekä positiivisen siedättämisen myötä. Kaiken muun Tarzan ottaa lenkillä vastaan ilolla ja mielenkiinnolla, ilman se suurempaa hötkyilyä (toisin kuin Lucky...). 

Luckyn ja Tarzanin suhde on varsinkin kuluneen viikon aika kehittynyt paljon. Nyt voimme jo pitää koiraporttia auki kotona ollessamme ja koirat odottavat esimerkiksi aamupalan tarjoilua keittiössä sulassa sovussa. Lucky olisi tällä hetkellä kaksikosta selvästi tiiviimmin tekemässä tuttavuutta ja testaileekin tasaisin väliajoin saada Tarzania leikkimään. Se on onnistunut vähän vaihtelevasti, pari kertaa Tarzan on jopa uskaltautunut vähän juoksentelemaan yhdessä, välillä taas se tuntuu herrasta olevan liian jännää ja se selkeäeleisesti ilmoittaa Luckylle, että se ei vielä halua leikkiä sen enempää.

Koirat hakevat selvästi, miten toisen kanssa ollaan ja kommunikoivat keskenään uskomattoman upeasti. Sitä on ollut aivan mahtavaa saada seurata! Tarzan murisee, kun se haluaa lisää tilaa ja Lucky ymmärtää. Lucky taas saattaa tuijotella, kun sen mielestä Tarzan käyttäytyy jollain tapaa huonosti (esim. on liian lähellä hänen ylhäisyytensä puruluuta...) ja Tarzan yleensä tajuaa poistua tilanteesta itse. Tarzan on vahtinut jonkin verran leluja Luckylta ja Lucky taas vahtii ruokaa, mikä ei tullut yllätyksenä, mutta kovin dramaattisilta tilanteilta ollaan näissäkin yhteyksissä vältytty ennakoinnin ja juuri koirien selkeän kommunikoinnin vuoksi.

Tässä pieni videonäyte koirien ensimmäisestä leikkiyrityksestä:

Kaiken kaikkiaan on ollut todella antoisaa ja ihanaa saada nähdä Tarzanin muuttuvan häkissä kyyhöttävästä pallerosta, joka ei uskaltanut ottaa sisätiloissa askeltakaan, hölmöileväksi ja innokkaaksi nuorukaiseksi. Se on ollut niin mielettömän helppo rescuekoira verrattuna Luckyyn ja välillä sitä ihan epäuskoisena tulee mietittyä, mitä kaikkea oman koiransa kanssa vuosien varrella on käyty läpi. Se tosin samalla muistuttaa siitä, miten pitkälle Luckyn kanssa olemme päässeet ja miten olemmekaan yhdessä tsempanneet.

Tänään saamme ensimmäisen testivieraan meille käymään, jotta pääsemme vähän näkemään, miten Tarzan ottaa uudet ihmiset vastaan sisätiloissa. Testivieraana toimii myös Kulkureissa toimiva ystäväni, joka on Luckylle ennestään tuttu ja muutenkin tottunut toimimaan koirien kanssa, jotta vierailusta tulisi kaikille osapuolille mahdollisimman stressitön. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää! 

https://kulkurit.fi/lucky-tarzan/

Ensimmäinen kotihoitolainen: Lucky-Tarzan etsii kotia!

Meille on saapunut kotihoitolainen! 

Lucky-Tarzan on hänen nimensä ja hän on kotoisin Romaniasta. Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kautta hän on etsinyt omaa kotia jo yli kaksi vuotta, odottaen eläinsuojelija Luiza Mandrun takapihan aitauksessa, koirankopissa asustaen. Viime lauantaina hän vihdoin sai elämänsä mahdollisuuden ja lensi Suomeen kotihoitoon, opettelemaan kotikoiran tärkeitä taitoja. Meidän luoksemme.

Tarzanin tarina on aika erikoinen. Eräänä helmikuisena iltana Luiza havahtui siihen, kun koirat hänen pihallaan metelöivät. Syy selvisi pian. Pihalta löytyi nuorehko uroskoira, joka oli ilmeisesti paennut jotain ja päätynyt jollain konstilla parimetrisen aidan yli Luizan pihalle. Laiha koira hytisi maassa hengästyneenä ja peloissaan.  Erikoisen saapumisensa takia se sai nimen Lucky-Tarzan.

Nyt Tarzan kuorsaa olohuoneemme kevythäkissa kovempaa, kuin yksikään tuntemani koira. Meillä on nyt takana kaksi yhteistä vuorokautta ja jo nyt voimme kyllä kummatkin avomieheni Axelin kanssa todeta, että olemme saaneet kotiimme todellisen kultakimpaleen.

Tarzan on rauhallinen. Tarzan on herkkä. Tarzan on mietteliäs. Tarzan on ulkona uskomattoman reipas. Tarzania jännittää vieraat koirat. Tarzan on sisäsiisti. Tarzan tykkää nakista ja kanasta. Tarzan osaa kävellä hienosti hihnassa. Tarzan ei hauku. Tarzan heiluttaa häntää kun vain kuulee ihmisen iloisen äänen.

Kasasin eilen nopsaa iMovien puhelinapplikaatiolla pienen videon Tarzanin ekasta päivästä kotihoidossa. Ajattelin, että siitä on sitten kiva parin viikon päästä vilkaista, että mikäs se alkutilanne nyt sitten olikaan. Video löytyy tästä alta:

Nyt me jatketaan kotielämään tutustumista, nukkumista ja koirien tutustuttamista toisiinsa. Päivä kerrallaan ja olen ihan varma, että paitsi että Tarzanista kuoriutuu erinomainen kotikoira myös Lucky tulee saamaan hyvän uuden koirakaverin.

Lisää kuulumisia myöhemmin! Tässä vielä lopuksi kuva meidän tämänaamuiselta lenkiltä kun Tarzan pääsi ruohikkoon kävelemään. Voi sitä ilon määrää!

Lisää tietoa ja Lucky-Tarzanin yhteyshenkilön yhteystiedot löydät täältä: www.kulkurit.fi/lucky-tarzan.

Koiran DNA-testaaminen – ja meidän super mielenkiintoiset tulokset!

No nyt ollaan jännän äärellä. Meille on nimittäin vihdoin paljastunut, millainen geeniperimä Luckylla on! Olen jo pitkään halunnut selvittää, mitä rotuja Luckyn peirmästä löytyykään ja nyt viime jouluna äitini lopulta yllätti minut ostamalla koiran DNA-testin minulle joululahjaksi. Ihan super jännittävää!

Monet eri yritykset ulkomailla tarjoavat koirien DNA-testauksia, mutta minulle oli tärkeää, että kyseessä oikeasti oli laadukas testi ja hyviä arvoja ajava yritys. Siksi päädyin Embarkiin, kun äitini kysyi, mitä kautta haluaisin testin otattaa. Embarkin tutkimusyhteistyökumppanina toimii Cornell University College of Veterinary Medicine, eli kaikkia tuloksia käytetään myös koiriin liittyvään tutkimukseen, esimerkiksi rotu- ja käytöstutkimukseen. Amerikkalainen Embark on myös todella perehtynyt rescuekoiriin ja ottavat maailman kodittomat koirat erityisesti huomioon testejä analysoidessaan.

Olin ajatellut tehdä oman blogipostauksen itse testistä ja sen ottamisesta, mutta kun olin ottanut koko prosessista tarkat valokuvat kamerallani, tajusin, että olin unohtanut laittaa muistikortin kameraan :-D Eli ikävä kyllä kuvia itse näytteen otosta ei tällä kertaa ole. Embark tosiaan lähetti testin kotiin ja testin mukana tuli todella tarkat ohjeet näytteen ottamiseen. Mukana tuli koodi, jolla koiran tiedot tallennettiin järjestelmään, pumpulipuikko, näytteelle suojaputki ja kaikki välineet, jotta näyte saatiin postitettua takaisin Jenkkeihin.

Testi oli super helppo ottaa. Kun koira oli ollut syömättä 30 minuuttia, hieraistiin pumpulipuikolla reippaasti koiran poskia, jonka jälkeen puikko suljettiin suojaputkeen, laitettiin takaisin laatikkoon ja pistettiin postilaatikkoon. Embark lähetti väliaikatietoja tasaisesti koko prosessin ajan ja lopulliset tulokset olivat valmiit noin kolmen viikon päästä näytteen postittamisesta. 

Kuvakaappaus: Embark

Mutta nyt päästään oikeasti mielenkiintoiseen osioon, nimittäin tuloksiin! DNA-testin mukaan Lucky on 100 prosenttisesti "rotua" European Village Dog. Ai mikä? kysytte te varmaan. Niin minäkin tuloksia ensimmäisen kerran lukiessani. Eurooppalainen kyläkoira. Katukoira, rodultaan.

Lukiessani "rodusta" enemmän, ymmärsin, mistä on kyse. "Village dogs like this descend from separate lines of dogs than the lines that have been bred into standardized breeds". Niin sanottujen kyläkoirien geeniperimä on siis täysin erilainen, kuin rotukoirien. Kyläkoirien geeniperimä on täysin omanlaisensa, se koostuu loputtoman monesta katukoirien sukupolvesta. Kaikista niistä kodittomista koirista, joita Romaniankin kaduillakin jatkuvasti näkee. Mutta nyt todella ymmärrän, miksi niistä niin monet näyttävät niin samanlaisilta. 

Kuvakaappaus: Embark

Käytännössä tulos siis tarkoittaa, että Luckyn geenit periytyvät monesta katukoirien sukupolvesta.  Tämä on seikka, joka ei ehkä muissa DNA-testeistä olisi tullut esiin samalla tavalla, koska nimenomaan Embark on erityisen perehtynyt juuri maailman kodittomien koirien tilanteeseen ja genetiikkaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen tulos toisella testillä olisi tullut. 

Vaikka Lucky onkin sataprosenttinen European Village Dog, sekaan on aina välillä varmasti saattanut eksyä jokunen rotukoirakin. Sen puolesta puhuu se, että Luckyn geeniperimästä kutienkin löytyi pieniä jäänteitä kuudesta eri rodusta. Pieni jäänne tarkoittaa minimaalisia yhtenäisyyksiä, eli todennäköisesti usean sukupolven takaista pariutumista. 

Kyseiset rodut tuskin vaikuttavat Luckyn luonteeseen tai ulkonäköön mitenkään, ovathan ne kuten sanottu vain todella pieniä jäänteitä. Mutta oli kuitenkin todella jännittävää hiukan tutustua rotuihin ja niiden piirteisiin, ihan vain mielenkiinnosta. Kuusi rotua, joiden pienen pieniä yhtenäisyyksiä Luckyn DNA:sta löytyi, ovat espanjan vesikoira, bretoni, bokseri, saksanpaimenkoira, dobermanni ja russel-sukuiset terrierit.

Kuvat: Pixabay

Toinen DNA-testissä esiin tuleva asia, joka tuntui itsestäni erityisen kiinnostavalta, oli eruooppalaisen kyläkoiran kuvaus. Embark kuvailee koiria näin:

Kuvakaappaus: Embark

Noin 14-kiloisia, ruskeita ja alku-ujouden jälkeen ystävällisiä koiria. Ihan, kuten Lucky! Googlaillessani tulosten saamisen jälkeen lisää tietoa eurooppalaisista kyläkoirista, eksyin amerikkalaisen koirasivusto Rover.com:in artikkeliin koskien juuri village dog:eja. Artikkeli käsittelee koirien historiaa ja nykytilannetta ja myös siinä koiria kuvaillaan keskikokoisina ja ruskeina, niiden kuonot ovat pitkiä ja korvat usein pystyssä. No, kolme neljästä meni ainakin Luckyn kohdalla oikein :-D 

Vaikka DNA-testi ei sinänsä antanutkaan ihan sitä geneettistä rotutietoa, mitä toivoin saavani ymmärtääkseni Luckya paremmin, sain kuitenkin tavallaan jotakin vastaavaa. Jo tieto, että Luckyn geeniperimä on peräisin katukoirapopulaatioista, antaa ymmärrystä Luckyn ujoudesta ja epävarmuudesta. On luonnollista, että se on epävarma esimerkiksi vieraiden ihmisten suhteen, eikä se välttämättä edes paremmalla sosialistamisella pentuna olisi muuttunut mihinkään.

Ja onhan se aika siistiä voida sanoa, että minullapa on puhdasrotuinen European Village Dog!

DNA-testin tulokset saatuani ei ainakaan ollut epäilystäkään, ettei testi olisi ollut luotettava. Heti ensimmäisenä kun koireili kuva stereotyyppisestä European Village Dog:ista, joka oli, kuin Luckyn kaksoissisko (kuvassa vasemmalla) :-D

Julkkis-Lucky! Ja vihdoin rescue-toimintaa käsittelevä artikkeli, joka oikeasti palaa aiheen juurille ja tuo esiin jokaisen harmaan eri vivahteen

Monet varmasti muistavat viimekesäisen blogipostaukseni "Miksi suomalainen koira on arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen?", jossa otin kantaa median jatkuvaan rescue-vastaiseen myllytykseen. Silloin Yle oli vastikään julkaissut artikkelin, jossa ulkomaiset ja suomalaiset koirat aseteltiin vastakkain ja rescue-toiminta lytättiin sillä nojalla, että Suomessakin autettavia koiria riittää. Blogipostaukseni sai todella paljon huomiota ja olenkin edelleen täysin sanaton siitä tsemppimäärästä, jonka sain kommenttien ja viestien muodossa.

Olen edelleen sitä mieltä, että rescueista (kuten monesta muustakin aiheesta) kirjoitetaan mediassa aivan liian mustavalkoisesti ja yksipuolisesti. Missä ovat harmaan eri sävyt, tutkiva journalismi ja ongelmien juurille palaaminen? Miksi aina haastatellaan samoja henkilöitä, joilla jo valmiiksi on julkisesti todella värittynyt suhtautuminen aiheeseen? Ja miksi näiden henkilöiden sitaatteja levitellään ympäriinsä otsikoissa kerta toisensa jälkeen, ilman selkeää asiayhteyttä?

Nämä ajatukset edelleen jatkuvasti mielessä kiinnostuin todella, kun minuun otti yhteyttä toimittaja Svenska Yleltä. Rafael Donner on vanha tuttuni opiskelujen kautta ja oli Facebookin kautta tutustunut blogiini ja lukenut ajatuksiani aiheesta. Nyt hän halusi tehdä Luckysta henkilökuvan. Tai siis koirakuvan. 

Kuva: svenska.yle.fi

Viime viikon lopulla Luckysta tuli ihan virallisesti mediajulkkis, kun Svenska Yle julkaisi Rafaelin tekemän koirakuvan. Ruotsinkielisessä artikkelissa "Den spanska hittehunden Lucky lever ett lyckligt och stillsamt liv i Finland – men enligt många borde hon aldrig ha kommit hit" seurataan Luckyn elämää tarhalle hylätystä pennusta tähän päivään, koirauimalan altaalle asti. Artikkelissa myös käsitellään rescue-toimintaa palaamalla aiheen juurille asti ja todella selvittämällä, mitkä todelliset riskit ja mahdollisuudet ovat. Ilman turhaa pelon ja ennakkoluulojen lietsontaa.

Artikkeli on todella, todella hyvä. Kyllä, olen tietysti hiukan puolueellinen, mutta kerrankin joku oikeasti jaksaa tutkia asioita, selvittää eri lausuntojen ja viranomaisten statistiikan viidakkoa ja etsiä käsiinsä jokainen kyseenalaisesta tietoa faktana levittävä taho ja tarkistaa tiedon lähde perin pohjin.

Kuva: svenska.yle.fi

Koska tähän mennessä julkaistu mediamateriaali koskien rescue-toimintaa on ollut mitä on, myönnän, että minua jännitti todella paljon, ennen artikkelin julkaisua. Vaikka pitkien keskustelujen ja haastattelujen jälkeen luotinkin Rafaeliin ja hänen visioonsa, pieni epävarmuus lopputuloksesta jyskytti kuitenkin koko ajan takaraivossa. "Mitä jos artikkeli antaakin Luckysta ihan väärän kuva?" "Mitä jos artikkelissa, jossa itse olen mukana, lyttääkin rescue-toiminnan taas ihan totaalisesti?". 

Mutta onneksi pelko oli tietysti tällä kertaa turhaa. Rafael teki kuten sanottu ihan hiukeaa työtä ja uskon, että tunteja taustojen ja faktojen selvittelyyn on käytetty vähintään kymmeniä, jollei satoja. Olen todella kiitollinen siitä, että joku tarttui aiheeseen juuria myöten ja toi esiin kaikki aiheen eri sävyt, ilman mustavalkoista vastakkainasettelua. Tällaista journalistmi on parhaimmillaan.

Kuva: svenska.yle.fi

Artikkeli on kuten sanottu kirjoitettu ruotsiksi, mutta Kulkurien nettisivuilta löytyy epävirallinen, suomenkielinen käännös. Suosittelen aivan kaikille tekstin lukemista. Se on todella pitkä, mutta jokaisen siihen upotetun minuutin arvoinen. Artikkelin luettuaan hän, joka ei tiedä rescue-toiminnasta paljoakaan, oikeasti saa realistisen kuvan sen riskeistä ja mahdollisuuksista ja taas hän, jonka asenne sitä kohtaan on mustavalkoinen tai ennakkoluuloinen, saa takuulla monta uutta harmaan vivahdetta mielipiteitään sävyttämään.

Miksi suomalainen koira on arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen?

Taas mennään. Tuntuu, että rescuekoirat lyttääviä artikkeleita nousee tällä hetkellä eetteriin, kuin sieniä sateellaa. Varsinkin Yle tuntuu lähes hullaantuneen aiheesta, niin tiuhaan tuontieläimiä ja niiden haittapuolia tällä hetkellä käsitellään kyseisen valtakunnallisen median kanavissa. Tuoreimpana tulokkaana tämän aamun artikkeli siitä, miten suomalaiset kodittomat eivät löydä koteja rescuekoirien tuonnin takia. En linkkaa artikkelia tänne, koska en halua tukea mediatalojen statistiikkaa jakamalla selvästi toimittajien omien ennakkoluulojen värittämiä juttuja eteenpäin. Artikkeli löytynee Ylen nettisivuilta, jos siihen lähemmin haluaa tutustua.

Olen itse toimittaja ja töissä samaisessa mediatalossa. Kuitenkin, tai ehkä juuri siksi, rescuekoirien mediamyllytys tuntuu erityisen rumalta. Tiedän, miten asioista kuuluisi kirjoittaa, eikä medioiden nykyinen kirjoitustyyli todellakaan kohtaa oman journalistisen etiikan kanssa. Useimmissa artikkeleissa, kuten myös tämänpäiväisessä, kun aihetta ei todellakaan käsitellä objektiivisesti, vaan ennakkoluuloja ennakkoluulojen perään levitellään ympäriinsä muka faktana. 

Koditon koira ansaitsee kodin, oli sen alkuperämaa mikä tahansa. 

Kun itse vuonna 2014 otin rescuekoiran, en tiennyt mitään ennakkoluuloista tai siitä vihasta, joka joissain ihmisissä myöhemmin heräisi mainitessani sanan rescuekoira. En tajunnut tekeväni valintaa, joka määrittelisi minut myöhemmin "ajattelemattomaksi" tai "Suomen koirien elämän vaarantavaksi" koiranomistajaksi. Otin rescuekoiran, koska se tuntui eettisesti oikealta. Kodin antaminen kodittomalle tuntui oikealta, koska koiran rodulla ei ollut minulle merkitystä. Espanjassa asuessani selailin Aurinkorannikolla toimivien eläinsuojelujärjestöjen sivuja ja etsin niistä ne kaikista luotettavimmilta vaikuttavat tahot. Millään muulla ei ollut minulle väliä, koska onhan koira aivan yhtä koditon ja avun tarpeessa, oli se sitten minkä maalainen tahansa. 

"Mutta onhan yhteiskunnassamme jotain pahasti pielessä, jos välittämisemme rajoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, eikä maailman muilla kolkilla ole mitään väliä"

Suomen ja ulkomaiden kodittomien koirien jatkuva vastakkainasettelu mediassa on yksi itseäni kaikista eniten häiritsevä asia. Miksi suomalainen koira olisi arvokkaampi autettava, kuin ulkomaalainen? Miksi suomalaisen koiran adoptoiminen on automaattisesti parempi teko, kuin ulkomaalaisen? Ymmärrän, että tautiasiat pelottavat monia ja siis oikeasti, hyvä niin. Vastuullisuus on, riippumatta koiran alkuperämaasta, kaikessa se a ja o. Mutta onhan yhteiskunnassamme jotain pahasti pielessä, jos välittämisemme rajoittuu Suomen rajojen sisäpuolelle, eikä maailman muilla kolkilla ole mitään väliä.

Suurin ongelma lähes kaiken suomalaisen median raportoinnissa on, että se edelleen kuvaa rescueihmiset stereotyyppisinä katukoiria säälistä mukanaan Suomeen rahtaavina pelastajina. Yle vahvistaakin sopivasti tämän väittämän todeksi aloittamalla tämänpäiväisen artikkelinsa lauseilla: "Koiraihmisen voi olla vaikeaa vastustaa rapsutettavan näköistä katukoirarukkaa, joka on pelastettu koirataloon esimerkiksi Espanjan tai Kreikan kuumilta kaduilta. Harkinta olisi kuitenkin paikallaan". Selvästi jutun kirjoittaneella toimittajalla ei ole hajuakaan siitä, mitä vastuullinen rescuetoiminta tarkoittaa. 

"Väitän, että vastuullinen rescuetoiminta ei ole suurempi riski suomalaisten koirien terveydelle, kuin lomareissulta Espanjasta omistajien mukana palaava Mustikaan"

Väitän, että vastuullinen rescuetoiminta ei ole suurempi riski suomalaisten koirien terveydelle, kuin lomareissulta Espanjasta omistajien mukana palaava Mustikaan. Tai kasvattajalta Saksasta ostettu terrierinpentu. Väitän, että riski saattaa olla jopa pienempi, koska vastuulliset rescueyhdistykset todellakin haluavat vaalia rescuekoirien mainetta. Vastuullisessa rescueyhdistyksessä asiat tehdään varman päälle, koska mitään turhia riskejä ei haluta ottaa. Tätä monet eivät vaikuta ymmärtävän lainkaan, vaan vastuullisimmatkin rescueyhdistykset heivataan empimättä samaan kasaan pentutehtailun ja laittoman maahantuonnin kanssa. 

Esimerkiksi Rescueyhdistys Kulkurit on yhdessä monen muun suomalaisen rescueyhdistyksen kanssa sopinut vastuullisen rescuetoiminnan standardeista, Responsible Rescue-yhteistyön merkeissä. Voit lukea siitä lisää Kulkurien sivuilta.

Auttamista ei voi koskaan olla liikaa. Jokainen, joka valitsee kodittoman eläimen tuotetun pennun sijaan, on omalla tavallaan mukana auttamassa maailmanlaajuisen ongelman ratkaisemisessa. Eläimen alkuperämaalla ei ole mitään väliä, kunhan käytännön asiat hoidetaan vastuullisesti ja adoptio aina perustuu säälin sijasta harkittuun, järjellä tehtyyn valintaan.