Joulukalenterin kohtalo

Nyt tuntuu siltä, että pitäisi saada tähän blogiin elämää. Postausideoita on satanut viimeaikoina siihen malliin että eiköhän jo ole aika lähteä niitä toteuttamaan. Meidän elämä on lähiaikoina nimittäin ollut tasan kaikkea muuta, kuin tylsää! 

Hyvä esimerkki siitä oli ilta, kun saavuin kotiin parin tunnin kokouksesta ja vastaanottamassa oli kuten tavallista aina yhtä iloinen koiruus. Vastaanottamassa lattialla tosin oli myös mielenkiintoinen yllätys - nimittäin jokin joka joskus oli ollut lahjaksi saatu koirien joulukalenteri.

Lucky on ihmeellinen podenco joka ei ikinä ole tuhonnut mitään mikä ei olisi sen omaa. Omat lelut kyllä höyhennetään äkkiä, mutta mihinkään muuhun se ei koskaan ole koskenut. Ruuankin voi huoletta jättää vaikka pöydälle pois kotoa lähtiessään (mitä kyllä suuresti ihmettelen kun maailmanhistorian suurin herkkusuu on kyseessä!). Siksi näky silpotusta kalenterista yllätti todella.

Mutta mamman oma vikahan se kyllä oli tälläkin kertaa. Tämä mamma nimittäin usein piilottelee nameja erilaisiin pahvirasioihin ja piiloihin, myös pois kotoa lähtiessään. Ja nyt laatikkoon lattialle oli jätettu iiiiiihana, koiranherkuilta tuoksuva, jättimäinen pahvipiilo. Voin vain kuvitella kuinka hauskaa Luckyllä on ollut!

SOS Animalsin tarhalla

Reissussa Espanjassa elokuussa, käydessäni moikkaamassa kaikki vanhoja tuttuja kotiseuduilta, pistäydyttiin matkaseuralaiseni kanssa samalla tervehtimässä ihania, mutta ikävä kyllä kodittomia, tyyppejä koiratarhalla Coinissa. Päivä oli ihan mahtava ja koirat aivan yhtä upeita, kuin tarhalla ensimmäisen kerran käydessäni. Tällä kertaa mukaan ei tosin onneksi tarttunut tuliaisia, tosin yllä olevassa kuvassa sylissäni pötköttävä Ricky kyllä vei sydämeni totaalisesti. 

Matkaseurani ja ihana Sandy, joka onnekkaana sai kodin Ruotsista. 

SOS Animalsin tarha on jaettu kahteen eri paikkaan, SOS1een ja SOS2een. Kaikki tarhan vapaaehtoiset asuvat ykkösellä ja kyseisellä talolla asuu myös suurin osa koirista omissa pikku yksiöissään pihassa. Me vietimme päivämme auttaen arkiaskareissa SOS2ella, missä noin parikymmentä koiraa asuu pareina häkeissään. Vapaaehtoiset käyvät kahdesti päivässä kakkostarhassa ulkoiluttamassa, ruokkimassa ja seurustelemassa koirien kanssa, mikä Espanjan tarhaoloissa on koirille suhteellisen ylellistä.

Ihana Ricky, sekä sellikaveri Laura.

Sydämeni vienyt komistus oli kuvanottohetkellä ollut tarhalla vasta muutaman viikon ja oli tosi surullista nähdä poika arkana ja hämmentyneenä muiden koirien seassa. Pojan edellinen omistaja oli joutunut luopumaan koirasta sairauden vuoksi ja Ricky parka, joka on elänyt 18kk pitkän elämänsä kotikoirana, joutui täysin tuntemattomaan ympäristöön. Niin kiltti ja suloinen koira kyllä on kyseessä, ettei onneksi ole epäilystäkään, että joku nuoresta herrasta saa elämänsä koiran.

Leija yllä on yksi kolmesta parvo-selviytyjästä. Kolme pentua löydettiin vain muutaman viikon ikäisinä vakavasti sairaina ja kuin ihmeen kaupalla kaikki kolme selvisivät usein tappavasta viiruksesta. Leija on pian matkalla uuteen kotiinsa Ruotsiin.

Pieni ja pippurinen Kiko podencoinen.

Suloiset pennut Lola ja Leija.

Päivän ohjelmaan kuului kävelylenkki koiralauman kanssa avocadopuiden seassa.

Oli mielettömän hienoa saada käydä Luckyn juurilla ja väistämättäkin tulee paha mieli kuvitellessa, miten oma pieni prinsessakin on kerran elänyt samaa elämää. Vaikka koirilla asiat onkin tarhalla monella tapaa todella hyvin, on jatkuva stressissä eläminen jättimäisessä laumassa ilman pysyvyyttä niille selvästi todella rankkaa. Onneksi tuo oma espanjatar pötköttää tuossa edessäni sohvalla kuin pesunkestävä kotihauva konsanaan.

Paluu arkeen

Illat pimenevät, takista on taas tullut välttämätön varuste ulkoillessa ja kalenteri täyttyy tuttuun tapaan kovaan tahtiin. Selviä merkkejä siitä, että kesä on mennyt menojaan. Syksyn tulosta kertoo eräs muukin asia, nimittäin koulun alku. Itse siis astelin viime viikolla ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen takaisin koulun penkille, tarkemmin ottaen yliopiston luennolle, ja tässä sitä nyt sitten ollaan minimissään seuraavat neljä vuotta. Fiilis on kyllä ihan mahtava ja en malta odottaa, että pääsen taas elämään ns normaalia arkea!

Luckylle syksy tarkoittaa samalla tavalla uusia rutiineja ja aika paljon muitakin muutoksia. Kun on periaatteessa asunut kesän maalla takaisin kaupunkiin palaaminen ei välttämättä ole ihan helppo nakki, mutta yllättävän hienosti Lucky on kyllä sopeutunut. Ja neidin onneksi viikonloput menee edelleen aika pitkälti mökkeillessä, eli vapaana pääsee kirmaamaan edes vähintään silloin.

Omat koulurutiinit tosiaan tietysti vaikuttavat Luckynkin elämään ja tässä nyt yritetäänkin löytää meille molemmille sopivaa uutta rytmiä. Aiempaa myöhäisemmät, vähän pidemmät iltakävelyt hämärässä ainakin on todettu erinomaisiksi, niin pääsee Luckykin nauttimaan ulkoilusta kunnolla, kun jännää hälinää on ympärillä vähän vähemmän. Tarkoituksena olisi myös aloittaa rally-toko syksyn aikana, mutta palaillaan sen tiimoilta vähän myöhemmin, kun suunnitelmat lyödään lukkoon. 

Ajattelin lähiaikoina tarinoida vähän enemmän eri edistysaskelista ja tarkemmin Luckyn kehityksestä muutenkin, eli kaikenkattavaa infopakettia rescuekoiran elämästä tulossa pikapuoliin! 

Suuntana Aurinkorannikko

Huomenna siis olisi lähtö lomalle Fuengirolaan, Aurinkorannikolle, missä siis asuin periaatteessa koko viime vuoden. Reissun tarkoituksena lomailu, ruskettuminen, hyvin syöminen ja juominen, sekä monet jälleennäkemiset ihanien tyyppien kanssa, mutta samassa syssyssä ajateltiin matkaseurani kanssa pistäytyä moikkaamassa muutamaa koiruutta. Toisin sanoen siis visiitti Luckyn entiseen kotiin, SOS Animalsin koiratarhalle Coiniin. Ja tietysti viemme mukanamme vähän länsimaalaista luksusta tarhan asukeille! 

Mökkielämää

Toinen lapsesta erossa vietetty leiri takana. Olen tosiaan kesätöissä nuoriso-ohjaajana seurakunnassa ja riparit on ollut oleellinen osa kesiäni jo vuosikaudet. Sillä aikaa, kun minä olen raatanut niska limassa suunnitellen ohjelmaa viisitoista vuotiaille, on Lucky viettänyt koiranpäiviä mökillä perheeni seurassa. Valituksia ei liiemmin ole kuulut. 

Viikonloppua vietin, töistä palattuani, mökillä koiruuden kanssa. Lenkkeiltiin metsässä ja nautiskeltiin kesästä. Mustikan varvuissa mökkimme pihassa tuskin enää näkyy marjan marjaa ja tontin polut on remontoitu uuteen uskoon myyräjahdissa. Luoksetulokutsun toimivuus on todettu varmaksi kuivattujen silakoiden voimalla. 

Lucky selvästi nauttii elämästään täysin siemauksin saadessan juosta vapaana päivät pitkät metsäisessä maastossa. Onneksi, muuten potisin äärettömiä omantunnon tuskia jättäessani tytön taas mummolaan ja suunnatessani itse Espanjan rannoille viikoksi ennen koulun alkua. Haikeaa toki on ja ikävä yhteisiä lenkkejä ja treenituokioita, mutta samalla tiedän, ettei ikävä ole kovin molemminpuolista.