Koira ja pelottava ulkomaailma – näin meillä voitettiin lenkkipolkujen möröt

Ajattelin kirjoittaa vähän meidän kohta neljä vuotta kestäneestä kamppailusta ulkomaailmaa vastaan. Kuulostaa vähän hassulta, mutta juuri sitä se on kyllä ollut. Kamppailua, kun se itselle ihan tavallinen oven ulkopuolinen maailma on koiralle kauhistus. 

Lähtötilanne Luckyn tullessa minulle keväällä 2014 oli siis, ettei se ollut ikinä nähnyt mitään muuta, kuin koiratarhan ja sen lähiympäristön keskellä Espanjan maaseutua. Oli siis näin jälkeenpäin ajateltuna hyvin loogista, että sillon 1,5 vuotias koira pelkäsi ulkona kuollakseen kaikkea, puita, koiria ja autoja lukuunottamatta. En kuitenkan silloin nuorena ja kovin kokemattomana koirien peloista osannut suhtautua Luckyn pelkoihin kovin rakentavasti vaan todennäköisesti pahensin niitä vielä huomattavasti pekottamalla sitä liian vaikeisiin tilanteisiin ja luomalla näin sille traumoja. Nykyään sitä onneksi ollaan viisampia ja kaikki virheet ovat olleet korjattavissa, mutta haluan tässä painottaa, että aika, kärsivällisyys ja eteneminen koiran ehdoilla ovat avainsanoja pelkojen voittamisessa. Niillä mekin lopulta ollaan päästy jo aika pitkälle.

Mutta miten se siis käytännössä tapahtui? Tässä pari tärkeintä oivallustani! 

1. Ole kärsivällinen

Tämä oli itselleni se kaikista vaikein osuus, hosuja kun olen. Mutta kiirehtiminen ja hosuminen on pelkojen siedätyksessä (ja kyllä ihan eläinten koulutuksessa yleisestikin) se kaikista suurin virhe. Koiran pitää saada kohdata pelon kohteet pienissä erissä ja ilman, että ne aiheuttavat paniikkia. Muuten edistystä ei tule ja pahimmassa tapauksessa mennäänkin vain takapakkia. Pelkojen siedätys aloitetaan siis niin kaukaa ja niin lyhyissä pätkissä, että tilanne ei ole koiralle ylitsepääsemättön vaikea, vaan se pysyy vielä rauhallisena. Itse vein esimerkiksi Luckyn aivan liian pitkille lenkeille heti Suomeen tultuaan. Raahasin sitä ympäri Helsingin keskuspuistoa "koska koiranhan täytyy saada liikuntaa". Ainoa asia, mitä Lucky oikeasti silloin olisi tarvinnut, olisi ollut todella lyhyet pissatukset lähiympäristössä, kunnes itse olisi uskaltanut ottaa askeleen kohti uusia maisemia. Anna siis koiralle aikaa ja älä hoppuile, kärsivällisyys kyllä palkitaan sitten ajallaan. 

2. Anna koiralle tilaa

Toinen ihan perustavaa laatua tehty virhe on koiran pakottaminen sille liian vaikeisiin tilanteisiin. Kun pakotamme toisia koiria pelkäävän koiran ohittamaan toisen koiran ihan liian läheltä, se todennäköisesti rähisee. Se ei tiedä miten muuten reagoisi, koska sille ei anneta tilaa tehdä omia valintoja. Rähinästä tulee hyvin nopeasti toistuva tapa, koska se on ainoa keino jolla koira tuntee pystyvänsä vaikuttamaan tilanteeseen. 

Mitä siis voisimme tehdä toisin?

Kierretään kauempaa. Auksi niin kaukaa, ettei koira reagoi ärsykkeeseen. Meillä esim edelleen pelätään polkupyöriä todella paljon. Ei siis missään tapauksessa lähdettäisi ohittamaan pyörää samalla kävelytiellä vaan loikataan mihin tahansa ojaan/metsään/pihaan, jotta koira ei koe joutuvansa umpikujaan. Samalla etsitään nameja maasta tai tehdään lempitemppujamme, jotta koiralla on jotain mukavaa tekemistä jännän tilanteen ajan. Tärkeintä on kuunnella koiraa – mitä se yrittää käytöksellään meille kertoa? Jos annamme sille mahdollisuuden, halauisiko se vaihtaa suuntaa toisen koiran nähdessään? Annetaan sille mahdollisuus siihen. 

3. Kokeile BAT 2.0:llaa.

BAT, eli behavior adjustment training, on amerikkalaisen koirankouluttajan Grisha Stewartin kehittämä menetelmä. Täällä menetelmä on esitelty mielestäni todella hyvin, kannattaa käydä tutustumassa jos BAT on vielä vieras koulutusmuoto. Et varmasti tule katumaan!

Oma ajatusmaailma mullistui BAT 2.0:llan yksinkertaisuudesta. Koiran annetaan tehdä itse omia, hyvä päätöksiä sille hankalassa tilanteessa. Sille annetaan sitä edellisessä kohdassa paljon hehkutettua tilaa, mutta sille myös tarjotaan välineet ratkaista tilanne itse. Sitä opastetaan käyttämään rauhoittavia signaaleja pakenemisen tai räyhäämisen sijaan. Kun koiran BAT-taidot kehittyvät, sitä alkaa koiranomistajana huomaamaan paljon uusia puolia koirassaan.

Kun sen käytöstä ulkona lenkillä seuraa, saattaa sitä, kuten meidän tapauksessa, esimerkiksi alkaa huomata, että koira ennen jännittävää kohtaamista itse alkaa nuuskia puskia. Se on siis itse löytänyt käytöksen, joka tuntuu siinä tilanteessa toimivalta. 

4. Opeta koira syömään ulkona.

Olen huomannut, että monet kovasti pelkäävien koirien omistajat pähkäilevät namien kanssa. Kun koira on kovin stressissä tai pelkää, se ei välttämättä syö nameja ollenkaan: Luckykaan ei ottanut ulkona namin namia ensimmäisen puolen vuoden aikana. Koska pelkojen siedätys ja jännien tilanteiden kohtaaminen kuitenkin on huomattavasti helpompaa, jos namit ovat toimiva vaihtoehto, me alettiin systemaattisesti treenata ulkona syömistä.

Aloitettiin metsistä, missä Lucky on aina ollut rento. Otin mukaan superherkkua, esim juustoa tai nakkia, ja mentiin ihan vain syömään ilman sen suurempia treenejä. Sitten alettiin etisä juustopaloja maasta ja tekemään helppoja temppuja metsässä. Pikku hiljaa syömistä siirrettiin vilkkaampiin paikkoihin ja kuppitarjoilu sisällä pistettiin ihan minimiin. Suurin osa ruokailusta siirtyi ulos. Vähitellen huippunameja pystyi vaihtamaan vähemmän herkullisiin ja ahmattikoira söi kuitenkin. Pikku hiljaa se söi pelottavammissa paikoissa ja yhtäkkiä vain huomasin, että katos, Luckyhan syö vaikka lapsijono marssi ohitse (lapset ei siis oikein ole Luckyn juttu). Nykyään Lucky syö missä ja milloin vain, mikä helpottaa treenejä huomattavasti. Syömisen treenaaminen erilaisissa ympäristöissä voi siis oikeasti helpottaa elämää tosi paljon!

5. Ole hyvä roolimalli.

Meillä hyvin oleellinen muutos lähti siitä, että itse muutin omaa asennettani. Rentouduin, nappasin mukaan lenkille paremman fiiliksen ja en märehtinyt epäonnistumisia. Yllättäen kaikki alkoi sujua paremmin. Huomasin myös, kuinka paljon vaikutusta omalla tsemppaamisella on Luckyn mielentilaan. Iloinen ääni, pari juoksuaskelta, leikkiasentoon meno, pari hauskaa temppua – pelottavan tilanteen aiheuttama jännitys purkautuu nykyään nopeasti, kun itse kannustan hauskanpitoon. Älkää siis pelätkö vaikuttavanne hölmöiltä hihkuessanne ja hyppiessänne koiranne kanssa, se on niin todellakin pelottomamman arjen arvoista!