Kotona ollaan taas. Lontoo on ihana mutta on se tämä oma kotisohvakin. Varsinkin karvakorva kainalossa.
Luckysta useampia päiviä erossa olo matkoilla aiheuttaa minussa omituisia fiiliksiä. Mielettömän haikeaa lähteä, päässä risteilee tuhat "pärjäävätköhän ne nyt ihan varmasti" -ajatusta, kunnes asia sitten jää taustalle. Kun kotiin paluu lähestyy asiat saavat erilaisen käänteen. Vaikka olen ollut koiranomistaja jo yli vuoden, tuntuu se välillä edelleen epätodelliselta. Ympäri maailmaa matkatessa kaikki on niin sataprosenttisesti itsessä, ei ole muita, ei muuta elämää, että se arjen vastuu elävästä olennosta välillä lähes pelottaa.
Kunnes sitä astuu ovesta sisään ja muistaa että se kaikkihan sujuu ihan luonnostaan. Ja että ne märät pusut, tasatassupomput ja lattiaan kopisevat kynnet ovat elämäni parhaita osia.
Luckysta useampia päiviä erossa olo matkoilla aiheuttaa minussa omituisia fiiliksiä. Mielettömän haikeaa lähteä, päässä risteilee tuhat "pärjäävätköhän ne nyt ihan varmasti" -ajatusta, kunnes asia sitten jää taustalle. Kun kotiin paluu lähestyy asiat saavat erilaisen käänteen. Vaikka olen ollut koiranomistaja jo yli vuoden, tuntuu se välillä edelleen epätodelliselta. Ympäri maailmaa matkatessa kaikki on niin sataprosenttisesti itsessä, ei ole muita, ei muuta elämää, että se arjen vastuu elävästä olennosta välillä lähes pelottaa.
Kunnes sitä astuu ovesta sisään ja muistaa että se kaikkihan sujuu ihan luonnostaan. Ja että ne märät pusut, tasatassupomput ja lattiaan kopisevat kynnet ovat elämäni parhaita osia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti