26 joulukuuta 2014

Joulufiiliksiä

Nyt täällä on kulkaas niin ylpeä koiranomistaja, että ei mitään rajaa. 


Me vietimme tänä vuonna jouluaaton sukulaisilla, jotka olivat Luckylle täysin vieraita. Myös joulunviettopaikkana toiminut sukulaisten asunto oli Luckylle uusi ympäristö.

Lucky tosiaan pelkää ihmisiä edelleen sen verran, että uusien henkilöiden tapaaminen aina on totutteluprosessi. Pelätessään haukkuherkkä koira reagoi uusiin tuttavuuksiin yleensä arastellen ja varsinkin vierestä haukkuen. Viimeaikoina Lucky kuitenkin on rohkaistunut hirveästi ja jopa kotona, joka on ehdottomasti vaikein ympäristö, monta uutta henkilöä on vastaanotettu melko rauhallisesti. Parempaan suuntaan siis ollaan koko ajan menossa.

Eilen päästiin kuitenkin ihan ennenkuulumattomiin tuloksiin. Lucky oli mielettömän rohkea jo heti alkuun, kävi haistelemassa uudet ihmiset, otti nameja sen enempää arastelematta ja mikä parasta, näytti selkeää luottamusta minun arviointikykyyni. Koira tutki kerrostaloasunnon häntä heiluen ja ei kestänyt kauaakaan, ennenkuin keittiön tuoksut veivät sen mennessään. Olen varmasti maailman ainoa koiranomistaja, joka meinaa itkeä onnesta koiransa mennessä itsenäisesti kerjäämään ruokaa sukulaisten keittiöön haha!


Välillä Lucky saattoi pelästyä jotakin äkkinäistä liikettä ja alkaa haukkua, mutta rauhoittui todella hienosti ymmärtäessään, ettei tilanteessa ollut mitään hätää. Oli ihana nähdä, miten oma rauhallinen tilanteeseen puuttuminen todella nyt auttaa. Ennen kuin Lucky oppi luottamaan minuun täysin nimittäin tuntui, etten oikein voinut tehdä mitään autteekseni pelkäävää koiraa. Nyt hetki sylissä selvästi antoi tytölle uutta rohkeutta palata tilanteeseen ja luottaa siihen, että asiat sujuvat. Tällaiset edistysaskeleet tuntuvat niin mielettömän hienoilta.

Illan aikana Lucky uskalsi olla kaikkien kolmen ennestään tuntemattoman sukulaisen silitettävänä ja istui jo tätini sylissä antaen tälle pusuja. Ihan ennenkuulumattoman nopeaa tutustumista Lucky puolelta. Olen tytöstäni niiiiiin ylpeä.

3 kommenttia:

  1. Vau, teillä menee tosi hienosti, ihanaa! :-)
    Mulan kanssa arastelee vieraita paikkoja ja ihmisiä, mutta ei enää lainkaan samalla tavalla, kun mulle tullessaan. Saadaan kyllä olla ylpeitä näistä meidän karvakuonoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edistysaskelia on kyllä aina niiiin kiva nähdä! Niitä parhaita puolia rescuekoirassa - ikinä ei ole tylsää ja arkisetkin asiat voi antaa semmosen voittajafiiliksen että ei mitään rajaa :-)

      Poista
  2. JEE! Jag är så stolt jag med! Vad härligt att höra att det går så bra! :D

    VastaaPoista