Katsaus kesäarkeen

Ihana lämmin toukokuu. Ihana kesäloma. Sitä olen näin opiskelujen päätyttyä ja ennen kesätyön virallista alkamista saanutkin viettää useamman viikon ja pää alkaakin pikku hiljaa tuntua varsin eheytyneeltä kevään hirmukiireiden jälkeen. Reissatessani ensin itse toisella puolella maapalloa Lucky vietti muutaman viikon perheeni kanssa mökillä ja nyt loppukuun olemmekin sitten saaneet nauttia kesäsäistä sekä kaupungissa, että maalla ihan rauhassa kirjoja ja lehtiä lukien. Niin ja Lucky puolestaan pää puskissa innoissan kaivellen.  

Ensi viikolla kuitenkin jo kutsuukin kesätyöläisen arki ja oma tie vie Hufvudstadsbladetin toimitukseen kahdeksi kuukaudeksi. Käytännössä se tarkoittaa minulle mielekästä oman alan työtä ja olenkin duunista tosi innoissani, mutta samaan pakettiin kuuluu sitten tietenkin myös pitkät päivät, vaihtelevat työvuorot ja yksin asuvan koiranomistajan aikataulustressi. 

Sinänsä tilanne kylläkin on jo tuttu viime vuodelta, joten ainakin tiedän suurpiirteisesti mitä tuleman pitää. Opiskelijana olen tottunut aika luksuselämään aikatauluttamisen puolesta; monet menot ovat mukautettavissa sen hetkisten tarpeiden mukaan, luennon voi skipata silloin tällöin ja päivät ovat harvoin työpäivän mittaisia. Työelämä rajoittaa tietenkin enemmän ja koska normaali hoitoapukin on poissa kuvioista kesän ajan, vaatii arki hiukan enemmän etukäteissuunnittelua. 

Viime vuonna totuin itse melko nopeasti työntäyteisiin päiviin, joina vapaa-aika kului pitkälti koiran kanssa lenkkeillessä ja ruokaa laittaen ennen nukkumaan menoa. Menot työpäivän ohella piti sitten priorisoida sen mukaan, oliko se niin tärkeä, että koiralle kannatti etsiä hoitajaa, tai vaihtoehtoisesti mahdollisuuksien mukaan ottaa Lucky mukaan. Ihan joka paikkaan ei Luckya viime kesänä pystynyt mukanaan viemään arkuuden vuoksi, mutta luulen, että sekin tilanne on tänä vuonna jo hiukan helpompi. Lucky on kuluneen vuoden aikana tottunut roikkumaan mukanani yhä enemmän, niin kokouksissa, kuin kylässä. Rohkeutta on siis tullut huimasti lisää ja uskon, että tänä vuonna menee monet menot, jotka viime vuonna vielä olisivat olleet koiralle ihan liian vaikeita. 

Viimevuotta suurempia ongelmia siis tuskin tänä kesänä tulee olemaan, mutta onhan ajatukseen muuttuvista arkijärjestelyistä hyvä totuella jo hyvissä ajoin. Tai no, hyvissä ajoin taisi kyllä mennä jo aika päiviä sitten, työt kun alkavat maanantaina... :-D 

Keitä me ollaan?

Olet löytänyt tiesi pesunkestävään koirahömppäblogiin. Onneksi olkoon! 

No ei. Oikeastaan tämä blogi koostuu enimmäkseen aiheista, joita en itsekään kehtaisi millään tavalla väittää hömpäksi. Koko blogi-idea nimittäin lähti ajatuksesta, että minä ehkä voisin käyttää kirjoitustaitojani auttaakseni toisia koiranomistajia. Ollakseni se tuki, jota en itse aikoinaan löytänyt. 

No tulipas syvällistä näin heti alkuun. Pohjustetaas ensin vähän.

Täällä kirjoittelee siis Helsinkiläinen, 28-vuotias valtiotieteiden kandidaatti ja viestinnän ammattilainen. Yliopisto-opiskelujen ja tiedottajantyön ohella aikaa elämässäni vie vapaaehtoistyö Rescueyhdistys Kulkurien somevastaavana, ihanat ystävät, järjestöelämä ja tietysti se kaikista paras koiranomistajan arki. 

Koiranomistajaksi päädyin maaliskuussa 2014, liikoja suunnittelematta. Asuin Espanjan aurinkorannikolla ja maan suuret eläinsuojeluongelmat tulivat tutuiksi. Tutustuin tuttujen ihaniin adoptiokoiriin ja yks kaks huomasin töissä selailevani kuvagallerioita adoptiojärjestöjen nettisivuilla. Ei aikaakan, ennen kuin löysin SOS Animalsin, ihastuin tarhan positiiviselta vaikuttavaan ilmapiiriin ja lähdin tarhalle moikkaamaan siellä asuvaa koiralaumaa. 

Samalla, kun muutin pysyvästi takaisin Suomeen, kanssani muutti myös uusi perheenjäsen: silloin noin puolitoistavuotias podenco-sekoitus, Lucky. 12-kiloinen (nykyään 14,5 kiloinen...) energiapakkaus täynnä iloa, intoa ja rakkautta vaikka koko maailmalle. 

Vaikka Lucky on maailman ihanin, on meidän yhteiseen taipaleeseen kuulunut myös paljon haasteita. Niihin haasteisiin olisin aikanaan todella kaivannut tukea ja apua, sen verran kokematon ja epävarma olin aran koiran totuttamisessa uuteen maailmaan. Meidän yhteisen taipaleen mutkat ovat lähes pelkästään peräisin Luckyn arkuuden aiheuttamista sopeutumisongelmista, vieraiden ihmisten ja ulkomaailman pelkojen kanssa ollaan taisteltu koko tämä neljä vuotta. On itketty ja revitty hiuksia päästä, on naurettu ja iloittu onnistumisia. Eniten työtä on vaatinut oman ajatusmaailman muuttaminen - rescuekoira toimii ihan eri tavalla, kuin aina ihmisyhteisössä asunut kotikoira. Sen hyväksyminen vei aikaa, mutta nykyään näen Luckyn erilaisuuden mahdollisuutena, en uhkana. 

Vaikka Luckyn pelot melko varmasti ovat loppuelämän projekti, se projekti kuitenkin on meille nykyään vain elämäntyyli. Ja se elämäntyyli juuri onkin tämän blogin perusta. Elämästä rescuekoiran kanssa, peloista, siedätyksestä, positiivisesta koulutuksesta, oivalluksista ja epäonnistumisista, ja nuoren, ruuhkavuosia elävän koiranomistajan arkirumbasta.

Toivon todella, että me voimme onnistumisillamme ja epäonnistumisillamme olla apuna niille, jotka omien eläintensa kanssa kamppailevat samantyylisten asioiden kanssa. Jos me selvittiin, tekin selviätte.

Tervetuloa mukaan! :-)