11 joulukuuta 2014

Sipoossa


Viime viikolle sattui vapaapäivä opiskeluista keskelle arkea, joten päätettiin Luckyn kanssa käyttää tilaisuus hyväksemme ja kerrankin lähteä ulkoilemaan valoisaan vuorokaudenaikaan. Otettiin sitten auto alle ja huristeltiin Sipoon koirametsään. 


Sipoon koirametsä on n 50 hehtaarin kokoinen metsä kokonaan omistettu koirien ulkoilutukselle. Loputtomasti pieniä polkuja mukavan vaihtelevassa maastossa.


Citykoirakkona metsissä vapaana juoksentelu jää, kesän mökkisesonkia lukuunottamatta, tosi vähälle. Hyödynnetään kaupungin eri koirapuistoja paljon, mutta olisi kiva välillä päästä myös ihan rauhallisiin metsiin lenkkeilemään.

Luckyn vapaana pito metsissä mökillä on aina sujunut hienosti. Luoksetulo toimii yleensä hyvin ja Lucky pysyy mielestäni ihan siedettävästi myös näköetäisyydellä. Oman epävarmuuden ja hyysterisyyden vuoksi kymmenen metrin koulutusliina sai kuitenkin roikkua mukana ja se toimi erinomaisesti.



Kun saavutiin paikalle, ei parkkipaikalla ollut yhtäkään muuta autoa. Pois lähtiessämme niitä oli viitisen, mutta yhtäkään ihmistä ei parin tunnin lenkin aikana tullut vastaan. Yksi rauhallinen pikkukoira, joka vain ohiettiin.



Yritettiin ottaa yhteiskuva, tämä oli tulos.



Kokonaisuudessaan tosi kiva reissu. Tykkäsin itse paikasta tosi paljon; sinne on helppo ajaa, metsässä on siistiä ja maisemat ovat ihania. Suosittelen!

2 kommenttia: