Neljä vuotta sitten istuin lentokoneessa itkien taakse jäänyttä elämää Espanjassa. Itkin ikävää ja muutoksen aiheuttamaa ahdistusta, mutta myös onnea ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Ruumassa kanssani matkusti nimittäin minulle vielä täysin tuntematon, kaksitoistakiloinen, puolitoistavuotias tarhakoira, jonka kanssa uuden elämän oli tarkoitus vihdoin alkaa.
Tämän blogin aloitin jo silloin. Viikko Suomeen muutosta kirjoitin ensimmäisen blogipostauksen koiranomistajana. Kuinka hassua onkaan, etten muista ensimmäisestä yhteisestä ajasta melkein mitään. Kirjoitan postauksessa, että Lucky ensimmäisen viikon aikana on jo oppinut istumaan ja lelutkin on jo revitty palasiksi. Kirjoitan, että Luckyn luottamus minua kohtaan on aivan uskomatonta. Kirjoitan, että pelottavia asioita on paljon, mutta että niihin totuttelemisessa ajanhan pitäisi olla paras lääke. Ajatella, että tuosta kaikesta on neljä kokonaista vuotta.
Kuinka pitkälle ollaankaan näiden vuosien aikana päästy. Nykyään täällä asuu pesunkestävä kotikoira, luonteeltaan leikkisä ja energinen sohvaperuna. Lucky osaa kunnon perhekoiran tavoin kerjätä, riehua, leikkiä ja nukkua pitkään aamuisin. Lucky vetelee rally-toko -ratoja, kuin vettä vaan, ja pysyy ongelmitta vapaana lenkillä missä vaan. Lucky on reipastunut hurjasti, autoilee mielellään ja on päässyt yli monen monesta pelosta.
Olen niin kiitollinen siitä kaikesta, minkä meidän yhteinen matka minulle on jo opettanut. Ilman sitä en koskaan olisi löytänyt tietäni eläinsuojelutyöhön, en harrastaisi hauskoja koiralajeja, en olisi joutunut toden teolla opiskelemaan posititiivisia ja koiralähtöisiä koulutusmetodeja. Kiitos Luckyn, tulevaisuudessa uskon pärjääväni niin monen erityyppisen koiran kanssa.
<3
VastaaPoista