Hiihtäjähelvetti – meidän treenisuunnitelma

Helsinkiinkin on ensimmäistä kertaa moneen vuoteen tullut ihan oikea lumitalvi. Kaikkialla on silmiä hellivän kaunista ja on ihanaa, että iltalenkeilläkään ei enää ole pelkkää pimeää ja mustaa. Lucky myös rakastaa pakkaslumessa loikkimista ja itsekin tykkään askelten narskumisesta ja raikkaasta ilmasta. 

Mutta ensimmäinen kunnollinen talvi on myös tuonut mukaan uusia haasteita. Olemme asuneet kyseisellä alueella nyt vähän yli vuoden ja viime vuoden lumeton talvi ei ehtinyt paljastaa kaikkea, mitä lenkkeilymaastoissamme talvisin tapahtuu. Siksi todellisuus siitä, että jokapäiväiset lenkkeilypolkumme nyt ovat muuttuneet suosituiksi hiitoladuiksi, aiheuttaa odottamatonta päänvaivaa. 

Olen kyllä tiedostanut, etää Lucky jännitää hiihtäjiä. Mutta en kuitenkaan, että tässä mittakaavassa. Lucky on kuluneina vuosina, ja varsinkin nyt tänä talvena, ehtinyt pelästyä aivan liian montaa hiihtäjää, ennen kuin minä oikeasti tajusin asian vakavuuden. Todennäköisesti oma hidas reagointi on vain pahentanut pelkoa ja nyt ollaan tilanteessa, jossa Lucky on alkanut jännittää ulos lähtemistä ja tuttuja lenkkeilymaastoja. Ollaan siis taas samantyylisessä tilanteessa, kuin joskus alkuaikoina. 

Mutta onneksi olen itse nykyään tottuneempi elämään pelokkaan koiran kanssa. Se sijaan, että epätoivoisena raahaisin Luckya hiihtäjien ohi, päätin heti alkaa sovittamaan itse räätälöimääni treenisuunnitelmaa.

Ensiksi on tarkoitus rajoittaa lenkkeilyä tarpeeksi kauas hiihtoladuista ja tehdä pitemmät lenkit hiljaisempiin aikoihin. Tänään aamulla Luckya selvästi jännitti kävellä hiihtolatuja kohti ja etenimme hiljakseen, Luckyn tahtiin. Mukaan taskuun oli lähteynyt harvinainen herkku, nimittäin nakit. Kun lähestyimme latuja (mutta kuitenkin olimme vielä hyvän matkan päässä, eli noin 100-150m) havaitsin kauempaa lähestyvän hiihtäjän. Tsekkasin, että Lucky huomasi hiihtäjän ja aloin lapata nakkia suuhun. 

Minulla oli käytössä kolmemetrinen BAT-hihna ja annoin sen olla löysällä, eli jos Lucky itse olisi halunnut siirtyä poispäin, sillä olisi ollut siihen mahdollisuus. Etäisyys vaikutti kuitenkin olevan riittävä ja nakit tarpeeksi herkullisia, koska Lucky selvästi himoitsi nakkeja enemmän, kuin jännitti hiihtäjää. Kun hiihtäjä sitten oli kadonnut näkyvistä, nakkien tulo loppui heti. Ensimmäiset hiihtäjätreenit suoritettiin siis erittäin onnistuneesti vastaehdollistamalla. 

Nyt tarkoituksen olisi edetä niin, että joka päivä tulisi 1-2 onnistunutta vastaehdollistamista tarpeeksi kaukana kohteesta. Samaan aikaan minimoidaan suunnittelemattomat kohtaamiset hiihtäjien kanssa. Ajattelen, että rauhoitetaan tilanne nyt alkuun ja ensimerkiksi viikon päästä katsotaan uudestaan, millä mielellä Lucky lähtee ulos. Jos tilanne selvästi alkaa tasaantua, voidaan alkaa lyhentää matkaa hiihtäjiin. Lisäisin mielelläni treeneihin myös BAT:ia, mutta juuri nyt tuntuu, että Luckyn tunnetilaa ulkoilua kohtaan on ensin saatava muutettua positiivisemmaksi. 

Mielenkiinnolla odotan, millaisiin tuloksiin päästään. En ole ennen siedättänyt mitään tiettyä asiaa näin systemaattisesti, koska aiemmin ulkona pelottavia asioita on ollut niin monia erilaisia, ettei niitä kaikkia millään ole pystynyt vastaehdollistamaan kerralla. Nyt, kun pelottava kohde on selkeä, sitä on helpompi lähteä työstämään. Lupaan kertoa, miten projekti edistyy! :-)

Onko muuten kellään teistä ollut samankaltaisia kokemuksia? Miten teillä on selvitty pelottavista asioista? Kuulisin mielelläni onnistumistarinoita!