Tänään aamuaurinko maalasi raitoja vastaremontoituihin keittiönkaappeihin ja kasvivalon päälle napsauttaminen tuntui ensimmäistä kertaa tänä vuonna turhalta. Sää oli niin upea, ettei sitä vain voinut jättää huomioimatta ja herätin innoissani poikaystävän kysymällä, josko ennen puuduttavaa sunnuntain iltavuoroa lähdettäisiin koko porukalla Vuosaaren Uutelaan kävelylle tankkaamaan kunnolla d-vitamiinia.
Sinne me mentiin, helmikuiseen, ihanasti aivan liian aikaiseen, kevätaurinkoon. Sadan muun itä-helsinkiläisen tavoin ajateltiin, että tätä aurinkoa oli kyllä päästävä ihailemaan Uutelan kallioille, meren ääreen.
Ajettiin siis auto Uutelan Särkkäniemen kärkeen ja lähdettiin sieltä kiertämään metsäpolkuja ja rantoja. Lucky oli tietysti onnensa kukkuloilla, innoissaan nuuskimassa jokaista puskaa ja pienintäkin risua. Vanhetessaan yhä kylmäkammoisemmaksi muuttuvasta koirasta näkee, kuinka paljon se nauttii lämpenevistä keleistä ja sulavasta lumesta. Onnessaan Lucky tarpoi tuttuja polkuja eteenpäin ja pärjäsi niin hurjan hienosti lenkkeilijöitä kuhisevassa ympäristössä.
Aurinkoiset sunnuntailenkit eivät aina meillä ole olleet leppoisia ja rentouttavia. Moni meidät tunteva tietää, miten paljon haasteita Luckyn pelot meille ulkona ovat aiheuttaneet ja kuinka paljon niitä tähän mennessä on työstetty. Ja työstetään, ihan joka päivä. Lucky on mennyt vastaantulevista ihmisistä ihan kipsiin, pyörät ovat saaneet sen hyppäämään paniikissa ojaan, lapset näköpiirissä aiheuttaneet hetkellisen hermoromahduksen. Koirien ohituksia lukuunottamatta mikään ulkoiluun liittyvä ei ole ollut meille helppoa.
Tänään lenkkipoluilla tuli vastaan sauvakävelijöitä, lapsia pulkassa, (hulluja) pyöräilijöitä, koiria ja lenkkeilijöitä kaikista eri ilmansuunnista ja kuitenkin Lucky pystyi nauttimaan ulkoilusta. Tottakai se oli joissain tilanteissa stressaantuneempi, mutta yleisesti ottaen vastaantulijat ohitettiin rennosti, eikä häiriöiden määrä saanut Luckyn keskittymistä herpaantumaan haistelusta, juoksemisesta ja herkkujen syönnistä.
Meidän aurinkoinen sunnuntailenkki oli kaikin tavoin ihana. Ja miten paljon näitä pieniä asioita osaakaan arvostaa, kun joskus ainoa mahdollinen lenkkisää ihmisten ilmoilla on ollut sade, lumimyräkkä tai muu normaalit ihmiset sisään karkottava keli. Miten upealta tuntuikaan itse nauttia auringonpaisteesta ja samalla nähdä koiransakin todella nauttivan siitä.
Taas yksi voitto meidän yhteisellä polulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti