15 huhtikuuta 2020

Lucky testaa: Nollapäästönappulaa kotiovelle toimitettuna



Vuoden alussa opiskelukaverini vinkkasi, että hänen tuttunsa etsi uuden koiranruokayrityksen pilottiprojektiin testikoiria ja innosta hihkuen ilmoitin tietysti Luckyn heti mukaan projektiin. Yhtäkään koiranruokaa, jota Lucky ei suuhunsa pistäisi, ei koskaan ole tullut vastaan, ja teräsvatsaisena koirana uutuuksien testaaminen ei ole Luckylle ongelma. Kaiken lisäksi projekti kuulosti mielestäni todella mielenkiintoiselta: nollapäästökoiranruokaa kotiinkuljetuksella ja juuri koiran tarpeiden mukaan räätälöitynä. Voisiko parempaa komboa ollakaan?

Nyt pian yhden syödyn kahden kilon ruokasäkin jälkeen ajattelin, että olisi hauska täällä blogissakin kertoa aiheesta hiukan lisää, sillä mielestäni pienellä hiilitassunjäljellä koiranruokaa tuottavaa startupia on kiva tukea. Kyseessä ei siis ole maksettu yhteistyö, mutta ruoka on saatu ilmaiseksi testiryhmään kuulumista vastaan.



Kyseessä on siis aloitteleva, koiranruokaa tuottava suomalainen startup Alvar Pet. Yrityksen pääpaino on lemmikkien hiilitassunjäljen pienentämisessä, pohjoismaisissa ja kestävissä raaka-aineissa sekä asiakaslähtöisyydessä. Nollapäästöisyys oli se, joka kiinnitti huomioni ja kiinnostukseni heti alussa, mutta saatuani ruoat kotiin asti, myös muut yksityiskohdat tekivät suuren vaikutuksen.

Ensimmäisenä se kotiinkuljetus. Siis ah, kuinka helppoa. Sain itse valita postilta toimitusajankohdan joten sekään ei aiheuttanut päänvaivaa (vaikka tässä nyt vaan kotona tällä hetkellä istutaankin :-D). Kotiinkuljetus on myös asiakkaalle ilmainen. Autollisena en ole aiemmin kokenut ruoan rahtaamisen kaupasta olevan erityisen raskasta, mutta onhan tämä nyt aika helppoa ja ihanaa.



Sitten niinkin pinnallinen asia, kuin paketointi ja ulkonäkö. Tosiasia nyt vaan on, että onhan se kiva, jos pakolliset koiranruokapussitkin hivelevät silmää ja pakkaukset on suunniteltu laadukkaan näköisiksi. Ruokasäkit toimitettiin pahvilaatikossa, jossa siinäkin oli Alvar Petin tyylikäs tassunjälki-logo printtinä. Itse säkit on valmistettu paperista ja ovat siksi täysin kierrätettäviä (lajitellaan kartonkikeräykseen). Mahtavaa!

Ja siis hei, onhan nimikoitu ruokasäkki aika ihana?



Ruoan mukana toimitetaan myös aina ruokintaohjeet, sekä kattava ja selkeä sisällysluottelo. Kun tilasin ruoat Alvarin nettisivuilta, täytin samalla profiilin Luckysta, koiran iästä, aktiivisuustasosta, mahdollisista allergioista ja koosta. Ruoka valikoitui sitten sen mukaan. Meillä siihen vaikutti pääasiassa Luckyn ikä sekä lievä ylipaino, eli meille valikoitui kevyempi, vanhemmalle koiralle sopiva nappula.

Arvostan itse suuresti ruokintaohjetta ja että siinä lukee selvästi, minkä verran kyseistä nappulaa olisi hyvä Luckyn kokoiselle koiralle päivässä syöttää, kun tavoitteena on painonhallinta. Kätevää!



Mutta sitten siihen tärkeimpään: makuun! Kertoessani tästä pilottiprojektista äidille, hän nauroi, että mikäli Luckylle ei nappula maistuisi, voisi koko ruoan tuotannon saman tien lopettaa :-D Ja onhan hänellä toki hyvä pointti: jos Lucky ei syö, ei takuulla kyllä kukaan muukaan. Alvar Petin onneksi nappula on kuitenkin maistunut Luckylle alusta asti paremmin kuin hyvin. Tässä Luckyn nappulassa pääraaka-aineina on hävikkikana, ohra, herneet ja yrtit.

Suurin plussa ruokaan liittyen koen kuitenkin olevan nappulan koko. Se on useimpiin muihin koirannappuloihin verrattuna melko pientä ja sopii siksi erinomaisen hyvin myös treeninameiksi tai aktivointileikkeihin. Nappulan haju on myöskin aika vahva ja pussia ei kyllä suoraan sanottuna halua jättää aukinaiseksi minnekään, mutta tämähän toki on muuten vain positiivinen asia. Vahva haju puhuu mielestäni laadukkaiden raaka-aineiden puolesta ja houkuttelee koiraa paremmin esimerkiksi treeneissä.



Että sellanen nappula! Meillä on tosiaan nyt syöty tätä kohta kuukausi ja ensimmäisen säkin pohja alkaa näkyä. Luckyn vatsa ei kuten tavallista reagoinut mitenkään ihmeemmin, vaikka siirryimme suoraan vaan uuteen nappulaan. Ainoat huomattavat erot entiseen on ollut hiukan erilaisen hajuinen hengitys ja alussa Luckylla selkeästi oli vähän enemmän ilmaa suolistossa. Se on kuitenkin nyt tasoittunut.

Meillä on tätä ruokaa nyt kotona useampi pussi ja tullaan ehdottomasti jatkamaan nappulan syömistä ja sen jälkeen tsekkailla, miten Lucky voi ja tuntuuko nappula edelleen hyvältä. Mikäli jengiä kiinnostaa, voin päivitellä tänne fiiliksiä myös kun toinen pussi lähentelee loppuaan!

Suurkiitos vielä Alvar Pet, kun pääsimme mukaan pilottitestaajiksi! :-)

1 kommentti: