13 huhtikuuta 2015

Maanantailenkki kuvina


Tänään nautittiin taas kauniista kevätilmasta koko rahan edestä. Lähdettiin luentopäivän jälkeen kiertelemään lenkkipolkuja lähitienoolla vähän epätavallisempiakin reittejä pitkin. Aloitettiin käymällä moikkaamassa sekä Luckyn että minun ehdotonta lempparityyppiä. Lucky oli niin innoissaan, että loikki ihan syliin asti. Meneehän tuo vielä melkein sylikoirasta ehhe... 


Jatkettiin sitten rantaan päin. Oli ihan mielettömän kaunista ja rauhallista kaikkialla. Ihanaa, kun aurinkoa riittää vielä iltakahdeksaltakin. 

Luckyllä ja minulla oli hiukan eri käsitys lenkin suunnasta, eikä neitiä miellyttänyt ollenkaan oma reittivalinta. Se hidasteli, pysähteli ihmettelemään lintujen laulua ja haahuilemaan kävelytiellä. Päättelin, että paralla varmaan taisi mennä pasmat sekaisin, kun lähdettiin ilman edellä mainittua lempparityyppiä samalle lenkille, mikä yleensä tehdään kimpassa. Niin apeana se jäi ihmettelemään, miksi lenkkiseura tällä kertaa jätettiinkin kotiinsa. Päätin sitten suosiolla lähteä eri suuntaan ja päästiinkin nopeasti taas yhteisymmärrykseen. 


Lucky pelkää tunneleita, käytäviä ja muita suljettuja ja kaikuvia tiloja. Alikulkusillat ovat sen mielestä ihan kauheita ja se menee aina ihan jumiin niissä kuljettaessa. Tänään oli ihan pakko alittaa iso tie ja en ollenkaan tullut ajatelleeksi, että autot kolahtavat tosi ikävästi siltaan juuri siinä kohtaa. Luckyhan sitten tietysti pelästyi vielä tavallista enemmän, kun kuuli ylhäältä kolahduksia, ja meni ihan paniikkiin. Poistuttiin äkkiä sillan alta sen viereen ja yritin jotenkin saada tilanteen haltuun. Otin ensin koiran syliin, koska olen vain todennut, että se loppujen lopuksi rauhoittaa Luckyn nopeiten. Juttelin mukavia ja katseltiin ohi kulkevia autoja. Kun koira tuntui vähän rauhoittuneen, lähdettiin tekemään helppoja dogparkour-harjoituksia tietä reunustavan aidan avulla. Nopeasti saatiin huomio käännettyä pois pelosta ja olin todella tyytyväinen, kun paniikkitila laski jopa viidessä minuutissa suhteellisen normaaliin olotilaan. Ennen se saattoi jäädä päälle koko loppulenkiksi. 

Tällaiset tilanteet ovat tosi harmillisia, koska tiedän, että Lucky nyt tulee pelkäämään tunneleita entistä enemmän. Näitä tilanteita haluisi niin välttää hinnalla millä hyvänsä, mutta se vain arjessa välillä on niin mahdottoman vaikeaa. Täytyy vain yrittää tsempata ja tehdä parhaansa, mitä tilanteessa voi. Jos jollain on hyviä neuvoja tunnelisiedättämiseen, otan ne avosylin vastaan! 


Jatkettiin sitten rauhallisissa maastoissa huvivenesataman läpi ja rantaan. Treenailtiin ja leikittiin siinä veden rajassa aikamme ja yhtäkkiä suurikokoinen joutsen ui sähisten meitä kohti. Ja mitä teki arka koirani? Katsoi sitä muristen ja ärähti kerran, mikä sai joutsenen heti paikalla vaihtamaan suuntaa ja uimaan kireen vilkkaa poispäin. En voinut muuta kuin nauraa, ja olla ylpeä tuosta pöhköstä, joka pelkää roskapönttöä mutta pelottelee sitä itseään suuremmat joutsenet takaisin merelle. 



On se niin rakas jästipää, vaikka välillä meinaakin hermo pettää ja arki tuntua raskaalta. Olis se elämä ilman sitä sen verran tyhjää.


Mukava maanantailenkki päättyi aivan upeaan auringonlaskuun, joka ei kyllä tosiaan tule oikeuksiinsa kuvassa. Kerrassaan hieno maanantai-ilta. 

5 kommenttia: